keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Teksti-inspiroituminen


Monta Inspiroidu-haastetta on jäänyt väliin, koska minulla ei ole ollut sopivia kuvia tai sopivaa ideaa. Nyt kuitenkin pääsin osallistumaan. Inspiroidu pyysi sivua, jossa vähintään puolet on tekstiä. Todistettavasti olen aikaisemminkin tehnyt sivuja, joissa tekstiä on yli puolet, joten halusin nyt asetella tekstin eri tavalla ja laitoin piparireunaisen sydänlävistimen töihin.


Pahoittelen vinoon otettua valokuvaa, mutta ehkä tästä saa selvää. Tämä ei ole scrapbook-sivu ilman valokuvaa, suoraan kameraan katsova valokuva piilottelee sirkkarenkaalla kiinnitetyn sydämen takana. Tällaisissa sivuissa leikkaan muuten varovasti albumin muovitaskuun viillon, jotta tuota sydäntä pystyy raottamaan myös albumissa.

Aakkostenostolakkoni jatkuu edelleen, joten aakkostarrojen muokkaaminen senkun jatkuu. Nyt huopaiset aakkostarrat saivat päälleen kimallehilettä. Inspiroivaa ja hauskaa. Ja tekstin kirjoittaminen teki hyvää.


Tarvikkeet:

Taustapaperi Karen-Marie Klipp (tanskalainen valmistaja), sydämet leikattu oman silppulaatikon papereista. Siirtokuvat Jenni Bowlin. Käytetty Dymoa, sydämenmuotoista lävistäjää, Glossy Accents -koholakkaa, neljän eri sävyistä mustetta ja Doodlebugin glitteriä, sitä jossa on isommat hileet.

9 kommenttia:

  1. Oikein kaunis sivu :) tykkään piparireunaisista sydämistä, minkä valmistajan ko. leikkuri on?
    Tekisi minullekin hyvää, jos ryhdistäytyisin ja osallistuisin tuohon haasteeseen.

    VastaaPoista
  2. Anniska: leikkuri on Marvy Uchidan valmistama, ostettu ulkomailta. Myös Woodwarella on aika kivoja sydänleikkureita.. Ja heti osallistumaan haasteeseen, jos huvittaa :)

    VastaaPoista
  3. Hirmuisen kiva sivu!!! Ihania nuo sydämmet ja minun suosikki on ehdottomasti tuo kiille aakkosten päällä. Se on kyllä ihan totta että aakkosista saa sopivan mihin vain kun niitä vähän muokkaa. Joskus se tahtoo unohtua ja tulee vain ostettua lisää :(. Minullakin on kyllä ihan liikaa aakkosia!

    VastaaPoista
  4. Nuo sydämet on aivan ihanat!! Millä olet värjännyt reunat?

    VastaaPoista
  5. tosi kaunis sivu ja kiva sisältö. minäkin tykkään kimalteesta aakkosissa!

    VastaaPoista
  6. Kaunis sivu, tuo poppanakudepaperi on mukavan kodikas tausta sydämille. Jäin vaan hieman kateellisena miettimään, mitkä 11 asiaa itse olen oppinut omalta äidiltäni..."Syytä aina muita", "Passiivisuus on hyve"... :D Vaarallisia ajatuksia herää!

    VastaaPoista
  7. Sä oot ihana! Ja sun äiti! (toivottavasti ei tunnu oudolta :)) Ihania tekstejä, sellaisia, että tuntuu hyvältä lukea niitä, ja voisin lukea ne monta kertaa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kauniista sanoista.

    Marie: kaikki on suhteellista, myös siivoustavat. :)
    Laura: kannattaa kokeilla kimalteen lisäämistä aakkosiin!
    CupCake's: värjäsin sydänten reunat Cat's Eye -mustetyynyllä, sillä saa pehmeää jälkeä

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana aihe ja tykkään tosi paljon tästä toteutuksesta :) Yläreunan lintunen on aivan hurmaava ja nuo sydämet jotenkin sopii tähän aiheeseen todella hyvin, samoin kuin taustapaperi.

    ps. Toinen marttyyrisiivooja ilmoittautuu :D

    VastaaPoista