lauantai 29. toukokuuta 2010

Samaa materiaalia

Jämäkirjaintarrat hyötykäyttöön -kuukausi lähestyy loppuaan ja vielä on paljon esittelemättä. Tein lähes kaikki nämä koristeet sen-jo-loppuneen-lämpimän-viikon öinä, kun oli liian lämmintä mennä nukkumaan.

Minnien materiaalina ovat valkoiset, leikellyt q- ja d-kirjaimet, joiden päällä on useampi kerros koholakkaa ja mustaa tussia. Niiden tekeminen on toki hidasta samoin kuin tähden, joka on tehty samasta materiaalista kuviopaperin päälle kokoamalla ja lopuksi sävytetty musteella.

Osa koristeista on jo päässyt käyttöönkin. Itse tehdyt koristeet aina innostavat näpertämään lisää.  

Nuo mansikat ovat mielestäni hyvä esimerkki siitä, miten jämäaakkostarroista saa myös nopeita koristeita. Näissä on materiaalina pilkut ja tähden muoto, joka tulee huopaisten aakkostarrojen arkissa. Varsinaiset mansikat leikkasin kimallepaperista vapaalla kädellä. Käsi ylös: kuinka moni oikeasti käyttää aakkostarra-arkeista jokaisen pilkun ja tähden otsikkojen kirjoittamiseen..

Myös Ciilin ideoimat sydämet ovat supernopeita tehdä. Näissä on materiaalina v-kirjain ja numero 3. Keskelle laitoin vielä kimalleliimaa.

Oman kiireisyyden mukaan voi tehdä joko jotain nopeaa tai hitaamman koristeen, jonka kuivumista pitää aina välillä odotella pari tuntia.

6 kommenttia:

  1. ihania! nyt katson kirjaimia taas ihan uudella silmällä! noi mansikat oli ihan parhaita!

    VastaaPoista
  2. Nuo sydämet on ihania!!

    Ja multa loppuu aina arkeista pilkut ja pisteet kesken :) Minä teen niistä viivoja ja koristeita, pistän niitä kuvien kulmiin jne.

    VastaaPoista
  3. Hienoja taas kerran! Glitterpaperi on kivannäköistä, mistä olet hankkinut? Tuo tähti on erityisen hauska.
    Jeps, ja multa loppuu pisteet aina ekana (ääkkösiin) ja kyllä noita tähtiä, kaarisulkuja ja pilkkujakin menee minulla.

    VastaaPoista
  4. tuosta tähdestä tykkään ja minnit on tosi hienot, tosin mulla varmaan loppuisi kärsivällisyys niiden kanssa :-)

    VastaaPoista
  5. :)

    Puuhis: glitterpaperi on omien laatikoiden uumenista, mutta veikkaisin, että valmistaja saattaa olla Doodlebug ja paperit Sugar coated -sarjaa

    VastaaPoista
  6. Nuo kuvat on mahtavia! Tuo verkkotausta on jotenkin niin jännän näköinen. Ja ideathan on taas hienoja.

    VastaaPoista