Kiitos kaikille askartelukirppiksellä käyneille ja tapahtuman järjestäneille! Oli kivaa, kauppa kävi hyvin ja aikaa oli myös jutella (paitsi ihan alussa; ensimmäisen 45 minuutin aikana väenpaljous oli melkoinen kuten Hempan ottamista kuvista näkee). Minulla ei ole ennen-jälkeen -kuvia omasta pöydänpuolikkaastani, mutta jotain kertoo se, että jouduin tuomaan takaisin kotiin vain kaksi leimasinsettiä. Muuten pöytä tyhjeni täysin.
Ehdin eilen myös hiukan skräpätä. Sain valmiiksi tämän hybridisivun. Hybridi- eli sekaskräppäyshän yhdistää "perinteistä" paperiskräppäystä ja tietokoneavusteista digiskräppäystä. Digiä tässä sivussa on harmaa "taustapaperi". Teetin sivun valokuvana 8*8 tuumakoossa, ja lisäsin siihen jälkikäteen otsikon, tekstin, rypytetyn nauhan, koristeen sekä piirtelin hiukan aaltoviivaa nauhan alle.
Huomatkaa, että tämä on kahden valokuvan sivu, vaikka toinen valokuva (muovisen leikkikameran valokuva) onkin superpieni. Aiheesta tulee hiukan mieleen Sannikan kertoma juttu. Hmm. :) Leikkikameralla on sittemmin leikisti ikuistettu monia tärkeitä asioita kuten pihan kivi, omat varpaat ja ystävän nenä.
Tarvikkeet:
Chelsea Parsons / A Delightful day -digisetti, aakkostarrat American Crafts, nauhanpätkä ja koriste oman askartelukaapin uumenista.
Teet tosi ihania sivuja, hienoja muistoja talletat. Itsekin odotan, että pääsen tallentamaan lapsukaisen jutustelua kunnolla. Tuleehan sitä puhetta nytkin, kuten aa-aa-toh-nuu-nuu(äiti, tohon nukkumaan.)Hassuja sivuja saa noistakin.
VastaaPoistaOlipas mielenkiintoista lukea kuinka toteutetaan tällainen skräppäysmuoto kuin hybridiskräppäys joka on minulle aivan vieras ja outo käsite :)
VastaaPoistaPs. Kiitos paljon edellisen postauksen kommentteihin kirjoittamistasi vinkeistä, toinen noista linkeistäkin oli minulle uusi tuttavuus..
Siis ihana sivu, tulee omat lapsuusmuistot mieleen. Silloin piirrettiin noita ruutuja joita hypättiin ja samoin hypättiin twistiä. Olin aika hyvä siinä mutta minulla oli vaaleanpunaiset tarralenkkarit ja se kumilanka takertui välillä siihen tarraan, ja sekös harmitti. Viidesluokkalaisena sain oman kameran jolla kuvasin poneja. Voi kun ne kuvat löytyis jostain, ne oli upeita.
VastaaPoistaToi pieni vaaleanpunainen kamera on ihana ja tuo journaling on niin nappiin kirjoitettu.