maanantai 1. helmikuuta 2010

Kaikkea sitä miettii


Skräppäsin hyödyntäen aiemmin kokoamani paketin materiaaleja. Mukaan päätyi muutakin, ja sivusta/sivuista tuli aika erilainen kuin aluksi ajattelin. Aloitin tämän tuumakoossa 12*12 ja pakkomielteellä, että ainakin yksi valokuva on laitettava vinoon, koska en yleensä niin tee (juu, olen lukenut Elliksen blogia :). Sivu ei kuitenkaan toiminut, joten leikkasin sen kahtia ja tein kaksi itselleni epätyypillisen 12*6 tuumakoon sivua eli aukeaman. Tai niin ainakin luulin.



Jossain vaiheessa huomasin, että sivu (melkein) toimii, vaikka yhdistäisin sen takaisin 12*12 tuumakoon sivuksi. Hämmentävää! Miten siinä niin kävi?


Nyt en osaa päättää, yhdistäisinkö nämä puolikkaat yhdeksi sivuksi ja jos, lisäisinkö väliin jotakin kuten tässä alemmassa kuvassa.


Tai voisiko sivut laittaa albumiin päällekkäin aukeaman sijasta? Miten American Craftsin 6*12 -muovitaskut on rei'itetty? Saisiko niitä kaksi päällekkäin? Sen koon muovitaskuja minulta ei valmiiksi löydy.


Hämmentävää pohdiskelua.. Hyvä kuitenkin kokeilla jotakin uutta, sillä sivusta tuli jotenkin unenomaisempi kuin yleensä ja tilankäyttökin on minulle epätyypillinen. Ei ihan sitä, mihin tähtäsin, mutta johonkin suuntaan menossa joka tapauksessa.


Mikä noista vaihtoehdoista olisi sinusta paras? Keskiviikkoiltaan mennessä vastanneiden kesken arvon kaksi Priman kukkaa samasta setistä, jonka kukkia on tässä sivussa yksi tai kaksi -- riippuen siitä, mihin ratkaisuun päädyn.

20 kommenttia:

  1. Yhdistä vaan, ja lisää lehdet ja kukka! Vaikka hurmaavat on kyllä erikseenkin, ja alkuperäinen jakaminen ois kiva säilyttää näkyvillä...

    VastaaPoista
  2. Samaa ehdotan kuin Pia K, eli yhdistä ja lisää koristeet. Se vaihtoehto miellytti omaa silmää eniten, ehkä siksi, että 12x12 sivu on se silmälle "tutuin" ratkaisu :)

    VastaaPoista
  3. Komppaan! ELi yhdistä ja lisää koristeet.. Pakko vielä mainita, että tuo sateenvarjo on ihana!

    VastaaPoista
  4. Olen erilainen ja sanon että kokeile kahta 12x6 tuuman muovitaskua päällekkäin äläkä lisää koristeita! Sitten ne olisivat sopivasti yhdessä mutta erillisinä. Ihana päivänvarjokoriste muuten :)

    VastaaPoista
  5. Mustakin parhaalta näytti tuo kaksi 6x12 sivua. Ne näyttää hyvältä yhdessäkin, mutta tuolla pienellä välillä, joten komppailen tuota lehtipöllön ehdotusta päällekäisistä muovitaskuista. Ja ihania ovat molemmat, tykkään kun näihin on jäänyt paljon tilaa, mutta silti niissä on paljon myös katsottavaa.

    VastaaPoista
  6. AC:n 6x12-muovitaskut ovat pystysuuntaan, joten niistä ei tässä ole iloa. Omat 12x6-leiskat ovat toistaiseksi 12x12-tuumaisten muovitaskujen pohjalla, ja olen ajatellut ompelukoneella ommella alareunan kiinni sopivalta korkeudelta, ja leikata sitten ylimääräiset pois. Ellei sellaista 12x6-taskua sitten jostain ilmesty ennen sitä :-)

    Lempparini on yhdistetty versio. Silloin välttyisi ompelulta... Mutta tee 12x6-leiska toiste! :-)

    VastaaPoista
  7. Selvennyksen vuoksi vielä: lempparileiskan valitsin ulkonäön, en vaivattoman säilyttämisen perusteella. ;-)

    VastaaPoista
  8. Minäkin olen sitä mieltä, että yhdistä ja lisää koristeet!

    Lisäksi tarjoilen sinulle haastetta:
    http://omuli.wordpress.com/2010/02/02/layout-tosi-natti/
    Toivottavasti lähdet leikkiin mukaan!

    VastaaPoista
  9. Minä olen lehtipollon linjoilla, vaikka säilyttäminen voikin olla ongelmallisempaa. Viehättävä kyllä kokonaisenakin.

    VastaaPoista
  10. Oi aivan ihanalle näyttää tää!
    Jos säilytyksen kannalta on mahdollista niin laita sivut päällekkäin erillisinä. Kivan erilainen ratkaisu. Toimii tuo kyllä tosi hyvin yhtenäisenäkin :)

    VastaaPoista
  11. Taivun myös enemmistön kannalle ja sanon, että yhdistettynä ja lisätyillä koristeilla.

    Toisaalta nää näyttäis aika hienolta jos ne olis 12x6 tuumaisina päällekkäin albumissa! 12x12 muovitaskun halkaseminen vaakasuunnassa saattaisi jopa onnistuakin..

    VastaaPoista
  12. Minusta tasapainoisin ja kaunein vaihtoehto on alin.

    VastaaPoista
  13. Alimmainen on minusta paras, vaikka kukat ja varsinkin lehti ovat mielestäni upeat!

    VastaaPoista
  14. Mä sanon että yhdistät kukkien kera. Mutta siis jo nyt näyttää ihan mahtavalta! Ihana sivu, ja tuo päivänvarjo!! Helmikuviot on tosi nätit, onko ne ite taivuteltu vai valmiita kuvioita?

    VastaaPoista
  15. yhdistäisin 12x12 sivuksi, ilman lisäkoristeita, tykkään siitä, miltä sivu näin näyttää! jotenkin salaperäiseltä..

    VastaaPoista
  16. Muodon hajottaminen on kiehtovaa! En yhdistäisi enkä lisäisi mitään, mutta pitäisin sivut lähellä toisiaan, diptyykkinä.

    VastaaPoista
  17. Hassua kyllä, miten kyseinen sivu toimisi joko erikseen taikka yhdessä... Itse pistäisin kuitenkin nippuun ja lisäisin nuo lehdet ja kukan!
    Jännä ja erilainen kokonaisuus sinulta kuitenkin, päädyitpä kumpaan tahansa ratkaisuun.

    VastaaPoista
  18. Yhdistä ihmeessä lisäkoristeiden kera :)

    VastaaPoista
  19. Omaa silmääni miellyttää eniten se, että sivut on yhdistetty ja välissä on kukka ja lehdet. Toimii se kyllä kahtena erillisenä sivunakin, mutta olen siltikin yhdistämisen kannalla :)

    VastaaPoista
  20. Kiitos ideoista :) Palaan asiaan huomenissa eli torstaina. Vastata saa siis vielä pari tuntia..

    Ciili: helmikuviot ovat Priman valmiista kuvioista muokattuja, leikkelin niitä omaan makuun sopiviksi

    Omuli: tartun haasteeseen kuten blogissasi jo lupasin. Hauska ketju!

    VastaaPoista