torstai 24. maaliskuuta 2011

Omaa ja lainattua


Kotitekoisesta kuukausipakistani syntyi lopulta tällainen sivu. Taivuttelin sinisen paperin reunoja ylöspäin, ompelin tarkoituksella epätasaisesti ja pistelin reikiä myös ommeltujen kohtien viereen. Valokuvaa reunustavat mm. leimailu, siirtokuvat ja paperisuikale. Aakkosten päällä on sekä gessoa, mustetta että kimalletta. Pahoittelut kirkkaassa auringonpaisteessa otetusta kuvasta; ihanaa silti että aurinko välillä paistaa.


Tekstistä on sensuroitu  ulkomailla asuvan kummitädin nimi. Teksti on mittakaavaan liittyvää pohdintaa eli onko kaukana tuhansien kilometrien päässä vai aika lähellä ja mikä on kaukana kenelle. Sivussa on sekä omaa että lainattua: itse leikkaamani ja pitkään jemmaamani gessolla käsitellyt joutsenkoristeet pääsivät kuin pääsivätkin Sinin stanssilla stanssatun huvimajakoristeen viereen. Stanssattuun huvimajaankin olen nähtävästi pistellyt reikiä. No, eipä ainakaan näytä liian selkeälinjaiselta gessojoutsenten vieressä...

13 kommenttia:

  1. Wau!!!

    Kannatti hautoa joutsenia, nyt ne pääsi oikeuksiinsa! Näyttää todella viehättävältä koko sivu!

    VastaaPoista
  2. Mahtava sivu! Tykkään varsinkin eri tekniikoiden yhdistämisestä ja tosta aidasta:)
    Sun käsialasikin sopii niin hyvin tähän sivuun!

    VastaaPoista
  3. sinä se osaat loihtia aivan ihanaa herkkyyttä <3

    VastaaPoista
  4. niin ja täällähän on nyt niin kiva ja raikas uusi tyyli!

    VastaaPoista
  5. Tosi upea leiska! Mä niin tykkään sun kerroksellisuudesta, asettelusta ja monista monista yksityiskohdista. Nämä sun sivut ei vaan pääse oikeuksiinsa näin blogin välityksellä, mutta ihania ne on kattella.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kauniista sanoista :)

    Jos blogin ulkoasussa jokin on vinksin vonksin, saa mieluusti huikata, yritän säätää sitä..

    VastaaPoista
  7. Hurjan hieno sivu ja kiteytetty tarinointi. Kauniita koristeita ja yksityiskohtia. Satumainen kokonaisuus.

    VastaaPoista
  8. Kaunista. Joutsenet ovat mahtavat. Tykkään siitä, kun tyylissäsi on herkkyyttä sopivalla ripauksella rosoisuutta. Kiva idea oli pistellä reikiä ompeluiden viereen ja taivutella paperin reunat:)

    VastaaPoista
  9. Voi miten kaunis sivu!! Aurinko tekee tunnelmalliset varjot sivuun :)

    VastaaPoista
  10. Ei voi kun todeta että tämä on satumoisen kaunis. Kun tätä katsoo niin tulee sellainen tunne että on itsekin hypähtämässä johonkin satuun kuvassa olevien kanssa. Mieletön tunnelma!

    VastaaPoista
  11. Ei vitsit tää on ihan älytsin hieno! Upeaa kerroksellisuutta! Ja tuo valokuva ovineen ja kaarineen vielä lisää sitä. Ihanaa samaa henkeä kuvassa, portissa ja linnuissa sekä huvimajassa.

    VastaaPoista
  12. Aivan ihana sivu. Upeita yksityiskohtia koko sivu täynnä.

    VastaaPoista