keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Aina ei onnistu


Viikonloppuna tein yhden onnistuneen, helposti syntyneen sivun ja toisen, joka ei meinannut millään asettua mieleiseksi. Tämä on se toinen. Halusin kuitenkin osallistua Craftican haasteeseen, joten tässähän tämä. Aina ei onnistu... Ehkä ongelmia aiheutti se, että halusin mahduttaa 8,5*11 tuumakoon sivuun kolme lähes normaalikokoista valokuvaa tai ehkä se oli "muisto muistossa" eli pääsylipun käyttäminen osana skräppäystä, joka ei ole tapojeni mukaista. Tai sitten joskus sivut syntyvät helposti, joskus eivät.


Tekstistä olen sensuroinut ystäväni nimen. Otsikko viittaa kyvyttömyyteeni tunnistaa lintuja. Sivussa on käytetty runsaasti akryylimaaleja, ja tarkoituksellisen ronskilla kädellä. Mukana on myös yksi sulka :) Toivottavasti pian on aikaa kunnon blogikierrokselle, olen taas ihan jäljessä kaikista ihanuuksista, joita muut ovat tehneet.


Tarvikkeet:

Taustakartonki Core'dinations, käytetty myös Bazzillin "peilipintaista" kartonkia, joka käsitelty akryylimaalilla. Sivussa käytetty akryylimaalia muutenkin runsaasti. Aakkostarrat American Crafts ja Dymo. Punaiset tarrat Basic Grey. Muut tarvikkeet oman askartelukaapin uumenista.

5 kommenttia:

  1. Islanti on ihana ja lunnit on ihania, ja tämä leiskakin on tosi kiva. Ehkä se ei ole sitä mitä halusit, mutta mikään ei minun silmääni näytä siltä että ei toimi. Ja tosiaan, lunnit on ihania! ;-)

    VastaaPoista
  2. Mun makuun tämä toimii myös! Sun maalien ja musteiden käyttö on jotain, mitä mä en osaa... =)
    Ja todellinen saavutus saada 3 normikokoista kuvaa yhdelle letter-sivulle, kivasti!!!

    VastaaPoista
  3. Tosi ihanat värit tässä! Ja nuo kiehkurat on tosi upeita, huoh.

    VastaaPoista
  4. Musta tää näyttää tosi kivalle! Upeeta maalien käyttöä taas ja hauska aihe muuten!

    VastaaPoista
  5. Ai kuinka kiva! Ihastuin kovasti noihin kiekuroihin, ne rytmittävät kivasti leiskaa. Hienosti oot muuten saanut mahtumaan letteriin :)

    Tuli muuten ihan ikävä noita thickersejä. Muistan kuinka innoissani olin, kun ostin juuri tuota fonttia kolmessa eri värissä. Ne oli mun ekat thickersit :D

    VastaaPoista