sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Mystinen vauva (ja muita arvauksia)

 

Kannatti kyllä arvuutella, mistä valokuvassa oli kyse. Vastaukset yllättivät minut täysin: niissä puhuttiin mystisestä vauvasta, joka sai nimenkin, ja ainakin neljä vastaajaa löysi valokuvasta kangasta! Tuijottelin itsekin valokuvaa miettien, missä kohti siinä voisi olla vauva ja näyttääkö paperi sittenkin kankaalta. Ehkä sen takia, että pitkä paperisuikale on taiteltu taskuun?

Lisäksi vastauksissa oli mielettömän hienoja ideoita kuten esimerkiksi nämä.
Puuhapetenvaimo sanoi...
Katja H:n arvaus on aika hyvä ja voisin kompata sitä, mutta yritän vielä keksiä muuta. Eli leiska kysymyksessä hänen syntymäpäiviltä tai muusta merkkipäivästä, ja lahjojen käärepapereita oot taitellu siihen taskuihin, ja paperin sisään kirjoittanut keneltä lahja oli ja mitä se oli. Saako heittää vielä toisen arvauksen? Toki tuli mieleen myös kuukauden kisa ja joku kangasviritys, mutta toi palkkokuviollinen ei näytä kankaalta vaan paperilta? Oot tulostanut lapsen kuvan kankaalle ja tehnyt siihen taskuja, johon laittanut muistoksi tilkkuja kankaista, joista olet tehnyt hänelle vaatteita.
3. huhtikuuta 2010 20.10
En olisi itse keksinyt vastaavaa, mutta ehdottomasti voisin nuokin toteuttaa! Tämä on skräppäyksen sosiaalisessa puolessa mielestäni parasta: aina kuulee jotain uutta ja innostavaa. Päätin arvausten laadun vuoksi koota tavalla tai toisella ompelemiseen liittyvät arvontapalkinnot. Arpa osui peräkkäisiin kommentteihin eli numeroihin 5 ja 6. Katja H ja Puuhapetenvaimo, laittakaa sähköpostia, niin saan kirjeet eteenpäin. Ylemmän kuvan pikkuinen paketti matkaa Katjalle ja alemman Puuhapetenvaimolle.



Mutta, siis, vastaukseen. Moni näki ihan oikein, että kyseessä on jonkinlainen tasku ja muutamassa vastauksessa puhutaan myös albumin muovitaskuista. Ompelin tavalliseen scrapbook-albumin muovitaskuun pienen ylimääräisen taskun, jonne piiloitin henkilökohtaisemman osan tarinoinnista. Se on kirjoitettu pilkullisen paperin taustapuolelle, ja paperin saa esiin raottamatta varsinaista isoa muovitaskua, koska ylimääräinen tasku on muovitaskun pinnalla.

Idean sain Shimellelta, joka on muutenkin rohkea muovitaskujen muokkaaja (katsokaa esim. tätä ideaa). En tosin tajunnut, että muovitaskut ovat erittäin rypistyvää materiaalia, joten ensimmäinen yritys meni pilalle. Taskuahan joutuu ompelukoneen mittasuhteiden vuoksi väkisinkin kääntelemään, ja ensimmäisestä kokeilusta tuli vähän liiankin kulutetun näköinen... Toisella yrityksellä leikkasin aluksi ison muovitaskun oikeanpuolisen päädyn täysin auki, jotta pienen muovitaskun ompelu päällimmäiselle puolelle sujui vähemmällä rypistelyllä, ja ompelin lopuksi myös päädyn kiinni. Olen aika innostunut siitä, että scrapbook-sivut eivät jäisi kokonaan muovitaskujen sisään eli jotain tällaista voi olla luvassa myöhemminkin.

