keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Tunnustus

Ninarsku muisti minua tunnustuksella, johon liittyi myös, Ninarskua lainatakseni, haasteenpoikanen.

Pitäisi kertoa seitsemän asiaa minusta, joita muut (ainakaan suurin osa muista) eivät tiedä. Päätin kertoa scrapbook- ja askarteluaiheisia juttuja. :)

1. Nykyinen harrastukseni juontaa juurensa lapsuuden paperinukkeharrastukseen; olen tykännyt paperisilpusta ja kuviopapereista jo nuorella iällä.

2. Jos olisin löytänyt skräppäysharrastuksen jo teini-ikäisenä, sivuni olisivat olleet todella erinäköisiä kuin nyt: paljon tummempia.

3. Olen nuorempana viettänyt paljon aikaa pimiössä kehittäen itse valokuvia. Se oli kivaa, kuin taikuutta. Ehkä osaisin edelleen, jos olisi mahdollisuus.

4. Omistin ennen digikameroiden aikaa järjestelmäkameran, mutta myin sen lopulta pois. Valokuvauksen tekninen puoli ei ole "oma juttuni". Valokuvat ovat minulle keino dokumentoida arkea ja helppous kiehtoo.

5. Skräppäysharrastukseni on ollut pitkälläkin tauolla: puoli vuotta taitaa olla pisin tauko. Tauon aikana tein jonkun verran digisivuja.

6. Viivotin tai lyijykynä eivät kuulu askarteluvälineisiini, enkä koskaan ole kirjoittanut scrapbook-sivun tekstiä tietokoneella, jos kyse on ns. paperisivusta.

7. Olen tämän vuoden puolella menossa amerikkalaisen ystäväni luo käymään, ja mietin parhaillaan, millaisia skräppäysmahdollisuuksia matkalla voisi olla.


Haastan vuorostani Lehtipollon ja Lintsin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti