tiistai 1. tammikuuta 2013

Hyvää uutta vuotta!


Edellisestä blogitekstistä ehti kulua jo puolisen vuotta. Aina kun tapaan skräppäyskavereita, kysyy joku "vieläkö skräppäät". Skräppäänhän minä! Tykkään edelleen yksityiskohdista sekä runsaasta ja koristeellisesta, rennosta jäljestä, jossa näkyy käsin tekeminen. Bloggaamisesta olen kuitenkin tarkoituksella pitänyt taukoa. Katsotaan miten tänä vuonna...

Oma skräppäämiseen liittyvä uudenvuodenlupaukseni voisi olla "kaikki käy". Vuosien mittaan on kertynyt monenlaisia materiaaleja - nauhanpätkiä ja maaleja - enkä millään enää muista, mistä mikäkin on hankittu. Tarvikelistat jääköön siis väliin vähäksi aikaa.


Sen voin sanoa tämän sivun tarvikkeista, että idean taustalla oli halu tehdä otsikko käyttäen pieniä aakkosleimasimia (niillä on siis tehty tuo lippunauhassa oleva otsikko) sekä valokuva, jossa istutaan ilmapallon päällä. Siitä tuli mieleen isomummun jumppapallo ja sitä kautta teksti. Perinteiseen tapaan olen sensuroinut osan valokuvasta ja sivun tekstistä.

Ihanaa ja rentoa, askarteluntäytteistä uutta vuotta itse kullekin! Mahtavaa, että sivuun käyttämäni siirtokuvat kiinnittyivät yhä, vaikka ovat jo useamman vuoden takaa.

8 kommenttia:

  1. Ihana sivu<3 Ihanaa askarteluntäytteistä vuotta myös sinulle!

    VastaaPoista
  2. Hyvää uutta vuotta sinullekin! On aina ilo huomata, että blogisi on päivittynyt :) Ja tosi mukava kuulla, että skräppäät edelleen. Toivottavasti jaksat esitellä töitäsi blogissakin (tiedän, ettei aina ole helppoa!). Sivu on upea kaikkine yksityiskohtineen.

    VastaaPoista
  3. Kaunis, ihanan värikäs sivu!

    Onnekasta uutta vuotta ja skräppäys intoa!

    VastaaPoista
  4. Ihana sivu, toivottavasti seuraavaan ei mene sitä puolta vuotta! Askarteluntäytteistä tätä vuotta =)

    VastaaPoista
  5. Ihana sivu, täynnä hienoja yksityiskohtia ja käsin tehtyjä elementtejä. Taattua, tuttua laatua :)
    Mukavaa uutta vuotta. Toivottavasti tapaamme pian!

    VastaaPoista
  6. Hienoa, bloggailet vielä, olenkin jo ihmetellyt...Kivasti paljon tavaraa ja yksityiskohtia, tykkään runsaudesta!

    VastaaPoista