torstai 2. syyskuuta 2010

Paperikeijun DT: siisti tapa sotkea

Tällä kertaa minulla oli itse mahdollisuus valita Paperikeijun DT-sivun materiaalit. Kuviopapereiden, sotkemisen ja pienten aakkostarrojen ystävänä valinta oli helppo. Halusin tapetin kaltaisesta kuviopaperista "seinän", johon rakensin ikkunan ulos. Omenanmuotoinen journaling- eli tarinointilappu on itse leikattu kuviopaperin toiselta puolelta. Sijoitin otsikon valokuvan päälle, käpristelin paperin reunoja ja .. tadaa ... sotkin ilman, että sotkin käsiäni. Sivun tarinoinnista henkilökohtaisin osuus on piilotettu valokuvan taaakse. Otsikolla on kaksoismerkitys. Kyse on omenapuusta, mutta myös siitä, miten vaikea pienen ihmisen on ymmärtää iän mukanaan tuomia arkisia haasteita ja huolia.

Valkoisen "ikkunan" pintarakenteen tein leimasimella rullaamalla. Rullaleimasimia voi käyttää normaaleina leimasimina ("ikkunan" kulmissa olevat koristeet on tehty rullaleimasimella), niillä voi huristella reunuksia eli leimata peräkkäin tai, mikä mukavinta, leikkiä esimerkiksi paksun akryylimaalin, gesson tai jonkun muun materiaalin kanssa tehden pintakuvioita. Esimerkiksi kulmakoristeiden damaskikuvio näyttäisi aika kivalta pintakuviona. Tässä käyttämäni crackle-pintakuvio sopisi mielestäni tosi hyvin esimerkiksi luontoaiheisiin kortteihin. Rullaleimasimet näyttävät yläpuolelta kuvattuna tällaisilta. Itse käytin niitä tarkoituksella ronskilla tavalla, halusin epätasaista ja sotkuistakin jälkeä. Tasaisen virheetöntä jälkeä niillä ei ole tarkoituskaan tehdä, vaan eläväistä ja oman näköistä. Koska kädet eivät koske musteeseen, maaliin tai millä sitten sotkeekaan, nämä ovat helppo ja siisti tapa sotkea. Olen aika ihastunut.

Tarvikkeet:


Aakkostarrat Glitz Teeny Alpha ruskea. Glitz rullaleimasimet Crackle ja Damask. Taustapaperi  October Afternoon (Thrift Shop, Good Junk),  pallokuvioinen taustaperi October Afternoon (Thrift Shop, Last One, käytetty molempia puolia). Paperista tehdyt yksityiskohdat Glitz Designs (Rebel Blue) ja October Afternoon (Thrift Shop, Collector's Item). Gesso ja musteet oman askartelukaapin uumenista.

11 kommenttia:

  1. Tosi kaunis leiska minusta! Mutta hitsi kun meinaa ahdistaa se että kuvat on aina niin että kasvot on toiseen suuntaan :(. Mutta minä olenkin vähän outo ja muutenkin vähän vaikea tapaus. :)

    VastaaPoista
  2. Laura: vaihtoehtona blogissa on, että kasvot on sensuroitu ja se näyttää mielestäni vielä tylsemmältä :D Jos yhtään lohduttaa, niin useimmissa skräppäämissäni sivuissa on kasvot kyllä katsojaan päin.. En vaan aina jaksa sensuroida niitä tänne blogiin

    VastaaPoista
  3. Kaunis sivu, kaunis ikkuna, kaunis ajatus...
    Voimia, jos niitä juuri nyt kaipaat.

    VastaaPoista
  4. Hieno ja luova sivu. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Upea leiska, mulla on käyttämättä toi sama October Afternoon-paperi, kun sen toisella puolella on ne lastenlaulujen nuotit... ei meinaa raatsia!

    VastaaPoista
  6. kiva idea nuo rullaleimasimet - niitä en ole vielä yhtään hankkinut, mutta ajatus akryylimaalista/gessosta tms. rullaten pisti aivosolut raksuttamaan.. kukkaroparka ;-)

    VastaaPoista
  7. Kiva tuo idea katsoa ikkunasta sisältä ulospäin. Kaunis sivu taas jälleen kerran!

    VastaaPoista
  8. Niin siis tuo crackle-tekstuurikin on tehty leimasimella, en ensi vilkaisulla tajunnutkaan (ja luetun ymmärtäminen on näköjään vähän heikkoa)! Siistiä. Hyvä sivu.
    Kiitos seurasta, oli kivaa :)

    VastaaPoista
  9. Ikkuna-idea on niin hyvä ja noi kehykset on kyllä hyvännäköiset! Sun näköinen sivu! =)

    VastaaPoista