perjantai 4. helmikuuta 2011

Kenkäaskartelua


Viime kesänä moni korttiaskartelija teki kenkiä StampARTicissa olleiden ohjeiden perusteella. Minulta jäi silloin kokeilematta, mutta ihailin kenkiä kovasti. Vähän aikaa sitten huomasin, että myös arvostamallani skräppääjällä Stacy Cohenilla on ohjeet kenkien tekemiseen. Niitä myös kokeilin: tässä on ensiyritelmä. Kuten kuvista huomaa, yksityiskohdissa on vielä hiomista varsinkin liitoskohdissa, mutta kenkiä teen varmasti tulevaisuudessakin. Vähän polttelee ajatus noiden ohjeiden yhdistämisestä eli Stacyn kengästä esimerkiksi erilaisen kannan kanssa tai remmikenkänä... Pitää kehitellä.


Kengistä ajattelen jonkinlaista kortin ja lahjan välimuotoa. Tähän olisi kiva sujauttaa esimerkiksi Omar-karkkeja vähän samaan tyyliin kuin Maijun tässä kengässä. Kenkään käyttämäni scrapbook-paperi on muuten tuntunut todella hankalalta skräpätä. Olen huomannut, että samaa pientä kuviota tiheästi toistavat paperit ovat minulle vaikeita. Kenkään kuitenkin paperi sopii hyvin, joten nyt on tälläkin oma tarkoituksensa

Muistakaa huominen Leimailutaivas!

12 kommenttia:

  1. Wau! Magee kenkä, multakin on jääny kokeilematta vaikka monesti oon ihastellu!

    VastaaPoista
  2. Mulle tämä paperikenkä onkin ihan uusi juttu, joten kiitos; menee kokeiluun! :)

    VastaaPoista
  3. todella kaunis kenkä! tästä tykkään, vaikken muuten noista kengistä niin innostunutkaan.
    ja pakko oli tulla myös mainitsemaan, että Vaasan Runebergin tortuissa ei ole karvasmantelia, eikä arrakkia. Itsekin niitä inhoan, joten toi oli ihastuttava löytö!

    VastaaPoista
  4. Hieno kenkä. Katsopa tätä linkkiä:
    http://www.creatingkeepsakes.com/articles/free_shoe_template_download

    Sieltä löytyy ilmainen kaava eräänlaiselle kengälle. Itse en ole vielä ehtinyt kokeilemaan. Mutta jossain vaiheessa kokeilen.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kauniista sanoista :)

    Maiju: huomasin tuon kaavan. Voisi olla helpompi toteuttaa kuin tämä, mutta malli ei ole minulle yhtä mieluinen. Tosin voi olla, että sinun kokeilusi jälkeen ajattelen toisin :) Eli odottelen mielenkiinnolla!

    Elinarsku: kiitos, ja hmm, sittenhän niitä voisi melkein maistaa :D

    VastaaPoista
  6. Tämä on kyllä herttainen kenkä, vaikka nuo kengät ei yleensä niin minun ole iskeneetkään :)

    VastaaPoista
  7. Eipä ole minuunkaan kengät iskeneet, vaikka jonkinlainen kenkäfriikki olenkin, mutta tuo näyttää hienolta! Odottelen innokkaana sun ja Maijun uusien kokeilujen tuloksia!

    VastaaPoista
  8. Upea kenkä!! Pitäisi itsekin kokeilla tehdä vaikka pääsiäiskoristeeksi :)

    VastaaPoista
  9. Sama täällä monesti on pitänyt kokeilla kengän tekoa, mutta aina on jäänyt:) Ehkä sysäsit taas kenkä-ispiraation tänne ja tulee kokeiltua. Niin ja kenkä näyttää hyvälle.

    VastaaPoista
  10. Ihana! Ja tämä on jotenkin nin kauniin siro:)

    VastaaPoista