lauantai 6. marraskuuta 2010

Niin söpö


Joskus skräppääminen vain on kivaa. Tällä hetkellä minua inspiroivat kuvat ahkerasta "skräppäysavustajasta", joka kotiutui meille viikko sitten. Alku on mennyt tosi, tosi hyvin, vaikka ihmeteltävää on toki ollut kovasti sekä myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun pentu on tutustunut uuteen ympäristöön. Sivussa halusin yhdistellä melko voimakkaita värejä ja idea lähti oikeastaan Priman punaisesta kukasta, jonka seuraksi leikkasin kukkanauhasta nauhanpalaskukkia ja tein lehtiä värjätystä kahvinsuodatinpaperista. Oksat olen leikannut jo aikaisemmin ja nyt ne pääsivät käyttöön. Sivussa on paljon koristeita ja kuviopaperista leikattuja yksityiskohtia.


Alunperin minun ei ollut tarkoitus käyttää valkoista gessoa, mutta Pink Paisleen pyöreä kehys oli aluksi laimean värinen ja lisäsin siihen rutkasti punaista, joka sitten sotki valokuvia ja peitin sen valkoisella gessolla maalaamalla ja sotkemalla. Lopputulos on mieluisempi näin! Ompelinkin vähän sekä käsin että ompelukoneella (nuo aakkostarrat pysyvät sillä tavalla kunnolla kiinni).


Inspiraation ylä- ja alapalkkien käyttöön sekä punaiseen väriin sain suuresti arvostamaltani Nic Howardilta, mutta suurimmaksi osaksi sivu on ihan minua. Sotkeminen ja oma käden jälki ovat kaikista kivointa skräppäyksessä. Miau!

12 kommenttia:

  1. Söpö leiska ja erittäin söpö otus :)

    Ihania yksityiskohtia, -> paljon katseltavaa. Pääsispä hypistelemähän :)

    VastaaPoista
  2. Ohlalaa! Tämä on aivan täydellinen, ja tosiaan hieman vaikutteita Nicilta ja sitten sitä takuu varmaa omaa tyyliäsi. Nuo koristeet, sä vaan niin luontevasti heittelet tommosia. Oi että. Tämä on niin huippu ja ihana ja upea etten tiedä mitä sanoisin kuin että {huoh}.

    Ja kisu, onko venäjänsininen? Ihanaa, miten mä olen jäänyt ihan pimentoon että teillekin oli tulossa kisu? Ei muutakun rutkasti onnea, tiedän miten ihanalta se tuntuu kun hirvittävän kissakuumeen jälkeen saa sen pennun ja se on niiiiin ihana.

    VastaaPoista
  3. iiiiiiiiiiiiihana kisumisu!!! Mutta mikä on kisun nimi? Tosi suloinen otus :). Leiskakin on ihana! Tuo paperi on kyllä upea.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kauniista sanoista :)

    Puuhis: kyllä, oikein tunnistit ja Laura: olen tekemässä nimen valintaan liittyen leiskan joskus myöhemmin eli paljastan nimen siinä yhteydessä :D

    VastaaPoista
  5. Ihana kissa, ei ihme että hän innostaa skräppäämään! Ja sivu on kaunis, perinteisen "sun näköinen" (siis hyvällä tavalla!), paljon käsintehtyä ja yksityiskohtia. Tykkään!

    VastaaPoista
  6. Punainen on hyvä! Kaikki on kaunista: koristeet ja kisu ja kartongit... :)

    VastaaPoista
  7. Ihanaa voimakasta väriä leiskassasi. Voi mikä ihanuus teille onkaan muuttanut. Siitä varmaan tulee sitten sun blogikissa, mikä vierailee aina kuvissasi, kun tulee mielenkiinnosta katselemaan kun sinä kuvailet ;)

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka ihana kissa! <3 Leiskakin on todella upea, värit on jotain niin mahtavuutta ja koristeet tuttuun tapaan myös. Tykkään paljon!

    VastaaPoista
  9. Hieno leiska ja aihe on mitä ihanin! Söpö otus =)
    Mä en vaan koskaan jaksa lopettaa ihailemista kuinka sä osaat luontevasti käyttää voimakkaita kuvioita ja värejä.

    VastaaPoista
  10. Niin söpö kisu! Te siis ehditte ennen meitä ;) Sivussa riittää katseltavaa ja väriyhdistelmä on aivan loistava. Ihania koristeita!!

    VastaaPoista
  11. Värimaailma sivussa on kerrassaan herkullinen! Ja onnea uudesta perheenjäsenestä, hän on kovin suloinen!!

    VastaaPoista
  12. Aivan mielettömän upea leiska!

    VastaaPoista