torstai 5. marraskuuta 2009

Skräpistäisitkö tämän?


Muun muassa Lauran tämän sivun inspiroimana tein sivun, joka liittyy matkustamiseen. Inspiraatiota olen saanut myös shabby chic -tyylisistä skräppäysblogeista, joissa usein käytetään paperinarua tai vastaavaa. Tässä sivussa on siis monia skräpistettyjä eli muualta inspiraatiota saaneita elementtejä. Tähtikoristeen tein itse, vapaalla kädellä piirtäen ja sitten glitterhileellä päällystäen. Aakkoset näyttivät liian "uusilta", joten hioin niitä ronskisti ja lopputulos on enemmän mieleeni. Minulle sivussa tärkeintä on kuitenkin teksti; pohdin asiaa, jota en oikeastaan osaa itsekään selittää.

Jään vähäksi aikaa blogi- ja askartelutauolle, ja ajattelin siihen liittyen heittää haasteen. Skräpistä tästä sivusta jotain (asettelu, aihe tai jokin yksityiskohta) ja linkitä työsi jättämällä kommentti viimeistään perjantaina 13. marraskuuta. Osallistuneiden kesken lupaan arpoa ulkomaisia askarteluihanuuksia.




Tarvikkeet:

Taustapaperi Prima, muotoonleikattu paperi Jenni Bowlin. Kukka Prima, tähtikoriste itse tehty. Nauhat ja paperinaru oman askartelukaapin uumenista. Itse tehdyssä pahvikoristeessa hyödynnetty Basic Greyn lintuleimasinta.

8 kommenttia:

  1. Oih, niin kaunista! Tästä voisi skräpistää melkein mitä vain, katsotaan mihin päädyn... :)

    VastaaPoista
  2. Ihana, romanttinen, herkkä... Tästä sivusta löytyy paljonkin skräpistettävää, tuo nauha, paperin asettelu... eniten ihastuin kimalteiseen tähteen.

    VastaaPoista
  3. Ah miten upea! aivan ihanaa tuo oikealla oleva pitsi! tykkään kans värimaailmasta, kun vaaleanpunainen oikein hohtaa tuolta taustalta valkoista ja turkoosia vasten. tässähän on vaikka mitä ihanaa skräpistettävää, varsinkin tuo nauha tuossa välissä viritettynä on aivan ihana yksityiskohta! ja sitä vois käyttää vaikka ihan korteissakin!

    VastaaPoista
  4. mikä ihana sivu taas sinulta! ja kuinka ihanasti siihen aurinko paistaa kuvaushetkellä!

    mun skräpistyksen tulos on valmis - käytin muotoonleikatun paperin puolittamista, värimaailmaa ja lintua.

    kiitos kivasta haasteesta! ja tervetuloa takaisin reissusta (siitä lisätarinaa odotellessa...).

    VastaaPoista
  5. Meinasi jäädä tekemättä - perhe ja työ häiritsevät askartelua ihan liikaa! mutta teki silti mieli osallistua. Väsyttää niin että blogiteksti pitää tarkistaa huomenna, saattaa olla ihan täyttä dadaa. ;) Tervetuloa kotiin!

    VastaaPoista
  6. Höh, myöhästyin :(

    Mutta leiska on aivan ihana! Tykkään kovasti hempeästä värimaailmasta :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos ihanaiset! Palkinto lähtee Lintsille; lähetäthän sähköpostia. Marielle on tulossa postia ihan muuten vaan :)

    VastaaPoista
  8. Voi, tykkään kovasti sivustasi: aiheesta, halkaistusta kuviopaperista ja nyöreistä! Skräpistin sen, mutta myöhästyin pari päivää. Täältä se kuitenkin löytyy. Kiitos hauskasta haasteesta, aiheutti nimittäin juuri sopivasti päänvaivaa :)

    VastaaPoista