torstai 26. maaliskuuta 2009

Viimeisin inspiroituminen


Tämän viikon Inspiroidu-haaste kehotti skräppäämään siivoamisesta. Aluksi haaste aiheutti lähinnä ahdistusta, olenhan muuton takia siivonnut viime viikkoina ihan koko ajan. Katosta lattiaan, kuten Pikkuhelistin asian muotoili. :)

Halusin kuitenkin skräpätä ihan jostain muusta, ja aiheeksi valikoitui pari kertaa vuodessa iskevä järjestämisvimma. Se ilmenee suunnitteluna, ideoiden etsimisenä, haaveiluna ja ankarana toteuttamisena. Erilaiset storage-lehdet ovat salainen paheeni.


Halusin myös leikkiä tarvikkeilla: olen tosi ihastunut Priman tämän vuoden uutuuksiin, joihin nuo sivun kukat kuuluvat. Kiinnitin ne tavallisella nitojalla. Käytin myös osan kukkien pakkausmateriaalista. Se on tummanvihertävää paperia, joka näkyy tekstipalkin laidoilla.
Oranssi kuultopaperi, josta tein valokuvakehykset veitsellä ja vähän repimällä, on ollut minulla todella, todella kauan. Kiva, että vanhoistakin tarvikkeista tulee pyyhittyä pöly. Haasteen hengessä. :)

Tarvikkeet:

Taustapaperi Bazzill, oranssi kuvioreunus leikattu Pink Paisleen paperista. Kuviopaperi Dream Street Papers (Father Knows Best: Morning News). Kukat Prima, aakkostarrat American Crafts. Tekstipalkki tehty kuviopaperista ja Priman kukkapakkauksen paperista. Käytetty myös nitojaa, sinistä ja ruskeaa liituväriä, veistä jne.

6 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän ihana, varsinkin tuo Priman kukka - ihastuin kympillä! Hei, en edes tiennyt että tuollaisia Storage -lehtiä on olemassa! Nyt on sitten pakko hankkia tietysti sellaisiakin käsiini... ja noita kukkia.

    VastaaPoista
  2. Ihanat kukat ja oranssi muotoonleikattu paperi! Mulla ainakin tuntuu nyt olevan sellainen vaihe, että mitä villimpää materiaalien käyttöä, sitä enemmän innostun :) Koko sivu on hurjan hieno, hyvällä tavalla erikoinen.

    VastaaPoista
  3. Uuuuu, nuo Priman kukat ovat aivan ihania!!! Ja miten lämpimät värit tässä työssä... ihastus!

    VastaaPoista
  4. Ihanat oranssit! Tässähän melkein tekee mieli vähän järjestellä jotain :-)

    VastaaPoista
  5. Blogissani on sinulle jotain.

    Tosi kiva sivu, tykkään myös noista kukkasista =)

    VastaaPoista
  6. Ihana muoto, runsaus ja nuo reunat, oih! <3

    VastaaPoista