sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Askartelutarvikkeiden säilyttämisestä: mikä toimii, mikä ei


Seurailen sivusta amerikkalaista askartelutarvikkeiden järjestämiseen liittyvää haasteblogia. Se on ihan kiinnostava; olen löytänyt monta oivallusta. Viikon yksi idea oli skräpätä/askarrella normaalisti ja pitää siinä samalla kirjaa siitä, mitkä tarvikkeet ovat helposti käytettävissä ja mitkä hankalasti. Siis miettiä, mikä toimii, mikä ei ja muuttaa sitten se, mikä ei toimi.

Olen jo tehnyt muutoksia kolme kuukautta käytössä olleeseen askartelukaappiini. Luovuin esimerkiksi kuvassa näkyvästä kansiosta, jossa alunperin säilytin 12*12 tuumakoon papereita. Sen sulkemiseen tarkoitetun tarranauhan vastakappale irtosi (kuvassa näkyvä ruskea tahra) ja kansio oli aina hankalasti tiellä, väärän kokoinen kaappiin. Siirryin kokonaan Cropper Hopper -telineisiin, joita on kaksi: yksi kokonaisille papereille ja toinen pienempi aakkostarroille. Aakkostarrojen säilyttämiseenkin on siis tullut muutos. Kyllästyin siihen, että kaikki aakkostarrat piti nostaa alas seinäkoukusta, jotta sai taaimmaisen arkin esille.

Tällä hetkellä toimii:
- paperisilppulaatikkoni (love it, love it, love it)
- sirkkarenkaitten ja haaraniittien säilyttäminen
- paperileikkurin säilyttäminen (se pieni hylly on ihana)

Tällä hetkellä ei toimi:
- akryylimaalin säilyttäminen: haluaisin ne paremmin esille
- pienen sälän kuten metallisten koristeiden ja valokuvakulmien sekä kukkien säilyttäminen: kunpa saisin ne liikkeelle

Suosittelen samanlaista "säilytysinventaariota" jokaiselle, jos kesälomalla riittää aikaa. Ja otan ilomielin vinkkejä vastaan esim. akryylimaalin säilyttämisestä. Miten ne olisivat sopivasti esillä, mutta kuitenkin tarpeeksi syrjässä?

6 kommenttia:

  1. Kiitos linkkivinkistä! Vaikutti mielenkiintoiselta ja täytyy vielä ihan ajan kanssa palata lueskelemaan.

    Tääkin tarvis vinkkejä akryylimaalien säilytykseen. Tilat on vaan niin hirmuisen rajatut ja kaiken pitäis periaatteessa olla pois näkyviltä mutta silti helposti saatavilla :D

    Mulla kävi myös samoin tuon paperisalkun kanssa, tarrat irtosivat! Cropper Hoppereista haaveilen, vaikka mitään paikkaa niille ei tällä hetkellä ole.

    VastaaPoista
  2. kiitos hyvästä linkistä! innostuin heti, mun askartelutila kun vaatis kovasti järjestelyä ja inventaariota. ehkä tämän haasteblogin avulla saisin jotain tehtyä!

    VastaaPoista
  3. Itse säilytän akryylimaaleja pienessä saviruukussa, kun mulla niitä ei ole niin hirveästi... Mutta ainakin kun niitä on siinä kahdessa kerroksessa niin sen saa helposti työnnettyä kaapinperälle...

    VastaaPoista
  4. Silppulaatikko kuulostaa kyllä hyvältä. Täytyy perustaa itsekin sellainen.

    Oma askartelupisteeni on valitettavasti makuuhuoneessa, ja siellä nukkuu vauva aina siihen aikaan kun itsellä olisi askarteluun aikaa. Hankala yhtälö jota en ole osannut ratkaista.

    VastaaPoista
  5. Mä tein taas isoja muutoksia mun askarteluhuoneessa, kun huomasin, ettei silppujen, kirjaintarrojen ja journaling-lappusten säilyttäminen toiminut. Täytyisikin laittaa kuvia taas blogiin.

    Kiitos linkistä, löysin monta loistavaa ideaa. Write.Click.Scrapbook -blogissa on muuten myös tän viikon aiheena tarvikkeiden järjestäminen ja siellä oli myös ihan hyviä vinkkejä tarjolla.

    VastaaPoista
  6. Kylläpä kuullostaa siistiltä. Hyviä vinkkejä sain ja tuo jenkki blogi oli loisto löytö. Itsellä pöydän järjestäminen eessä ja ideoita hamuan...

    VastaaPoista