Jos haluatte kokeilla samaa, kannattaa miettiä taskun sijaintia ompelemisen näkökulmasta enemmän kuin minä.
Varsinainen sivu on, kuten yhdessä vastauksessa tiedettiinkin, hybridi eli digi- ja paperimuotoista skräppäystä yhdistävä. Huomaatteko, että sivussa on käytetty neljää valokuvaa eli "postimerkit" ovat myös valokuvia samasta aiheesta? Keskimmäinen neliö ja sen "postimerkit" on toteutettu digimuodossa, ja neliö on myöhemmin liitetty pilkulliseen paperiin ja taustakartonkiin sekä päälle on lisätty koristeita ja otsikko. Ystävän nimi on sensuroitu valokuvasta. Aiheen taustalla on korukurssi, johon osallistuin, ja siellä käytetyt supersupersuperedulliset helmet ja niistä saamani ohimennyt ihottuma ja sen herättämät ajatukset. Pienessä valokuvassa näkyvä kirja on todella innostavan oloinen ja koruja olisi kiva tehdä itse. Silti väkisinkin tulee ajatelleeksi ihmisiä, jotka valmistavat tuhansien kilometrien päässä supersupersuperedullisia helmiä ja sitä, millaisille valmistuksessa käytettäville aineille he altistuvat. Käyttäjällehän ongelma ei ole samanlainen, korun voi aina riisua ranteesta. Vinkit itsenäisistä helmien valmistajista ovat erittäin tervetulleita; jossain varmasti on yksittäisten artesaanien askartelukäyttöön itse suunnittelemia ja tekemiä helmiä... Sellaisia olisi ihana päästä väkertämään koruiksi.


Ylimmän kuvan scrapbook-sivun tarvikkeet:

Taustakartonki Bazzill, pilkullinen, muotoonleikattu taustapaperi Jenni Bowlin. Suurin osa koristeista itse tehty, lisäksi Priman helmikoriste itse punaiseksi värjätty. Aakkostarrat Collage Press. Digimateriaali Meryl Bartho / Clickity Click Quick Click 01 (nimi ainakin minun käytössäni hiukan harhaanjohtava, mutta johtunee minusta itsestäni... ;) ja Magical Reality Designs / Friedship Party page kit.

14 kommenttia:

  1. Kiva jos tykkäsit ohjeesta :) Olin kyllä ikaalisissa käymässä, mutta enemmän olisin varmasti saanut irti, jos olisin ollut oikein askartelemassa...Kiva reissu kuitenkin :)

    VastaaPoista
  2. No se vaavihan on ilmiselevästi paperin oikealla puolella! Nenä on kyl outo, mutta silimä on punasen pallukan alapuolella viistosti -tai sitten sormen pää, heh.

    Ite oon käyttäny minikirjekuorta yhessä työssäni. Siihen laitoin paperin, johon isukki sai kirjoittaa vastasyntyneelle lapselleen mitä halusi. Enkä itse tiedä mitä hän kirjoitti.

    VastaaPoista
  3. Arvasin! Uus muovitasku-viritelmähän se siinä :)
    Ainakin yhdessä Ihana-lehdessä oli juttua afrikkalaisista naisista joille annettiin työpaikka paperihelmientekijänä, reilun kaupan periaatteiden mukaan. Eli jätepaperista rullataan IHANIA helmiä ja lakataan. En mene vannomaan mutta oli varmaan viime vuoden viimeinen tai toisiksiviimeinen numero.
    Ja nyt on Sinelliin tullut samalla tekniikalla tehtyjä helmiä, mutta en viimekäynnillä ehtinyt kysyä niistä mitään. Lapussa luki "Ugandalaisia paperihelmiä". Josko olisi samoja...?
    Voin laittaa vaikka huomenna kuvaa niistä tehdyistä rannekoruista ja korviksista, mun mielestä ne on ihan superihania helmiä ;)

    VastaaPoista
  4. Ai niin unohtui mainita, että hyvä, kun olet kyseenalaistanut nuokin materiaalit. Musta on tullut vähän vainoharhaisempi melkein kaiken kanssa. Aina pitää tiirata valmistusmaat ja materiaalit ja suhtautua skeptisesti kaikkeen. Vähemmälläkin pärjäisi.

    VastaaPoista
  5. Jee jee, ihanaa & voi mitä ihanuuksia - mä en ikinä voita missään arvonnassa yhtään mitään! Kaikki nuo jutut on ihania mutta erityisesti tuo leimasin tulee varmaan kovaan käyttöön kun tulevaisuudessa teen lahjoiksi näperryksiä. Kiitos jo etukäteen (meilailen viikolla).

