perjantai 28. tammikuuta 2011

Leimailutaivaan viides haaste



Tänään on Leimailutaivaan viidennen ja samalla viimeisen haasteen aika. Haasteeseen voi osallistua skräppäämällä, tekemällä kortin tai jonkun muun paperiaskartelun: ihan miten haluaa. Tarkoitus on noudattaa luonnosta tai sanallisia ohjeita tai molempia. Tällä kertaa sanallinen ohje on "jotain leimattua" ja luonnos on tässä alempana.

Itse katsoin luonnosta ylhäältäpäin, ja scrapbook-sivun tai kortin sijaan tein tälla kertaa syntymäpäivälabyrintin. Leimaamalla on tehty osa muureista, molemmat Priman leimasimella. Vaikka tämä on tällä erää viimeinen haaste, lisää hauskuuksia on luvassa, sillä varsinainen Leimailutaivas on viikon päästä, lauantaina 5. helmikuuta. Paikalle pääsee Helsingin keskustasta paikallisjunalla alle puolessa tunnissa ja tapahtumapaikka on lähellä paikallisjunan pysäkkiä. Ostos- ja hypistelymahdollisuuksien lisäksi tapahtumassa tapaa tuttuja; edellisessä Leimailutaivaassa vietimme muiden skräppääjien kanssa koko päivän jutellen ja kuulumisia vaihtaen ja oli tosi kivaa. Toivottavasti tänäkin vuonna. Ja vaikka et tuntisikaan muita askartelijoita jo valmiiksi, rohkeasti vaan juttelemaan vaikka leimasimista. Yhteinen harrastus yhdistää. Päivän mittaan on myös demoja eri tekniikoista. Niiden aikataulua voi katsoa Leimailutaivaan blogista. En tiedä, ovatko kaikki vielä ilmoittaneet demojen aikoja tai aiheita. Itse odottelen erityisesti silitysrautatekniikan demoa, se kuulostaa kovin jännältä.


Haasteeseen voi osallistua tuttuun tapaan Leimailutaivaan blogissa, johon oman työn voi linkittää. Leimailutaivaan blogista löytyy ohjeita mm. osallistumisesta ja palkinnoista. On ollut tosi kiva nähdä myös skräppäystä ihanien korttien joukossa ja odotan innolla, millaisia leiskoja tähän haasteeseen tulee. Leimailutaivaan haasteista on selvästi huomannut, että saman luonnoksen perusteella pystyy sekä skräppäämään että tekemään kortteja! Kiitos, Taava, kutsusta DT-rinkiin ja kiitos muille DT-jäsenille inspiraatiosta.

21 kommenttia:

  1. voi ihanuus mikä kakunkorvike!

    ja nyt tuli niin hyvää mainosta, että pitää minunkin varmaan yrittää päästä ihmettelemään, rupattelemaan ja ostoksille leimailutaivaaseen :)

    VastaaPoista
  2. vau mikä taideteos! ihana bambi kaiken keskellä <3. upea!

    voi kun mieleni tekisi tulla leilmailutaivaaseen, mutta onneksi pääsen sentään intohimona skräppäilyyn :). näkemisiin!

    VastaaPoista
  3. Niiii-in söpö!

    Tuo bambi tuolla kruunaa kaiken!

    Milenkiintoinen lähtökohta katsoa haastetta ylhäältäpäin :)

    VastaaPoista
  4. Siis todella upea - loistava ajatus vaihtaa perspektiiviä, josta luonnosta katsoi :)

    Tarkoitus olisi tulla leimailutaivaaseen eli toivottavasti törmätään.

    VastaaPoista
  5. multa loppuu ihan sanat nyt kyl kesken....HUIMAN UPEA kokonaisuus!! Tykkään ihan huimasti!! =)

    VastaaPoista
  6. Ilmeisesti sun innovatiivisuudella kauniiden askartelujen suhteen ei ole mitään rajoja! <3

    VastaaPoista
  7. Tosi hauska! Mitä tuon bambin alla olevat kuutiot ovat?

    VastaaPoista
  8. Kiitos kauniista sanoista ja muistakaa osallistua haasteeseen :)

    Marie: kuutiot on leikattu valkoisesta materiaalista, joka kuuluu joihinkin haaraniittipakkauksiin. Siis roskien uusiokäyttöä :D

    VastaaPoista
  9. vauu, tosi makee! taas yks niin mahtava idea :)

    VastaaPoista
  10. Olet kyllä tosi luova, eipä olisi ikinä tullut tuollainen idea mieleen tuosta luonnoksesta. Tosi hieno ja bambi valloitti myös minun sydämeni:)

    VastaaPoista
  11. Ohhoh, upea! Tosi luovasti olet tulkinnut luonnosta :)

    VastaaPoista
  12. Mahtavaa luonnoksen tulkintaa!

    Tulossa ollaan käväisemään :D

    VastaaPoista
  13. Tämä on kyllä niin upea. Täytyy varmaan harkita seuraaville synttäreille :) Vastasin digihaasteeseen :)

    VastaaPoista
  14. Aivan upea ja kekseliäästi toteutettu työ!!

    VastaaPoista
  15. Ihan sanattomana katselen.Upea!

    VastaaPoista
  16. Ootpa taas hienosti ja uudella tavalla yhdistellyt eri askartelumateriaaleja!

    VastaaPoista
  17. Tää on ihan järjettömän söpö!!

    VastaaPoista
  18. Vautsi, mitä oot saanut aikaiseksi! Mikä toi muuten on toi silitysrautatekniikka? Pääsitkö sitä demoa seuraamaan?

    VastaaPoista
  19. Kiitos kauniista (yli)sanoista :)

    Hanna: en tunnistanut sinua, vaikka ehkä oltiin samaan aikaan tapahtumassa?
    Outi: pääsin seuraamaan silitysrautatekniikkaa. Siinä "poistetaan" silitysraudan avulla embossaukseen käytettävä kohojauhe ja lopputulos on aika kiva. Taavan blogia selaamalla näkee kortteja, jotka on tehty näin: http://taavanainen.net. En ole itse kokeillut, mutta kiinnostavalta näyttää!

    VastaaPoista
  20. Tämä onkin hauska :D Etenkin tuo etureunan kurkistava kissan (?) pää. Osoittaa minusta hienosti kykyä ajatella "laatikon ulkopuolelta" ;)

    VastaaPoista