maanantai 15. marraskuuta 2010

Lupaus


Olen monta kertaa ihaillut joulukirjoja, joissa on sivu jokaisesta joulukuun päivästä. Ensimmäisenä huomasin Lehtipollon joulukirjan pari vuotta sitten. Sen jälkeen (ja varmasti aikaisemminkin) loistavia joulukirjoja on ollut monta. Esimerkiksi Hempan joulukirja jäi mieleen, kansainvälisistä esimerkeistä puhumattakaan. Tänään joulukirja oli Inspiroidu-haasteiden kuukauden projektina.


En tiedä, mistä se johtuu, mutta en ole itse (ainakaan vielä) valmis tekemään joulukirjaa. Ehkä se on systemaattisuus: melkein jokaisen päivän tai tradition dokumentointi, joka on joulukirjan ydinidea. Haluan tehdä yksittäisiä, epäsystemaattisia sivuja oman mielen mukaan. En osaa selittää omaa ajatteluani, mutta tunne on selkeä. Toki joulukirjan voi varmasti tehdä ilman paineita, sivu kerrallaan, jos se onnistuu omalla luonteella. En ihmettele, että monet saavat hienoja kirjoja aikaiseksi. Ihailen jokaista näkemääni joulukirjaa suuresti. Niiden arvo kasvaa ajan mittaan ja joulukirjaa on varmasti mielenkiintoista selailla myöhemmin.


Lupaan, että teen kompromissin. Tänä vuonna teen yhden 12*12 tuumakoon sivun jouluun johtavista päivistä eli käytän tämän kuviopaperin. Ajattelen jokaisen luukun kohdalle mustavalkoista tai muuten vanhennettua pienenpientä valokuvaa kyseiseen päivään liittyen (tai ainakin sinnepäin). Kuviopaperi löytyi sattumalta Ruotsin matkalta ja on Ruotsissa valmistettu. Sivu valmistuu toivottavasti tammikuussa.

Näin pienellä projektilla ei voi osallistua Inspiroidu- kuukauden haasteeseen, mutta se ei haittaa. Lupaus on minulle sopivan kokoinen. Fonttitietäjät: antakaa vinkkejä fonteista, jotka näyttävät hyvältä tosi pienessä koossa! Ajattelin, että jokaiseen valokuvaan tulisi parin sanan mittainen tarinointi. Ja jos tiedätte, miksi joulukirjan tekeminen herättää teillä tunteita suuntaan tai toiseen, kertokaa.

15 kommenttia:

  1. kompromissisi näyttää tosi kivalta!

    minusta kuukausihaasteet ovat olleet mukavia, mutta nyt on aika isona ongelmana, etten ole mitenkään erityisen jouluihminen.. minulla ei siis todellakaan ole joulukiireitä, joten ehtisin hyvin paneutua tällaiseen projektiin, mutta pakkojouluisuus saattaa muodostua aikamoiseksi haasteeksi. saa nähdä miten käy.

    VastaaPoista
  2. Hmm, vähän samoilla linjoilla täällä. Mun ongelmani on se, että mulla on joka vuosi ollut ennen joulua ihan tolkuton hösis töissä, ja joulun valmistelut on tehty kaaosperiaatteella viimetingassa - ja ompa se joulu tullut liiemmälti valmistelemattakin. Joululahjat hankin aina ja kortit lähetän (usein ihan viimetipassa), mutta ei näistä aineksista vielä ihan joulukirjaa synny. Voisin tehdä tykkäämistäni joulutraditioista minialbumin, mutta tällainen dokumentoivalla otteella kalenterimainen ei onnistu mitenkään, kun muuttokin olisi haaveissa ennen joulua...

    VastaaPoista
  3. Mä jo millisekunnin ajan harkitsin inspiksen haastetta, mutta ei multakaan taitais joulukirja luonnistua. Epäsystemaattisuus kunniaan! ;)

    VastaaPoista
  4. Minäkin ajattelin ensin etten osallistu kun en ole mikään jouluihminen. Mutta sitten ajattelin että kerrankin on mahdollisuus näyttää mitä se meidän perheen joulu on ja aion osallistua ensimmäistä kertaa! Joulun odotus on meillä erilaista ja nyt tuon sen selkeästi esiin. Kirjaan joka päivä ihan arkisia asioita esiin, korkeintaan jotakin joululahjojen ostamista tms. että näkyy se vaadittu joulun odotus. Haluan dokumentoida asian juuri siksi että meillä joulu ei ole ihan tavallista. En ehkä tee albumia vaan jonkinlaisen sivun jokaisesta päivästä ja kokoan sitten yhteen. Haluan muistaa ja näyttää myöhemmin muillekin että miten meillä odotetaan joulua eli oikeastaan edes odoteta. Eihän siinä ollut vaatimuksena mikään joulukirja vaan jotenkin vain piti näkyä joulun odotus ja se varmaan riittää että tuo joulun jotenkin esiin. Eihän kellään koko joulukuu ole yhtä joulua toivottavasti ainakaan!

    Minulla ei ole blogia joten teillä kun on kokemusta niin kannattaisiko käyttää minkälaista kuvasivustoa että saisin sitten kuvat näkyviin?

