sunnuntai 23. marraskuuta 2008

30. haaste


Inspiroidu-blogin 30. haaste (wau, onnea!) liittyi elottomiin esineisiin. Tavaroista ja esineistä skräppääminen on minulle varsin arkista, joten haastoin itseni käyttämään sivussa neljää valokuvaa. Se on minulle poikkeuksellisen paljon. Tykkään tosi paljon esimerkiksi Omulin sivuista, joissa on luontevasti käytetty monia kuvia. Silti olen itse omimmillani sivuissa, joissa on yksi tai kaksi valokuvaa. Uusia asioita on hyvä kokeilla..

Oma sivuni ei suoranaisesti kerro minulle rakkaista esineistä, vaan hämmennyksestä, jota koin amsterdamilaisen tavaratalon joulukoristeosastolla. Kruunupäisiä lintuja oli kokonainen seinällinen. Räpsin niistä valokuvia pikaisesti, sillä en ollut varma, saako tavaratalossa kuvata.


Sivun aihe on siis se, minkälaisista koristeista itse kullekin joulun tunnelma syntyy. Tuo pikaisesti tekemäni paperikoriste on lähempänä sitä, millaisista joulukoristeista itse tykkään ja embossausjauheella käsitelty grungeboardkruunu (josta osa embossausjauheesta on raaputettu pois, kuten myös vuosilukupalkissa) on sekin lähempänä omaa makuani kuin kirkkaanvihreät linnut. Eipä silti, sopivassa ympäristössä nuo linnutkin näyttävät varmasti hienoilta.


Tarvikkeet:

Taustapaperi My Mind's Eye (29th Street Market, "Fancy Party"), otsikko ja vihreä paperisuikale Cosmo Cricket (Be Good). Punainen pilkullinen paperi Sassafras Lass (robottipaperin kääntöpuoli). Vaaleat mustavalkoiset paperit Making Memoriesin vihosta. Kruunu Tim Holtz grungeboard. Pienempien valokuvien reunus leikattu K & Companyn tekstipalkeista, alla Bazzillin vaaleanpunaista kartonkia. Numeroleimasimet Sinellistä. "Joulukoristeen" paperi ostettu Lelukauppa Riimikosta Porvoosta. Käytetty myös Zig chalk writer -kynää, rautalankaa, helmiä, embossausjauhetta jne.

13 kommenttia:

  1. Tosi upea sivu ja kiva aihe! Omulin monikuvasivut ovat kyllä tosiaan mahtavia.. minäkin kun melkein aina teen vain yhden tai kahden kuvan leiskoja.

    VastaaPoista
  2. Eipä tule kyllä minullekkaan ensimmäisenä joulu mieleen nuista linnuista.. :) Hyvin olet onnistunut monen kuvan asettelussa. Erittäin xingmainen kuitenkin eli ihana..

    VastaaPoista
  3. Sanoinkuvaamatonta bling-blingiä nuo tipuset! Onneksi meillä askartelijoilla on enemmän valinnanvaraa joulukoristeissamme ;)

    Hauska sivu matkalla tehdystä havainnosta. Usean kuvan käyttäminen vielä painottaa outojen koristeiden runsautta! Monikuvaiset leiskat ovat usein kivoja, haasteellisinta niissä on sivun koon pitäminen pienempänä kuin 15x15 jos ei tykkää niin suurista.

    VastaaPoista
  4. Vitsit näitä sinun sivujasi. Ne on niin hienoja. Ja hauskaa on, että niihin voi palata uudestaan ja uudestaan ja huomata jonkun pikkujutun, jota ei ehkä ollut vielä huomannut.
    Näin muuten näitä joutsenia (tai ainakin jotain joutsenia)Stockmannin mainoslehdessä; ne yrittää siis valloittaa myös pohjolan!!! Ei kuitenkaan ainakaan meidän kuusta.

    VastaaPoista
  5. Hetken vaan tuijotin tätä :) Tämä on jotenkin niin taianomainen ja lumoava! Nyt ei kyllä kykene muuta sanomaan :)

    VastaaPoista
  6. Leiskasi on täynnä kaikkea mielenkiintoista, hieno!

    VastaaPoista
  7. melkosia koristuksia..
    hienosti olet onnistunut samaan neljä kuvaa samaan sivuun. ja mieletöntä tajuta tämmösistä asioista tehdä sivuja. mä olisin varmaan vaan ajatellut että onpa omituista.

    VastaaPoista
  8. Onpas tosi erikoisia joulukoristeita, mutta sehän on tietysti mistä kukin tykkää. :D Hieno sivu!

    VastaaPoista
  9. Pidän aina tosi paljon sivuistasi, oli niissä sitten yksi tai useampi kuva... Vaikka käytät vain yhtä kuvaa, saat sivuihisi aina sellaista runsautta mistä itse tykkään tosi paljon. Tämä sivu on ihan käsittämättömän ihana. Yksi suosikeistani ikinä!

    VastaaPoista
  10. Ihana sivu!! Kauniin värinen tausta ja hienosti sommiteltu kokonaisuus. Kelpaisi vaikka lehteen. :)

    VastaaPoista
  11. No jopas on erikoisia joulukoristuksia... Mutta sivu on aivan upea! Tässä on sellainen taianomainen tunnelma.

    VastaaPoista