    Lisätaskun ompelu on aika kiva idea, mä kun en tykkää alkaa viiltelemään muovitaskuihini mitään palkeenkieliä piilotettuja journalingeja varten. Tuli mieleeni, että miksi ei voisi tuota ommella käsin, niin välttäisi ton rypistysproblematiikan? Kokeilisin tehdä näin: Ensin leikkaisin taskupalan hieman suurempana, ruutupaperia hiirimaton tms pehmeän päälle, ja siihen taskuaihio, ja pistelisin reiät ompeleita varten. Sitten hiirimatto muovitaskun sisään ja mahdollisesti vielä joku kovempi pahvi sen alle, ettei neula seivästä muovitaskua hiirimaton läpi (epätodennäköistä, mutta teoreettisesti mahdollista?). Sinitarralla trimmattu taskuaihio paikalleen, samoja reikiä pitkin reiät muovitaskuun. Ompelu käsin paikalleen, sinitarra pois (mahdollisesti jo ennen ompelua?).

    VastaaPoista
  6. En olisi itse huomannut vauvaa, mutta muitten kommentit luettuani olin kyllä näkevinäni sen. :) Kiva koristeryhmä ja digipostimerkit! Ja hyvä muovitaskuidea.

    VastaaPoista
  7. Mulla oli joku sisäistämisvaikeus ja luetunymmärtämisongelma kun jätin eilen asian hautumaan ja ajattelin palata tänään esittämään veikkauksia :D Mutta sanonpa tähän nyt sitten samat sanat kuin lehtipollo :)

    VastaaPoista
  8. Hauska juttu vaikka en ehtinytkään arvailemaan. Teksti kuulostaa tutulta joten ehkä sinulla oli taskuton versio Ikaalisissa? Kaunis sivu ja tärkeä aihe.

    VastaaPoista
  9. tosi kiva työ - tykkään mm. tosta ihanasta (itse tehdystä?) kangasnapista/bradistä kovasti! postimerkit on myös loistoidea!

    VastaaPoista
  10. Hienoa, että sulta saa aina uusia ideoita ja vinkkejä, kokeilin kahvisuodatinpapereiden värjäämistä vesiväreillä ja tein viime sivuuni kukkaset sun ohjeilla! Vihreä väri toimii ihan hyvin, mutta esim. sinisestä tuli aika matta,misteillä tulee parempia,varmaan?

    VastaaPoista
  11. Kiitos kommenteista, vieläkin hymyilyttää kuvassa nähty vauva ;)

    Puuhapetenvaimo: hyvä idea, pitää kokeilla joskus käsin ompelua. Mietin myös, olisiko rypistyneen muovitaskun uskaltanut silittää paksuhkon kankaan läpi, mutta en uskaltanut testata..

    Sannika: Ikaalisissa aloitin, mutta ompelukonetta ei ollut (sattuneesta syystä) mukana :)

    Sanna: kangasnappi on tosiaan itse päällystetty.

    Sirppis: tosi hyvältä näyttivät! <3 Jos sinisestä haluaa vähemmän matan, voisiko vesivärin sekaan murentaa esim. perfect pearls -hohtojauhetta, jos sinulla sattuu olemaan sellaista tai vaikka hienojakoista kimallepulveria? Vesiväri + vettä + jotain hohtavaa = lopputulos todennäköisesti aika lähellä Glimmer Mistiä ;)

    VastaaPoista
  12. Laitoin blogiin kuvia niistä paperihelmistä ;)

    VastaaPoista
  13. Kiva lisä sivuun tuo tarinointitasku. Hauskaa, että kurssista on ollut iloa! Kannatti siis mainostaa blogissa... =)

    VastaaPoista
  14. JIPPIIIIII!!! VOITIN! :D
    Mulla samoin ku Puuhapetenvaimolla et koskaan en mistään arvonnoista voita ja nyt onni potkaisi! Laittelen sulle kohtapuoliin ( tai viimeistään alkuviikosta ) mailia :)

    Terkuin, Katja H

    VastaaPoista