    T. Sanna

    VastaaPoista
  5. Onpas kaunis paperi ja kiva ajatus. Ja todellakin sopiva lupaus :)

    Mua ihan pienen hetken ajan kiehtoi ajatus osallistumisesta. Sitten muistin joulun odotus 2009-albumin ja päätin, että se saa toistaiseksi riittää :D meillä tänä vuonna joulukuu on muutenkin varmaan enemmän sen vauvan kuin joulun odotusta :D

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Poistin aikaisemman kommenttini, koska siinä oli niin paljon kirjoitusvirheitä. Tässä uusi yritys:

    Kiva tietää, että en ole ainoa :D

    Sanna: hyvä pointti sinulla, että eihän sen ole pakko olla nimenomaan joulun odotusta, vaan myös joulukuun arkea ja siihen liittyviä pieniä juttuja.
    Inspiroidu-haasteisiin osallistumista varten voi perustaa blogin. Ohjeissa sanotaan, että osallistua voi myös kuvagalleriaan ladatulla työllä (esim. MTV3:n kuvaboxi, Flickr, Photobucket). Kiva että inspiroiduit osallistumaan!

    VastaaPoista
  8. Hmmm... Itse projektin viime vuonna tehneenä, voin todeta ettei projekti välttämättä vaadi pelkkää jouluista hehkutusta taikka systemaattista puurtamista. Kaiken kiireen ja säätämisen vastapainoksi on aika ihanaa istahtaa hetkeksi pöydän ääreen ja askarrella muistoja/tekemisiä/tunteita tuoreeltaan.

    Shimelle lanseeraama JYC on ehkä enempi joulun tallentamista kun taas Alin Daily December enempi joulukuun tallentamista, (johan sen nimetkin kertovat) joten formaattia voi vapaasti muokata omiin tarpeisiinsa ja perinteisiinsä sopivaksi.

    Omassa projektissani koin päivittäisten valokuvien puutteen suurimmaksi haasteeksi, ja olenkin kehitellyt useampia vaihtoehtoja tälle vuodelle tuon kyseisen ongelman sivuuttamiseksi. Lisäksi ajattelin olla ottamatta stressiä sivujen bloggaamisesta, sillä siihen meni monesti enemmän kuin aikaa kuin itse sivuun. Olen Alin kanssa samoilla linjoilla; tallentamisesta voi tehdä juuri niin vaikeaa kuin vain itse osaa, mutta se ei kannata.

    VastaaPoista
  9. no mutta tämä huomioitava asia haasteessa antaa minusta juuri sen kuvan, että joulupakkoa on jonkin verran:

    "työn tulisi kertoa myös joulun odotuksesta, ei vain joulukuisista päivistä."

    mutta kyllähän mullakin on monia asioita, jotka on joulukuvioissa kivoja, vaikka ne varsinaiset joulupäivät onkin aika pakkopullaa, ellei ole saanut puhuttua itsensä jäämään kotiin yksin..

    hmm, ehkä tästä jotain voisi syntyäkin, jos vähän kääntää näkökulman toisin päin..

    VastaaPoista
  10. Heeeeei, kyselkää näistä vaikka suoraan niin ei tarvi arpoa! x)

    Tottakai joulua pitäisi tässä VÄHÄN näkyä, mutta ei tosiaan ole ideana että koko kirja pitää olla pakkojoulupullaa - jos se sellaista jollekin on. Laitan tästä tarkennusta vielä, saattaapi herätä muillekin sama kysymys mieleen. Mutta tosiaan joulukuista arkea, ripauksella joulufiilistä.

    VastaaPoista
  11. Maikko: sellainen epäjouluinen, miksi-en-tykkää-joulusta -albumi voisi olla aika hieno myös! :D

    Luulen, että minulla haluttomuus tehdä joulukirjaa (vaikka, kuten sanoin, ihailen toisten joulukirjoja kovasti) johtuu osittain siitä, että en muutenkaan tee yleensä albumeita tai tällä hetkellä minialbumejakaan, vaan yksittäisiä sivuja.

    VastaaPoista
  12. Minä en ole mikään minialbumi-ihminen, mutta olen tehnyt jo kolmena jouluna peräkkäin joulukuukirjan. Ne on ihan simppeleitä: kuva tai kuvakollaasi ja vähäsen tekstiä, mutta onpa niitä kiva katsella jälkeenpäin. Nytkin on kirjanen suunnitteluasteella.

    Tykkään minäkin Veeruliirun tavoin siitä, että saan joka päivä hetkeksi istahtaa pöydän ääreen ja rauhoittua askartelemaan.

    Ja täytyy tunnustaa, että tykkään joulukuusta muutenkin kovasti (on meinaan syntymäkuukauteni).

    VastaaPoista
  13. Minulle skräppääminen on rentoutumista ja leikkimistä, joten pelkään omalla kohdallani december dailyja ja project lifeja: ne ovat mielettömän upeita ja kiinnostavia muiden tekeminä, mutta tuntuisivat minusta taakoilta ja veisivät ehkä ilon koko hommasta. Xingin maltillinen pieni joulukuusivu kuulostaa hyvältä idealta, odotan uteliaana!

    VastaaPoista
  14. Viime vuonna tuli joulukirja tehtyä ja pidin siitä valtavasti, mutta tänä vuonna taitaa jäädä väliin tuon lasketun ajan takia. Tai eihän sitä vielä tiedä, jos vaikka äippälomalla innostuisi.

    VastaaPoista
  15. Minulla on suunnitelmissa tehdä joulualbumi inspiksen innoittamana. Olen suhtautunut näihin isompiin askarteluprojekteihin vähän skeptisesti, kun aina kaikenlaista kiirettä riittää, mutta nyt ajattelin koeilla onnistuuko se minulta. Ja jos valmista ei synny vuoden loppuun mennessä, niin en ota siitä mitään paineita (kuten en muutenkaan skräppäyksestä). Tavallaan haluan myös testat olisko musta Project Lifea tekemään.

    VastaaPoista