maanantai 2. maaliskuuta 2009

Listamanian toinen sivu: mukit


Sannikan Listamaniassa ilmestyi jo kolmas listan aihe, joten pitää näyttää toinen sivuni eli mukit. Omat listamaniasivuni syntyvät hiukan viiveellä. Tätä tosin aloittelin jo Kirkkonummen tapaamisessa, jossa Lehtipollo ystävällisesti lahjoitti muutaman Robin's Nest -koristehelmen. Yksi niistä eksyi lopulta valokuvan päälle.

Harmittaa, että olen kuvannut sivun kiireen takia vinoon ja harmittaa, että saman kiireen takia en ole kunnolla ehtinyt rentoutua ihailemaan Inspiroidu-haasteeseen osallistuneita sivuja. Jos ei muuten, niin sitten vaikka jälkikäteen. :) Ihanaa joka tapauksessa, että moni on osallistunut.

Lempimukisivuni sen sijaan on vähän haalean vaalea. Materiaalit ovat suuremmaksi osaksi Jenni Bowlinia. Sivuun tosin pääsi (Lehtipollon lahjoittamien helmien lisäksi) Pia K:lta vaihdossa saamani sydänneula. Ja eksyneestä lapasesta irrottamani kukka, jonka sisältä löytyy punchinellaa eli paljettien tekemisestä jäänyttä reikälevyä. Osan Listamanian haastesivuista ajattelin tehdä paljon pienemmässä koossa. Katsotaan mitä niistä tulee.

6 kommenttia:

  1. kiva sivu! itselläni on vielä mukisivu tekemättä, ajanpuutteen vuoksi. tykkään tuosta isosta kukasta ja siitä että yksi robins nest -pallo on kuvan päällä! ja olet söpösti piirtänyt mukeja :).

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana sivu jälleen kerran. Tykkään kovasti miten laitoit nuo Robin's Nest pallukat... (Mulla on muuten ollut haaveissa yks Villeroy & Bochin muki varmaan jotain 10 vuotta... ehkä joskus sen jostain bongaan.)

    VastaaPoista
  3. Voi kuin söpöset nuo piirtämäsi mukin kuvat tekstin seassa!

    VastaaPoista
  4. Hauskasti aseteltu sivu! Tuo villalanka kukka sopii hienosti :)

    VastaaPoista
  5. Aaa, tällainen se on valmiina... ihanaa nähdä kaikkine yksityiskohtineen! Neula löysi näköjään juuri oikean paikan, ja lapaskoriste kuuluu ehdottomasti sarjaan 'elämää suuremmat ideat skräppäyskoristeiksi' :) Oliko tuo jättikukka paikallaan jo Kirkkonummella? Uskomatonta etten ole varma, vaikka se on aivan käsittämättömän hieno!

    VastaaPoista
  6. Tästä tuli upea! Lapaskukka on kivasti samannäköinen kuin teemukin kukka :)

    VastaaPoista