maanantai 17. elokuuta 2009

Pienenpieni laukkuni


Olen joutunut yllättävälle askartelutauolle, sillä pienen kuumepotilaan sänky on siirretty väliaikaisesti askartelukaappini eteen. Tärkeysjärjestyksessä paraneminen on ehdottomasti tärkeintä, mutta ihan hiukan myös harmittaa, sillä olen saanut vaikka mitä askarteluideoita.. No, myöhemmin sitten.

Tässä kaappiini väliaikaisesti juuttunut laukku, jonka olen unohtanut esitellä, muutamaan skräppäystapaamiseen tämä on tosin päässyt kanssani. Laukku on ihan oikeasti pieni: mittakaavan hahmottaa laukussa olevista kynistä. Ostin tämän amerikkalaisen askartelukaupan alesta kahdeksalla dollarilla, oikea hinta taisi olla kymmenisen dollaria.

Laukussa on yllättävän monta osiota ja pidän siinä niitä tarvikkeita, joita ihan oikeasti joka kerta käytän eli näitä:
- kaksipuolinen teippi (keskimmäisessä osiossa)
- usein myös kohotarroja
- sakset
- erilaisia ja erivärisiä kyniä (Zig, American Crafts Slick writer ja joitain muita, suosikkini on Zig)
- sormiveitsi tai oikeastaan kaksi
- neulaa ja lankaa (pienessä taskussa)
- "jäätelöpuikon tikku" siirtokuvien käyttämistä varten
- paper piercer eli paperin rei'ittäjä (näkyy kuvassa vasemmalla)
- hiomapalikka ja paperin repijä (alimmassa lokerossa)

Toivottavasti pääsen taas käyttämään näitä pian.

3 kommenttia:

  1. Hei, mullakin on tuollainen (mutta vaalean sininen)! Ostin sen kerran kauan sitten eBaystä 99 sentillä! Se on kyllä eräs parhaimmista hankinnoistani koskaan, se on aina esillä (ja mukana tapaamisissa) ja siinä on kaikki tärkeimmät varusteet (kuten American Crafts Precision Pen mustana, Pentelin valkoinen kynä, Memento -kynät eri väreissä, happovapaustestauskynä, askartelu- ja sormiveitsi, isot ja pienet sakset, hiomapaperia, teippiä, Zig liimakynä...) Tuo sun on kyllä paljon söpömpi värinsä puolesta! (PS: Pikaista paranemista pikku potilaalle!)

    VastaaPoista
  2. Onpas söpö laukku! Tää on vähän niinkuin sen mun vaaleanpunaisen laukun pikkusisko ;)

    VastaaPoista
  3. Pikaista paranemista pienoiselle! (Olin keksivinäni hyvän p-pakinan, mutta omuli pisti paremmaksi.)

    VastaaPoista