sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Lisää perhosia


Perhosista innostuneena väkersin koristeita tulevia scrapbook-sivuja ja kortteja varten. Työvälineenä näissä oli Martha Stewartin sydänlävistin, joka sopii tosi hyvin myös pienten perhosten tekemiseen. Näistä voi tehdä yksinkertaisia tai koristeellisia, ihan miten haluaa. Ja sydänlävistin voi olla ihan millainen tahansa tai sydämet voi leikata itse vapaalla kädellä. Oleellista näissä on sydämen muoto, jota hyödynnetään perhosen siiviksi alemman kuvan tavalla.

Siipien "pyöristämiseen" käytän metallista grillitikkua. Myös sukkapuikko tai muu vastaava, pitkä, pyöreä metallinen esine on hyvä. Pyöristäminen kannattaa tehdä ennen kuin siivet liimaa toisiinsa (kats. tuo keskimmäinen pari). Liimaamiseen käytän itse Glossy Accents -koholiimaa. Mikä tahansa liima, jolla pystyy tekemään tarkkaa työtä, käy.
Ylimmän kuvan perhosen taitoin lisäksi keskeltä ja lisäsin hiukan kimalleliimaa. Tosi yksinkertaisetkin, alemman kuvan kaltaiset "sydänperhoset" ovat aika kivoja. Nämä sopisivat esimerkiksi hääkutsuihin, sillä sydämen muotoa ei ole täysin piilotettu niin kuin tuossa ylimmässä kuvassa.

2 kommenttia:

  1. Onpa ihana, yksinkertainen idea, ja miten nättiä jälkeä sillä saakaan! Mun pitäis varmaan lisätä hempeiden sivujen tekemistä rutkasti, että saisin itsekin rakennella ja käyttää kaikkia tällaisia ihanuuksia...

    VastaaPoista
  2. sä voisit oikeesti tehdä kaikkia koristeita vaikka myyntiin. :)

    VastaaPoista