tiistai 6. lokakuuta 2009

Inspiroiduin twistaamaan


Uudistunut Inspiroidu-haaste sai vähäksi aikaa miettimään. Elokuvasitaatit eivät ole minulle kovin luontevia, vaikka elokuvista paljon pidänkin. Halusin silti osallistua twistaten eli valmista sivupohjaa hyödyntäen. Päädyin skräppäämään itselleni vaikeasta asiasta eli yllättävästä tapaturmasta, joka tapahtui joitakin kuukausia sitten. Otsikon nappasin Almodovarin elokuvasta "Naisia hermoromahduksen partaalla" (lue "nainen hermoromahduksen partaalla" eli minä sillä viikolla, kun tapaturma oli).


Teknisesti sivussa ei ole mitään uutta. Leikkasin perhoset Bazzillin peilimäisestä, hopean värisestä kartongista, jotta ne tavallaan muistuttaisivat kiiltävyydeltään rikkoutunutta lasia. Mukana on myös itse tehtyjä kukkia ja muokattuja aakkosia: värjäsin ne ruskealla tussilla, jotta eri värisistä aakkosista tulisi edes vähän yhteneväisiä.


Myös mustakuvioisen kalvon käyttö liittyy sivun aiheeseen ja kalvosta sain idean piirtää kiehkuroita alakulmaan. Mikä on hyvä suomenkielinen vastine sanalle "doodling"? Raapustelu? Seuraavalla kerralla toivottavasti skräppään jostain pirteämmästä aiheesta.


Tarvikkeet:
Taustapaperi Basic Grey, kuviopaperi K & Company. Aakkoset American Crafts (Getty) muokattuna. Tarinointilappu Making Memories, tarinointilapun kukkien päällä vihertäviä paperisuikaleita. Perhoset ja vaaleat muotoonleikatut suikaleet Bazzill. Siirtokuvat Basic Grey ja Cosmo Cricket. Kalvon valmistajaa en muista. Käytetty taas runsaasti eri värisiä musteita ja kyniä.

11 kommenttia:

  1. Tykkään kovasti valitsemistasi väreistä, kuvioista ja pinnoista. Aika karsea tapahtuma kyllä, huh huh... mutta hieno kuva ja sivu siitä syntyi muistoksi.

    VastaaPoista
  2. Apuva mikä määrä siruja kuvassa. :( Inhottava juttu, mutta ihana leiska. Monia kivoja yksityiskohtia, kalvoja, kirjaimet jne.

    Nyt löytyy blogista se minun skräppäämä taulu. :)

    VastaaPoista
  3. kaunis sivu vaikkakin aihe ikävä :(. hienosti olit saanut twistin mukaan.

    VastaaPoista
  4. :(
    tykkään kyllä.

    VastaaPoista
  5. Olipas hurja aihe mutta nätti leiska!

    VastaaPoista
  6. Joulusiivouksen jälkeen loisteputken räjähdettyä olen kokenut ihan saman enkä halua kokea uudelleen! Mutta siitä huolimatta kaunis sivu.

    VastaaPoista
  7. Olen joskus funtsannutkin, että voikos ne mennä rikki nuo parvekelasit ja miten helposti?! Näemmä kyllä särkyvätkin!! No, lasiahan ovat, tosin jotain kestävää laatua luulen!

    Ikimuistoinen aihe sinulle, mutta arvostettavaa, että inspiroituu myös vähemmän iloisista asioista! Hieno skräppi!!

    VastaaPoista
  8. Laitoin blogisi linkkilistaani kun alvariinsa täällä vierailen!

    VastaaPoista
  9. Voi kurja mikä aihe :(
    mutta sivu on kyllä hurjan hieno! niinhän se on, että kyllä sitä välillä on hyvä skräpätä myös niistä ei niin kivoista aiheista.

    niin ja tosi kivasti oot käyttänyt mallileiskaa!

    VastaaPoista
  10. Tuossa lasien helinässä ja sivussasi on jotain surullisen runollista...Vaikka tapahtuma onkin kamala, sivu on ihana!

    VastaaPoista
  11. Hienosti olet siirtänyt ikävän asian paperille ja vielä näin pehmeästi ja rauhallisesti....

    VastaaPoista