lauantai 21. elokuuta 2010

Lähtökuopissa

Tämän viikon Inspiroidu-haasteen aihe oli ajankohtainen: lähtökuopissa. Meillä käydään joka päivä ja tunti keskusteluja siitä, milloin jokin asia alkaa. "15 vuoden päästä", "ei ihan vielä", "sitten kun olet 7-vuotias", "eläkeiässä"... Tietänette ilmiön. Oli kiva skräpätä aiheesta kevyesti, vaikka koulu ei vielä alakaan. Sivun valokuva on tulostettu mattapintaiselle paperille, jota ei ole tarkoitettu valokuville. Siksi se on niin utuinen. Onko utuisuus kiva vai ei, en osaa päättää.
Sivu on oikeasti muotoonleikatun taustapaperin muotoinen, ei suorakulmainen 12*12. Monet koristeista olen tehnyt itse. Valkoisen linnun tein askartelumassasta, se on saanut reunoilleen myös mustetta. Punertava lintu on kuviopaperista leikattu. Sen koristeet olen pyöritellyt kankaasta, tyllistä ja pitsistä. Mukana on myös gessoa ja kimalleliimaa.

Tässä sivussa on sellaista jälkeä, joka minua tällä hetkellä miellyttää. Voimakkaat värit, itse tehtyjä koristeita ja rento ote. Tykkään skräpätä pienistä asioista ja oudoista keskusteluista, ja yritän karistaa skräppäämiseen liittyvät velvollisuudentunnot harteiltani. Tarvitseeko tarvikelistaa aina kirjoittaa, jos on jo unohtanut ihanan, muotoonleikatun kuviopaperin valmistajan?

22 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen!

    Tässä on sitä kaikkea, mitä luettelitkin!

    VastaaPoista
  2. Ihana, mäkin tykkään juuri tuollaisesta <3

    VastaaPoista
  3. Oi, ihana sivu <3 CK ja PC tulivat tällä viikolla, saanet ne ensi viikonlopuksi :)

    VastaaPoista
  4. Hmm.. miettii tuota paperia.. näyttäisi kyllä kovasti Bo Bunnylta.. hmm.. Kivan leiskan teit!

    VastaaPoista
  5. HIENO! Ihania koristeita olet taas jälleen kerran tehnyt. Pinkki lintu koristeineen on kerrassaan loistava!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kauniista sanoista. Laura: tarkistin ja Bo Bonny Presshän se oli.

    VastaaPoista
  7. mua täällä naurattaa koko sivu!
    semmosta se just on. loistava skräppäys aihe ja kivan näköinen sivu, taattua xingiä. mä tykään myöskin paljon näistä väreistä

    VastaaPoista
  8. On se kyllä ihana! Ja tarinointi on taas niin tosi jees.

    VastaaPoista
  9. Tuo leiskan muoto on hieno. Ja värit myös, tuo utuisuus ei haittaa.

    VastaaPoista
  10. Tykkään! Muoto, värit, materiaalien vaihtelu.... tässä on paljon tutkittavaa!

    VastaaPoista
  11. Tää on UPEE!! ihanat värit, kauniita koristeita... wau :D

    VastaaPoista
  12. Noniin, oot taas venyny ihan nappisuoritukseen!

    VastaaPoista
  13. Se vielä että en ehkä ihan tajuu, miks skräppäysmaailmassa pitää niin hirveesti luetella kuka minkäkin tilpehöörin on valmistanu, esim. haaraniitit tai ompelulanka kun ei nyt ihan hirveesti vaihda muotoo oli valmistaja mikä tahansa. Ymmärrän sillon kun kaupallisessa tarkoituksessa listataan, jotta asiakas voi hankkia samanlaisia (esim. design team työt). Mutta miksi noin niinkun muuten tarttis blogissa niitä laitella...? Omasta mielestäni jos oon maksanut rahaa papereista, niin en ole velkaa valmistajalle, että erityisesti heitä mainitsen. Eri asia jos olisin sponssattuna saanut jotain... Tarkoitan vaan sanoo, että ihan kiva niitä tarvikejuttuja on joskus tsekata mutta älä ihmeessä niitä velvollisuudentunnosta tee! Kiinnostavampaa on mielestäni kuulla mistä olet värkkäillyt noita ihania itsetehtyjä koristeita, kuten tuo lintunen massasta.

    VastaaPoista
  14. Minäkin leikkasin noita lintuja erilleen siitä kuviopaperista vaan enpä ole osannut käyttää. Tässä taas huomaa, että toinen osaa ja toinen ei! Sopii hienosti kauniiseen kokonaisuuteen.

    VastaaPoista
  15. Tää toimii!! Värit on munkin mieleen kovasti!

    Noista tarvikelistauksista ajattelin sanoa sen verran, kun tuntuvat niin kovasti herättävän keskustelua...
    Itse koen asian niin, etten voi ottaa itselleni kunniaa niistä, koska en ole niitä suunnitellut taikka valmistanut. Toki tämä on tärkeämpää, jos sivu julkaistaan lehdessä yms. siinä kaupallisessa merkityksessä, mutta mun mielestä sivun laittaminen blogiin on myös yhdenlaista julkaisua.
    Toinen syy on se, että monesti saan kyselyjä kenen valmistajan jokin juttu on jos jokin on jäänyt mainitsematta. Ja kun suurimman osan valmistajista osaa jo ulkomuistista nimetä, en koe sitä edes vaivana naputella!

    VastaaPoista
  16. Tasapainoin, sinunnäköisesi sivu :)
    Tutunnäköinen lintu :D

    VastaaPoista
  17. Ihana ihana leiska! Tosi kaunis muoto ja nuo sun itsetehdyt koristeet on aina vaan niin upeita. Mä en myöskään jaksa noita tarvikelistauksia koskaan tehdä, enkä niitä muiltakaan niin kaipaile. Tietty sitten jos jotain tosi erikoista on käyttänyt tai sitten jos jollakulla on jotain sellaista mitä oon kauan kaipaillut tai etsinyt, niin sitten on kiva jos valmistaja tai hankintapaikka on kerrottu.

    VastaaPoista
  18. Ihana sivu. Käyn täällä blogissasi aina silloin tällöin ihailemassa mm itse tehtyjä koristeita. Itse en ole saanut blogiin asti mitään pitkään aikaan, mutta toimeton en ole ollut. Hauskinta mielestäni skräppäyksessä on itse tekemät koristeet. Harrastan niitä tosi paljon, valmiita mulla on tosi vähän. Enkä koskaan kirjoittele tarvikeluetteloita, en näe siinä mitään järkeä. Skräppäänhän kuitenkin vain itselleni iloksi :)

    VastaaPoista
  19. Minäkin tykkään tästä tyylistä ja noista koristeista todella paljon. Aivan upea sivu! Meilläkin mietitään noita samoja asioita.

    VastaaPoista
  20. Älyttömän upeaa jälkeä, ihan on sinun näköisesi lopputulos.

    VastaaPoista