tiistai 12. lokakuuta 2010

Askartelutarvikkeiden säilytyksestä: kimalleliimat

Viime päivinä ja viikkoina olen miettinyt enemmän askartelutarvikkeiden säilytystä kuin varsinaista askartelua. Olen siirtämässä tarvikkeet toiseen huoneeseen täällä kotona ja huonekaluvalmistajasta johtuvan viivästyksen takia (vihaista murinaa tässä kohti) siirto on edelleen kesken. En tilanteen vuoksi pääse käsiksi kaikkiin tarvikkeisiin, joten.. no.. on ainakin aikaa ajatella. Seuraavien seitsemän postauksen teema on siis: säilyttäminen.

Kimalleliima- eli Sticklespakkaukset olen itse sijoittanut vaaleanpunaiseen työkalupakkiin, koska haluan, että ne saa helposti esiin, mutta ovat silti poissa silmistä. Harkitsen kuitenkin, että kävisin hankkimassa kaksipuolista tarranauhaa, koska törmäsin loistavaan ideaan käyttää tarranauhaa kimalleliimojen säilyttämiseen. Kimalleliimapakkaukset ovat niin kevyitä, että idea voisi oikeasti toimia. Jos tarranauhaa ei halua kiinnittää seinään, sitä voi käyttää myös erillisen telineen kanssa.

Toinen hieno idea on magneetin käyttäminen. Jos linkin takaa löytyvää blogitekstia selaa alemmas, näkee kimalleliimat alaspäin riippumassa askartelukaapin hyllyn pohjaan magneetilla kiinnitettynä! Usein erikoisimmat ideat ovat niistä kaikkein parhaita. Arkisempi ratkaisu on tehdä tukirakenteet muovirasian sisälle, jotta kimalleliimat saa sinne alaspäin. Jos ei halua itse rakentaa tukirakennetta, vastaavan voi myös ostaa muovisena.

Veikkaan, että maustehyllyosastolta voisi löytyä myös jotain sopivaa. Ja tarvittaessa voi aina itse tyhjentää suklaarasian kimalleliimoja varten.

7 kommenttia:

  1. Ilolla odottelen säilytysvinkkejä ja mietintöjä. Itsellä ei tuo sticklesien magneettisäilytys toiminut, olis pitänyt olla vahvempia magneetteja.

    VastaaPoista
  2. Loistavia ideoita jo nyt! Kiitos linkeistä!!! Odotan innolla myös tulevia!

    VastaaPoista
  3. Kivoja ideoita, tutkin kaikki läpi. Tarrajuttu oli ehkäs kivoin. Mun Sticklespullot on vielä niin täynnä, että oon voinut säilytellä kyljellään. ;o) Odottelen mielenkiinnolla uusia postauksia!

    VastaaPoista
  4. Mainioita vinkkejä! Minäkin jään odottamaan lisää :)

    VastaaPoista
  5. Tuo näyttää kivalta säilytysvinkiltä kimalleliimoille.

    Ja siitä tulikin mieleeni, että enpä muistanut kantaa kirpparille mukaan Timpan salkkkua, johon nämä olisi ollut hyvä säilöä ;)

    VastaaPoista
  6. Jos en olisi jo nähnyt niin kovasti vaivaa säilytysjärjestelmäni eteen, harkitsisin varmasti tuota tarranauhasysteemiä... ;-)

    VastaaPoista