perjantai 14. lokakuuta 2011

Mattimyöhänen


Muut Belgian matkalaiset kertoivat Donna Downeyn työpajasta jo aikoja sitten, mutta minulla se jäi arjen kiireiden ja työn ilon vuoksi tekemättä. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Matkaseurueen muut työt samasta työpajasta: Lehtipollo, Creomi, Elina, Puuhapetenvaimo.

Donna Downeyn työpaja oli vauhdikas, ja äänekäs, koska siellä revittiin paljon kangasta. Kangas sitten "punottiin" lomittain, ja sen päälle leimattiin punainen suuri sydän. Työpaja oli samaan aikaan hyvä luonnetesti. Osa käytti metalliviivotinta hyvinkin pitkään ja osa vain iloisesti repi. Täytyy myöntää, että luonteeni vastaisesti jopa lainasin hetkeksi viivotinta, jollaista en normaalisti käytä. :)


Kangas ei ole minulle erityisen luonteva materiaali, eikä Donna Downey kuulu ykkössuosikkeihini, mutta hurjan kivaa oli silti. Ehkä innostun repimään kangasta joskus toistekin.


Työpajassa kokeiltiin myös silityskuvioita, jotka olivat ainakin minulle uusi tuttavuus. Samoin uutta oli se, että varsinkin amerikkalaisilla skräppäystähdillä myös tähden puoliso oli aina mukana työpajan järjestelyissä. Esimerkiksi Donna Downeyn puoliso oli silitysapuna koko työpajan ajan. 

7 kommenttia:

  1. Upea sivu:) Näyttääpä kangas tosiaan hyvälle skräppäysmateriaalina. Tuo punainen sydän on vangitseva<3

    VastaaPoista
  2. Muahhahaa, koetin kuvitella elämänkumppania silittämässä askarteluitani. XD

    Kangas on kuitenkin aika kivan näköinen tausta ja sivut ovat mukavan rouheita söpöyden vastapainoksi.

    VastaaPoista
  3. Rouhea! Mainio kokonaisuus ja kangas luo kivan elävän pohjan.

    VastaaPoista
  4. Kiva on ollut nähdä teidän DD-leiskat, tämäkin omanlaisensa samoista elementeistä.

    En tunne Marien elämänkumppania mutta Marien kommentin jälkeen on pakko yrittää kuvitella millainen hän on, etenkin askartelujen silittäjänä! ;-)

    VastaaPoista
  5. Vihreä kukka, musteutetut reunat ja kuvan pinkit sävyt tuovat tähän kivasti lämpöä ja sinunnäköisyyttä :)
    Kiitos seurasta tänään!

    VastaaPoista
  6. Tämä näyttää tosi kivalta! Enpä ole minäkään kovin kangasorientoitunut, mutta tuo näyttää itse asiassa oikein hauskalta - ja repiminenkin on varmaan ollut terapeuttista.

    Ja onnittelut työkuvioista! Hieno juttu!

    VastaaPoista
  7. Kaunis sivu! Tosi kiva kuulla teidän reissukuulumisia!

    VastaaPoista