sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Paperinleikkaus, gesso ja scrapbook-paperit

Eräänä iltana innostuin leikkimään scrapbook-papereiden ja paperiveitsen kanssa. Scrapbook-paperit ovat oikeastaan liian paksuja perinteiseen silhuettitekniikkaan, jossa käytetään ohuempaa, ja useimmiten yksiväristä, mustaa, paperia. Ajattelin kuitenkin, että ronskimpi leikkausjälki voisi näyttää kivalta ja korostin ronskia jälkeä lisäämällä osaan kuvioista valkoista gessoa, jolla saa lisää tekstuuria.

Inspiraatiota sain luontoaiheisia valokuvia selaamalla, sisustusliikkeestä hankitusta teemukinalusesta ja omista visioista.

Kuten flamingokuvasta huomaa, luonnostelen kuvan paperille ja leikkaan piirrosjälkien perusteella. Itse käytän leikkaamiseen paperiveistä, Fiskarsin ns. sormiveistä, mutta tiedän, että monet leikkaavat mieluummin terävillä saksilla. Varsinainen oikea puoli on se, jossa piirrosjäljet eivät näy eli flamingojen toinen puoli.

En tiedä, huomaako sitä, mutta tähän joutseneen sain inspiraation Marzulin scrapbook-sivusta.

Näissä on jotain sellaista, joka tuntuu omalta ja luontevalta. Gesson rakeisuus ja paperinleikkauksen jäljet jotenkin sopivat näihin, kun ei tavoittele liian tarkkaa tai hiottua tulosta. 

13 kommenttia:

  1. Woi Wau, upeita ovat!! Nuo flamingot on mun lempparit :)

    VastaaPoista
  2. Vau, joku selvästi osaa käyttää sormiveistä... :)

    VastaaPoista
  3. tykkään tykkään! ihanan siroja, kauniita, henkäyksen kevyitä. taidokasta suorastaan. mun suosikki on joutsen. gesso sopii erinomaisesti. mielenkiinnolla odotan mihin näitä käytät :). varmaankin johonkin skräppisivuun lähitulevaisuudessa?

    VastaaPoista
  4. voi vau sentään! ihan älyttömän upeita Xing! Tuollainen flamingopari toimisi ihanasti myös vaikkapa hääkortissa.

    VastaaPoista
  5. Upeita lintuja!! Minä juuri yritin piirrellä lintuja mutta pakko se on vain myöntää että minä en ole piirtäjä :( Miksei tuollaisia lintuja ole askartelukaupoissa, minä ostaisin heti..

    VastaaPoista
  6. Sairaan upeita!

    Minäkin jää odottamahan, että mihinkä käytät näitä :)

    VastaaPoista
  7. Kauniita lintuja olet saanut aikaiseksi! Kiva että sait inspiraatiota joutsenkuvasta :). Minäkin jään mielenkiinnolla odottelemaan mihin nämä lintuset päätyy :)

    VastaaPoista
  8. Arvasitkin varmaan, että näistä mä tykkään :) Täällä on leikkely jäänyt vähemmälle, mutta pari projektia kummittelee mielessä. Kiitos jälleen inspiraatiosta!

    VastaaPoista
  9. On nää vaan hienoja. Kyllä olet taitava.

    VastaaPoista
  10. Oi ihania, ja gesso tosiaan parantaa kuvioita entisestään - sen paksuuden voi kuvien välityksellä melkein tuntea!

    VastaaPoista
  11. Todellakin, olet taitava ja selkeästi pitkäpinnainen.

    VastaaPoista
  12. Todella hienoja!! Pitäisi itsekin kokeilla jotain vastaavaa. Myös gesson käyttö kiinnostaa.

    VastaaPoista