lauantai 18. lokakuuta 2008

Syksyinen inspiroituminen


Inspiroidu-blogin tämän viikon haaste liittyi luontoon. Minulle ei jäänyt paljon valinnanvaraa, sillä skräpättävien valokuvien paksussa pinossa oli tasan yksi luontokuva. Siitä siis aihe!

Otin kuvan pihlajanmarjoista pari viikkoa sitten, koska minulla on niihin liittyvä muisto lapsuudesta. Tämä oli hyvä mahdollisuus hyödyntää se. Sivussa on käytetty kulmanpyöristäjää ja akryylimaalia: tavoittelin hiukan sellaista perinteisen television mallista muotoa. :)


Minulle uusi tarvike oli Bazzillin vaalenvihreä tylli, johon olen aivan ihastunut. Se pehmentää sivun otsikkoa ja mietin parhaillaan tyllille erilaisia käyttötarkoituksia. Jos joku on hankkinut tai aikoo hankkia tylliä jossain eri värissä ja haluaa vaihtaa osan vaaleanvihreään, olisin tosi innostunut vaihtoon (rullassa on niin paljon, että siitä riittäisi myös vaihtoon). Siis esim. yksi kolmasosa rullasta. Olisi superkivaa kokeilla tylliä myös muun värisenä!

No, oli miten oli, sivusta löytyy myös tavallista isompia sirkkarenkaita ja tällä kertaa nimenomaan valokuvan kohdalla. Ja ommel ei ole oikeasti ommel, vaan siirtokuva.


Tarvikkeet:


Aakkostarrat Pink Paislee (Fashion Script), kuviopaperi Basic Grey (Fruitcake, Snowed In/Wintermint), yksivärinen paperi My Mind's Eye (29th Street Market). Tekstipalkit K & Company (Wild Saffron), siirtokuva K & Company (Stitches / Transfers to Go). Tylli: Bazzill, punaiset sirkkarenkaat We R Memory Keepers. Käytetty myös kulmanpyöristäjää, vihreää akryylimaalia ja vaaleaa helmiäismaalia sekä vihreää liituväriä.

10 kommenttia:

  1. Onpa hieno tuo tylli! Ihan teipilläkö (tai liimalla) olet saanut sen kiinnitettyä rypytettynä kuvan alle? Ja pihlajanmarjanpunaiset sirkkarenkaat on ihanat juuri noin, marjoina muiden joukossa!

    VastaaPoista
  2. Kaunis sivu ja ihana syksyinen kuva =)

    VastaaPoista
  3. Kiitos. :)

    Pia: kaksipuolisella teipillä rypytin. Valokuva on paksun pahvin avulla hiukan koholla taustapaperista, joten se auttoi rypyttämistä. Nitoja varmaan kävisi myös.

    VastaaPoista
  4. Tosi hauskoja yksityiskohtia!

    Eroaako se Bazzillin tylli jotenkin kangaskaupan tyllistä?

    VastaaPoista
  5. hauska journaling ja tietysti hieno sivu muutnekin. mä tykkään kyllä myös tosta tyllistä ja noista sirkkarenkaista.

    VastaaPoista
  6. Hurja pihlajanmarjamuisto sinulla :D

    Herkkä toteutus. Tylli näyttää kivalta. Onko se siis kiinni vain kuvan alta?

    VastaaPoista
  7. Kaunis otsikko leiskassa ja hieno asettelu! :)

    VastaaPoista
  8. Marie: miten niin hurja? :)

    Tylli on kiinni vain kuvan alla ja Sannikan kysymykseen: minusta Bazzillin tylli on paljon hennompaa kuin kangaskaupan tylli ja valmiiksi scrapbook-levyistä eli noin 8 cm leveää. En tosin ole tylliasiantuntija, joten täytyy katsoa kangaskaupassa tyllejä vielä tarkemmin :)

    VastaaPoista
  9. Kiva sivu, jossa oli rohkeaa maalien käyttöä. (Itse olen moiseen ihan kädetön.) Tykkäsin kovasti siitä "epätarkasta" muodosta.

    VastaaPoista
  10. Jännästi sommiteltu, kaunis sivu. :) Ommel on tosi aidon näköinen.

    VastaaPoista