maanantai 23. marraskuuta 2009

Yllättävä uutinen


Skräppääjät puhuvat paljon tarvikkeiden happo- ja ligniinivapaudesta edellytyksenä valokuvien säilymiselle. Olen aina olettanut, että nimenomaan skräppäykseen tarkoitetut tuotteet ovat lähtökohtaisesti happo- ja ligniinivapaita, mutta nähtävästi niin ei ole. Esimerkiksi tuo kuvassa näkyvä Jenni Bowlinin tarinointilapputarra ei ole happovapaa.

Happovapautta voi testata tarkoitukseen suunnitellulla kynällä (omani ostin kesällä edullisesti Omulilta, jolla sattui olemaan ylimääräinen; ne eivät ole kaupasta ostettunakaan kalliita, noin 3 euron tienoilla). En olisi testannut tuota tarraa, jos en olisi törmännyt tähän herneämpärin keskusteluun. Nähtävästi samoja ongelmia on muillakin valmistajilla tuotteesta riippuen! En oikein tiedä, mitä ajatella. Happo- ja ligniinivapaudesta on puhuttu niin paljon, ja tuntuu hämmentävältä, että asia olisi valmistajille yhdentekevä. Joskus otan tietoisesti käyttöön tarvikkeita, joiden tiedän voivan vaikuttaa kielteisesti valokuvan säilymiseen. Kaikkien sivujen ei tarvitse kestää ikuisesti muuttumattomina. Silti jotenkin ärsyttää: miksi valmistaa scrapbooking-tarvikkeita, jotka eivät ole happo- ja ligniinivapaita; miksi maksaa niistä? Mitä sinä ajattelet tästä?

12 kommenttia:

  1. Onpas omituista. Kyllä sitä kai saisi olettaa, että jos ostaa juuri skräppäämiseen tarkoitettuja juttuja, ne olisi happovapaita. Pökerryttävää. Tämä kumoaa ainakin mun uskoni näihin tarvikevalmistajiin. Hmp.
    Hyvä, että testasit, ei olis itselleni tullut edes mieleen. Toki en edes ole niin tarkka tästä asiasta, mutta periaatteesta piti avautua :)

    VastaaPoista
  2. No täh. Tottakai sitä olettaa että skräppäämiseen tarkoitetut materiaalit olisivat testaamatta happovapaita :O Itse en hirmusti yleensä hapoista välitä omissa töissä, mutta eri asia ovat välillä lahjaksi menevät jutut, joiden ehdottomasti pitäisi kestää aikaa!

    VastaaPoista
  3. Aika törkeetä minusta... pistää miettimään, mistä sitä sitten tosiaan maksaa, pelkästä nimestäkö..? Enpä minäkään aina ole hapottomuudesta kovin tarkka, mutta mielelläni valitsisin kuitenkin itse, milloin tahdon siitä joustaa - eikä se ole silloin, kun päätän käyttää erityisesti skräppäykseen tarkoitettuja materiaaleja!

    VastaaPoista
  4. no huh huh...mä olen oikein yrittänyt pitää kaikki hapottomat materiaalit eri paikassa kun sellaset joista ei ole tietoa, mutta nyt vissiin siihenkään ei enää voi luottaa jos jossain lukee, että tuote on tarkoitettu skräppäykseen...Tulee kyllä vähän petetty fiilis.

    VastaaPoista
  5. Eipä ole tullut mieleenkään, että skräppäykseen tarkoitetut tuotteet ei olekaan happovapaita! Nyt tuntuu kyllä jotenkin, että on joutunut vähän petetyksi :(

    VastaaPoista
  6. Huono homma,en olisi kyllä uskonut,että skräppäykseen tarkoitettuja tarvikkeita ei olisi testattu.Meni vähän fiilikset!

    VastaaPoista
  7. petkuhuiputusta sanon minä! en mäkään niin kovin tarkka noista hapoista ole, mutta luulisi varta vasten skräppäykseen tehtyjen tavaroiden hapottomia olevan. aika tyhmää kyllä...

    VastaaPoista
  8. tai sitten ainakin paketissa ja ostoksen yhteydessä pitäisi olla tietoa jos tuotteet sisältävät happoa.

    VastaaPoista
  9. Mä sanoin kans että petkuhuiputusta! Monestihan niissä paketeissa lukee näkyvästi acid free mutta oon toki olettanut minäkin, että skräppäykseen tarkoitetut jutut olis sellaisia kaikki vaikka ei paketissa moista mainintaa olisikaan. Täytyypä tehdä pientä testailua omilla materiaaleilla ainakin niiden tuotteiden osalta, joissa pakkauksessa ei hapottomuudesta mainita. Hmph!

    VastaaPoista
  10. Itse en omista happotestauskynää, koska oletan, että vartavasten skräppäämiseen tarkoitetut tuotteet olisivat happovapaita!!!? Olo on kyllä petkuhuiputettu!!!

    VastaaPoista
  11. No johan on kumma. En mä tarkka tuosta ole, mutta kyllä mä haluan silti olettaa että "isot nimet" tekee vain ihan oikeasti skräppäykseen sopivaa kamaa!

    WTF.

    VastaaPoista
  12. Tuo asia tosiaan sapettaa. Minä törmäsin kurssilla skräppäystä opettaessani suomalaisen Saintex:in valokuva-albumin sivuihin (kurssilaisen), joissa paketissa luki "neutraalit valokuva-albumisivut", testasin kynällä ja tulos oli hapollinen. Otin yhteyttä maahantuojaan, ja he selvittävät asiaa.
    Minulle henkilökohtaisen pettymyksen tuotti Tim Holtzin Grungeboardit, jotka ovat hapollisia.

    VastaaPoista