tiistai 20. huhtikuuta 2010

Teippi-inspiroituminen

Inspiroidu-haasteen tämän viikon haaste sai minut vihdoinkin kokeilemaan maalarinteippiä skräppäyksessä. Se on ollut suunnitelmissa jo pitkään, mutta tarvitsin tällaisen sysäyksen, jotta innostuin. Pilkullisen haitaripaperin olin leikannut ja taitellut joskus aikaisemmin, ja siitä oikeastaan sain inspiraation koko sivuun.

Taittelin maalarinteipistä valokuvan päällä olevat kolmiulotteiset "tähdet" ja valokuvan siniset reunasuikaleet. Sivu on paljon kivemman näköinen ilman sensurointia. Kuvitelkaa sohvalle nukahtaneen pienen ihmisen levollinen ilme, peukku suussa.

Leikkelin huopakoristeet itse tavallisista huopa-arkeista, ja kulutin hiomalla ruskeita aakkostarroja. Olen tyytyväinen siihen, että Glimmer Mist -suihkevärillä saa aikaan myös isompia pisaroita. Jälki riippuu mm. siitä, kuinka korkealta suihkuttaa eli uskokaa tai älkää, "pisarajäljet" ovat tarkoituksellisia ja niitä on runsaasti myös valokuvan päällä. Suihkutin siis väriä valmiin sivun päälle. Myös maalarinteippi on Glimmer Mistillä värjätty.  Kiitos kivasta haasteesta! Tuskin jää viimeiseksi maalarinteippikerraksi..

Tarvikkeet:


Taustakartonki Bazzill. Pilkullinen paperi Jenni Bowlin. Aakkostarrat Pink Paislee (ruskeat) ja American Crafts. Maalarinteippi, huovat ja paperisilppu omien kaappien uumenista.

9 kommenttia:

  1. Jotenkin ihanan runsas ja kolmiulotteinen sivu. Kivasti aseteltu otsikko ja huopakoristeet on iiiihanat!

    VastaaPoista
  2. Jäi näköjään tuo eka lause kesken.. :D Eli siis tarkotus oli sanoa, että "Jotenkin ihanan runsas ja kolmiulotteinen sivu vaikka yksinkertaisempi kuin sulla yleensä."

    VastaaPoista
  3. Ihana otsikko pisteviivoineen! Ja date-lappu hymyilyttää :) Suihkepisarat on aivan hurmaavat, en luulisikaan vahingoksi, ja haitaritaitellusta reunuksesta tykkään myös.
    Mäkin huomasin tänään sattumalta (ihan muussa yhteydessä kuin skräpätessä), että maalarinteippi + korjauslakka saa aikaan kivan, vähän krakeloidun tyyppisen efektin. Teippikokeiluja tiedossa siis varmaan täälläkin...

    VastaaPoista
  4. ihana. sulta tulee aina jotakin jännittävää, eikä "tavanomaista" osallistumista haasteeseen. nytkin noi maalarinteipistä taitellut tähdet. tykkään!

    VastaaPoista
  5. Totta: olet tosi kekseliäs. Noi tähdet on hauska, erilainen teippi-idea!

    VastaaPoista
  6. Jatkan samaa sarjaa - kekseliästä teipin käyttöä!

    VastaaPoista
  7. Noista Glimmer Mistin roiskeista: ne on mielestäni hyvän näköiset, mulla on niitä omallakin sivulla. Ikaalisissa kokeilin Heinikan Heinin pulloa ja Heini kielsi ravistelemasta pulloa, koska ilmakuplat tekee rumaa, isotäpläistä jälkeä, mutta en ole ihan samaa mieltä, sopivaa rosoa ja roisketta tarvitaan, vai mitä?

    VastaaPoista
  8. Hauska ylläri nuo teippitähdet, kivaa kolmiulotteisuutta. Suloinen sivu, herttaisia koristuksia vaikka kuinka paljon.

    Ja kiva kun kävit blogissani huhuilemassa... Kehitys kehittyy mutta hitaanpuoleisesti :-)

    VastaaPoista