torstai 20. marraskuuta 2008

Jouluista käyttöä kuviopapereille


Kuviopaperit ovat oma "paheeni" askartelumaailmassa. Ne eivät koskaan lakkaa kiehtomasta, koska niistä voi tehdä ihan mitä tahansa. Näin jokin aikaa sitten leivonta-aiheisessa askartelukaupassa jouluisia koristetikkuja, jotka oli tarkoitettu muffinsseja koristamaan. Ne olivat söpöjä, mutta hinta tuntui varsin suolaiselta. Onneksi muistin, että keittiön kaapissamme on cocktail-tikkuja ja askartelukaapissa toinen toistaan kivempia jouluisia papereita.


Lopputulos näkyy yllä ja kelpaisi mielestäni hyvin myös esimerkiksi joulukukkaa koristamaan tai glögikutsuille.

Leikkasin lumiukot kuviopaperista ja jäljensin valkoisesta paperista oikean mallisen taustan lumiukoille. Ennen kuin kiinnitin taustapaperin lumiukkoihin, korostin lumiukkojen kaulaliinoja Glossy Accents -koholakalla. Se kuivuu aika kauan, joten lumiukot odottivat yön yli. Seuraavana päivänä vielä lisäsin todentuntuisuutta käyttämällä hiukan harmaata liituväriä, lumiukot kun harvoin ovat täysin puhtaan valkoisia. :) Samaa lumiukkopaperia on muuten käytetty Lauran blogissa ihanaan scrapbook-sivuun.

Kokoamisvaihe oli nopea. Kiinnitin lumiukon taustapuolelle cocktail-tikun kaksipuolisella teipillä ja sen päälle vielä valkoisen taustapuolen peittävän paperin. Ihan lopuksi kannattaa hiukan "pyöristää" lumiukkoja, joko sormin tai esim. kynän avulla niin, että niistä tulee kuperamman näköisiä.

6 kommenttia:

  1. Olet kyllä ihana! :) Tuo paperi on tosiaan niin kertakaikkisen suloista että! Ja nuo tikut on aivan IHANIA!!!!

    VastaaPoista
  2. Ihana idea! Olet kyllä mahtava keksimään käyttöä scräppäily papereille.

    VastaaPoista
  3. Kiva ja lainaamiskelpoinen idea!

    Hauskaa myös tuo kaulaliinojen korostaminen. Ostin joskus vahingossa kirkkaaksi sulavan embossausjauheen muka valkoisena ja ajattelin sen jäävän käyttämättä, mutta tuohon tapaanhan sitä voisi käyttää, yksityiskohtien kolmiulottaistamiseen (voiko tuo olla sana?).

    VastaaPoista
  4. Tosi kivan näköisiä koristetikkuja! :)

    VastaaPoista
  5. Nää on ihania! Mahtavan monipuolista käyttöä ihanille papereille. Niissä tosiaan on mielettömän hienoja kuvia leikeltäväksikin :)

    VastaaPoista