tiistai 6. heinäkuuta 2010

Söin sanani

On aivan liian kuuma askarrella ja paljon kivempaa uittaa varpaita meressä kuin istua tietokoneen ääressä. Jotain uutta olen kuitenkin opettelemassa. Ilmoittauduin Jessica Spraguen ilmaiselle kurssille Computer Tricks for Cards ja hankin loman kunniaksi printterin kotiin (eli söin sanani). Tähän asti olen teettänyt kaikki valokuvat ja digisivut. Nyt olen kaksi iltaa testaillut erilaisia valokuvapapereita ja printterin asetuksia.

Yksi kurssin ensimmäisistä tehtävistä oli hybridi- eli sekakortti, jossa tulostettuja materiaaleja leikataan boordileikkureilla, kerrostetaan, yhdistetään paperiaskartelutarvikkeisiin ja niin edelleen. Lehtipollon kortti samaiselta kurssilta löytyy täältä. Kurssille ilmoittautuminen päättyy 7. heinäkuuta eli pikapikaa mukaan, jos kiinnostaa. Minulla ei ole kurssilla käytettävää Photoshop-ohjelmaa, vaan Paint Shop Pro ja uskoisin, että tekniikat voi toteuttaa millä tahansa ohjelmalla, joka omalta koneelta sattuu löytymään.

Kortin digimateriaalit ovat kaikki ilmaisia ja netistä löydettäviä. Kuvat otin hetki sitten, yhdentoista maissa illalla, eli niiden perusteella ei kannata tehdä johtopäätöksiä printterin laadusta. Olen ollut iloisesti yllättynyt printattujen valokuvien ulkoasusta ja toistaiseksi yhteistyö sujuu hyvin. Lämmintä heinäkuuta!  
 
 Tarvikkeet:

DigiKit Courtship / Stacy Marks, Red Puffy Paint Alpha / Tina Chambers. Punaista mustetta, valkoista kartonkia ja Priman lasikoriste. 

8 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Minkäs printterin hommasit?

    VastaaPoista
  2. Onnittelut tulostimesta! Minä olen ollut tosi tyytyväinen omaani jo pitkään enkä ole käyttänyt enää muiden palveluja.

    Kortti on söpö!

    VastaaPoista
  3. Onnittelut tulostimen hankinnasta! Luulen, että pian ihmettelet, miten oletkaan ennen tullutkaan toimeen ilman sitä =)

    VastaaPoista
  4. Onnea uudelle printterille! hyvältä näyttää!!!

    VastaaPoista
  5. Onnittelut printterin hankinnasta! Kerro nyt ihmeessä mikä merkki ja malli? Itselläni on Canon MP600 monitoimilaite ja se on ainakin ihan mahtava kapistus. Mulla tärkein valintakriteeri oli se, että eri musteille on omat säiliönsä. Mä kyllä saatan teettääkin kuvia silloin kun Ifolorissa on joku tarjous.

    VastaaPoista
  6. :)

    Ajatuksena, että teetän edelleen suurimman osan normaalikokoisista valokuvista ja tulostan oudon kokoiset, hybridijutut ja kuvat, jotka on aivan heti saatava käyttöön.

    Erittäin minimaalisen tutkiskelun jälkeen päädyin Canon Pixma MP640 -monitoimilaitteeseen eli voi olla läheistäkin sukua Puuhiksen laitteelle. Minullakin yksi kriteeri oli musteiden eri säiliöt ja lisäksi tärkeää oli, että käyttö on helppoa, vaikka laite on eri huoneessa kuin tietokone. Onnistuuko teiltä muuten askartelu näin kuumalla ilmalla??

    VastaaPoista
  7. Hyvältä tosiaan näyttää - onnittelut printteristä ! :)
    Toivottavasti blogistasi saa lukea kurssilta saaduista ideoista, kun en itse ehtinyt mukaan

    VastaaPoista
  8. onnea printterin omistajalle! pian ihmettelet miten ilman voi tulla toimeen. mäkin olen tuolla jessican korttikurssilla, mutten ole yhtään korttia ehtinyt toteuttaa vielä. sun kortti on upea!

    VastaaPoista