tiistai 4. toukokuuta 2010

Sivupohjien yhdistelyä

Katselin samaan aikaan huhtikuun Pagemaps-sivupohjia ja Lauran tätä sivua, ja vahingossa päädyin enemmänkin skräpistämään Lauran sommittelun kuin alkuperäisen sivupohjan. No, tuskin se on niin vakavaa! Melkein Pagemaps-sivu joka tapauksessa, sillä sivupohjia on sallittua muokata oman mielen mukaisesti.

Tämän sivun aihe pohjautuu keskusteluun "miksi nämä luistimet ovat niin vaaleat, olisin halunnut vaaleanpunaiset tai ainakin roosat". En osaa kirjoittaa tarvikeluetteloa, sillä kaikki sivuun päätynyt on paperisilppulaatikosta. Ihana, kun silpuista syntyy jotain yllättävää! Tuo robottipaperi varsinkin on odottanut niiiin pitkään. 

Otsikon askarteleminen ja ompeleminen oli kivaa. Idean sain näkemästäni kortista, jossa oli hiukan samantyyppiset aakkoset. Siis taitettu paperi ja aakkostarra ompelukoneella kiinnitettynä. Valokuvasin sivun taas (tavoilleni uskollisena) tosi vinoon, mutta kuvitelkaa, että elementit ovat oikeasti melko suorassa. Jämäkirjainjuttujakin on tulossa, ja muutenkin skräppäys on ollut mielessä tosi paljon. Ehkä se jäi päälle, kun valvoin vapun jälkeen Yhdysvaltain kansallisen skräppäyspäivän kunniaksi ja skräppäsin koko yön.

Tarvikkeet:

Tarinointilapun leimasin Autumn Leaves. Aakkoset Heidi Swapp. Kaikki paperit silppua oman askartelukaapin uumenista.

6 kommenttia:

  1. Robotti ja kiemurat samassa leiskassa ovat yllättävä ja siksi kiinnostava ja hauska yhdistelmä. Tykkään! Tää on muutenkin tosi onnistunut leiska.

    Olen muuten kiinnittänyt huomiota siihen, että sun journaling on aina "tikuilla"...? ;o) Etkö tykkää kirjottaa "kaunoa"? Vähänkö oon utelias :oD Ei kai ne nykyään opettele kaunoa enää koulussa, taas yksi asia missä tuntee olevansa ikäloppu...

    VastaaPoista
  2. Onpas vinkeä leiska! Minäkin olin tulossa tänne kommentteihin ihastelemaan tuota yhdistelyn taitoa ja rohkeutta :)

    voi että minua nyt harmittaa kun en tajunnut viimetalvena ottaa tuollaista kuvaa jossa olisi pelkät luistimet, niistä olisi meillä ihan valmis tarinakin, jonka kirjoitin päiväkirjaan, mutta en vielä silloin tajunnut että tuo tapaus olisi ihan paras skräpätä!

    Leiskassa on muuten myös tosi kiva värimaailma!

    VastaaPoista
  3. Wau! Ihanaa rohkeaa yhdistelyä just koristeissa (robotit ja kiemurat) ja väreissä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kauniista sanoista.

    Puuhapetenvaimo: kauno on hallussa ja jos selaat leiskoja taaksepäin, löydät kaunoa ja normaalia tekstausta myös leiskoista. Useimmissa taitaa olla silti teksti tikkukirjaimilla

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva leiska! Tuo kuva on minusta aivan ihana, samoin kuin otsikko! :) Kyllä ne siitä pikkuhiljaa valmistuu :).

    VastaaPoista
  6. Voi, miten sä et nyt vaaleanpunaisen ja pinkin eroa ymmärrä!!? :D Meillä on ollut tästä aiheesta ystäväporukassa pitkiäkin keskusteluja, kun kaikki ei vaan tajuu... On sulla NIIN fiksu tytär! =)

    Tykkään sivun kontrasteista! Sinistä ja punaista, hempeää ja rosoista, poikamaisuutta ja tyttömäisyyttä! Tosi toimivaa!

    VastaaPoista