sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Kuinka monta keskeneräistä?


Eilisen superinspiroivan ja rentouttavan Helsingin skräppäystapaamisen jälkeen olen harvinaisessa tilanteessa. Kaapissa ei ole yhtään keskeneräistä scrapbook-sivua tai korttia! Normaalisti niitä pyörii siellä ainakin muutama, keskimäärin ehkä kuusi, joskus enemmän. Joskus sivut voivat odottaa keskeneräisinä puoli vuotta, vuodenkin. Tein tapaamisen jälkeen valmiiksi myös tämän kolmiulotteisen synttärikortin, jonka materiaaleista suurin osa eli leimasimet, musteet ja paperit ovat Stampin upin. Kortin materiaalit ovat joulun jälkeisestä tapaamisesta.


Kortin kolmiulotteisuus syntyy yhtenäisen alareunan haitaritaitoksesta ja etukannen "ympyräikkunasta".  Kivan yksinkertainen idea, jota voisi kokeilla uudestaankin. Keskeneräisten projektien puuttuminen tuntuu aika kivalta. En kyllä usko, että tästä on tulossa normaali tila, mutta kivaa vaihtelua, koska uusille ideoille on tilaa. Miten teillä? Teettekö yhtä sivua tai korttia kerrallaan vai jäävätkö ne joskus odottamaan pitkäksikin aikaa?

13 kommenttia:

  1. Mietin hetken ennen kuin rohkenin vastata... Mutta vastataan nyt sitten. Laskenut en ole, mutta 100% varmuudella multa löytyy about 50 keskeneräistä leisaa aina. Jotkut valmistuvat lopulta, useimmat jäävät lojumaan ja odottamaan hamaan tulevaisuuteen...

    *nolona*

    VastaaPoista
  2. Just tänään mietin kun näin keskeneräisiä sivuja lojumassa että pitäisi ne tehdä valmiiksi... muistaakseni 6 tai 7 sivua taisi olla enemmän tai vähemmän kesken. Mä yritän aina saada kaikki loppuun asti, alkaa muuten ahistaa kun sivuja pyörii siellä täällä... :D

    Niin ja kiitos eilisestä pöytäseurasta, oli tosiaan inspiroiva ja rento päivä!

    VastaaPoista
  3. Mä yleensä teen sivun valmiiksi yhdeltä istumalta. Nyt tosin ajanvähyys on aiheuttanut sen, että sivut jää hetkeksi roikkumaan, mutta valmistuvat kyllä parin päivän kuluessa. Skräppäyskerralla saatan tehdä paria sivua samaan aikaan, jos sivu jumahtaa.

    VastaaPoista
  4. mielenkiintoista!
    minä teen oikeastaan yhtä sivua kerrallaan. valmiiksi ne tosin erittäin harvoin tulee yhdeltä istumalta. minialbumit kyllä saattavat olla keskeneräisenä pitkäänkin, kun niihin pitää saada välillä taukoa..

    VastaaPoista
  5. Ihanaa että muillakin on keskeneräisiä sivuja, varsinkin Elliksen vastaus lohdutti :) Juulin tavoin minua rupeavat keskeneräiset sivut välillä ärsyttämään, mutta silti niitä yleensä on.

    Riikka ja Maikko: arvasin että monet tekevät sivun kerrallaan. Olisi jännä tietää kuinka monet

    VastaaPoista
  6. Minä teen yleensä loppuun, mutta joskus on jäänyt kesken ja keskeneräisinä ovat edelleen albumeissa;) Ei kovin hyvä sekään, joten parempi tehdä yksi sivu kerrallaan valmiiksi. Tosin yhtä sivua saatan tehdä useammankin päivän ja joskus tunnissa.

    VastaaPoista
  7. Muutamia keskeneräisiä sivuja on omissa pusseissaan. Yleensä sivu jää kesken siksi, että jokin siinä tökkii ja se on jätettävä hautumaan, tai sitten siksi, että olen päättänyt vaikka maalata kirjaimia tai askarrella tiettyjä osasia, eikä siihen riitä aika yhdellä kertaa.

    Itse olen menossa enemmän siihen suuntaan, että hauduttelen useampaa sivua kerrallaan. Ajattelen esimerkiksi, että jos haluaisin käyttää sivussa ompelukonetta, se tuntuu järkevämmältä jos voi ommella useampaan sivuun samassa sessiossa. Ompelukone kun on aina erikseen otettava kaapista esiin ja viriteltävä ruokapöydälle...

    VastaaPoista
  8. mutta lasketaanko niitä keskeneräisiksi, joita ei ole varsinaisesti aloittanut? minulla on aina useampi projekti pinossa joihin olen tulostanut kuvat, valinnut ehkä vähän papereitakin ja/tai miettinyt tekstiä.. tänäänkin löysin aamulla pöydältä muutaman sellaisen kasan, joita rupesin työstämään! eli ehkä minun päässäni/muistikirjassani/pöydälläni ei ole kuitenkaan kovin paljon tilaa uusille ideoille ;)

    VastaaPoista
  9. niin, mutta äsken työmatkalla fillaroidessani yksi idea kyllä jälleen tupsahti mieleen ja rupesinkin miettimään sopivaa tekstiä.. no, jokatapauksessa miettiminenkin on kivaa, vaikkei koskaan valmista tulisikaan!

    VastaaPoista
  10. Minä teen yleensä yhden alusta loppuun, mutta tapaamisia varten tulee mietittyä useampaa valmiiksi ja valittua paperit ym ja niitä saattaa jäädä pyörimään keskeneräisinä.

    VastaaPoista
  11. Ihana lukea ihmisten kommentteja koska olen monesti miettinyt tätä samaa asiaa. Minä teen yleensä yhden sivun kerrallaan, jotenkin vaan jää kaivelemaan jos yksi on kesken ja aloitan uutta. Mutta harvoin kuitenkaan teen sivua valmiiksi yhdellä istumalla vaan alotan kuvasta sitten valitsen paperit, mietin sommittelua ja sitten vielä kaikki loppusilausideat muhii muutamia päiviä päässä. Eli teen monesti TODELLA hitaasti sivuja kun yhden tekemiseen menee helposti kolmekin iltaa =) Yleensä mulla tarinointi on se mitä pitää pohtia pitkään ja pyöritellä eri sanoja päässä että saan sivun valmiiksi, tai sitten saan jonkin idean ja joudun pohtimaan sen toteutustapaa pidempään...

    VastaaPoista
  12. hieno kortti ja kiva erilainen toteutus mallikortista :)!!!

    mäkin yleensä teen yhtä sivua kerrallaan, mutta miksei sitä voisi olla meneillään monta yhtä aikaa? kun saan täällä uudessa talossa askarteluhuoneen (joka on nyt muuttolaatikoita täynnä) ojennukseen, voisin pistää toteutukseen ison kasan mielessä pyörineitä ideoita ja vaikka aloitella kaikkia eikä vain yhtä kerrallaan.

    VastaaPoista