Viikon keskivaiheen kunniaksi kyselen, miten muiden perhe ja ystävät suhtautuvat skräppäysharrastukseen. Itse en ole (sitkeistä yrityksistäni huolimatta) saanut ystäviäni tai tuttujani skräppäämään. Olen antanut lehtiä lainaan, tehnyt minialbumeita lahjaksi ja niin edelleen, mutta kukaan ei ole itse innostunut kokeilemaan. Monet toki tietävät harrastuksesta ja joillain saattaa jopa olla tekemäni scrapbook-sivu tai pari omalle seinälle kehystettynä. Innostuneinta skräppäyksestä on jälkikasvu, joka tuijottelisi sivuja vaikka päiväkausia.
Kaikki eivät ole yhtä innoissaan, sillä oman mieheni mielestä valokuvien leikkaaminen on jotenkin peruuttamattoman väärin ja vaikka hän on ajan kuluessa tottunut harrastukseeni, valokuvien pitäisi olla hänen mielestään albumeissa mieluiten kokonaisina, sellaisinaan. Ilman, että niitä käsitellään mitenkään. Scrapbooking sinänsä ja ATC-kortit yms. ovat hänen mielestään kiinnostavaa puuhaa, mutta valokuville ei saisi tehdä mitään. Epäilen, että kaikki juontaa juurensa siihen, että hänellä on lapsuudesta säästyneenä vain vähän kuvia -- ja minulla vinot pinot. :)
En tietenkään tuhoa ainoita kappaleita valokuvista skräpätessäni, kuten mieheni tietää ja kuvat ovat tallessa myös muussa muodossa. Hänen asennettaan useammin olen törmännyt tilanteeseen, jossa yritän selittää, mistä skräppäyksessä on kyse. Jotkut ovat luulleet, että kyse on jonkinlaisesta lehtileikkeiden ja paperisten muistojen, esimerkiksi elokuvalippujen keräämisestä. Puhuisin harrastuksestani varmasti useammin, jos se olisi yhtä laajalle levinnyt kuin vaikkapa Yhdysvalloissa ja kaikki tietäisivät, mistä on kyse. No, vähän kerrallaan...
Millaisia asenteita sinä olet kohdannut? Kerro.
Minulla on varmaan aikalailla samoja kokemuksia. En ole saanut ketään innostettua skräppäämään ja töissäkään en ole viitsinyt mainita koko asiasta koska kukaan ei tunnu ymmärtävän, mistä skräppäämisessä on kyse. Sen sijaan lähipiiri (mies, lapset, oma äiti) ovat todella innostuneet valmiiden sivujen/ albumeiden katselemisesta ja innostavat ja tukevat jatkamaan harrastusta.
VastaaPoistaSkräppäystä saa kyllä todella selitellä ainakin meidän työpaikan kahvihuoneessa. Minä kun hehkutin, että tilasin Hollannista ihania askartelujuttuja, niin paras kommentti oli "ai niinku jotain ruskeeta pahviako?". No ehkei ole meidän vikamme ettei kaikki ole ihan kärryillä missä mennään. Joskus en jaksa edes selittää mitä se on, katsokoon googlesta. Mulle ainakin sanotaan siis vähän tuntemattomampien ihmisten seurassa, että "onkos se skräppäys nyt trendikästä..." Huoh. Ihan niinkuin sitä tekisi sen takia.
VastaaPoistaKotona saan kyllä skräpätä rauhassa, ja vaikkei ihan kaikkia ostoksiani ihan läpi sormien katsotakaan, niin kannustetaan kyllä jatkamaan, tämä kun on yksi minun harrastuksista. Ja saan kehuja =) Myös lähimmät sukulaiset on kannustavia, ja jaksavat katsella sivujani ja muita askarteluja. Niiden perään jopa kysellään, jos en heti ala innoissani niitä esittelemään.
Yhden ystävän olen innostanut, vaikka hänellä ei kauheasti aikaa olekaan skräpätä, vain silloin kun minä toimin lapsenlikkana.
oi minä sain nyt yhden innostettua ja voi miten ihanaa kun voio tehdä joskus jonkun kanssa. ma ekaa kertaa ja taas tänään:)
VastaaPoistasukulaiset ja kaikki muutkin ystävät ja tutut on tottuneet että teen aina jotain koska koko ikäni olen tehnyt. enemmän ovat huolissaan jos en mitään ole tehnyt.. scrapbooking niistä nyt uusimpana mutta ei kukaan enää hetkahda koska aina on jotain tekeillä kuitenkin.
mies opettelee ymmärtämään. sen suvussa ei ole koskaan pahemmin mitään tehty. vaikeinta on ollut sen saaminen ymmärtämään että se on ihan oikeastikkin mun oikea ammatti, ei vain "pelkkää askartelua josta ei nyt niin kannata välittää" nyt se on jo tottunut siihen että aamuyöllä töistä tulleessaan vastassa saattaa olla kaamea sotku ja minä edelleen hereillä yltäpäältä maalissa ja liimassa ja ties missä. ja hemmetti kyllä se tuntuu hyvältä kun joskus joku työ saa kommenttia että ompas se hieno jne. koska kohteliasuuksien sanominen ääneen on toinen juttu mitä se ei ole tottunut tekemään. silloin ainakin tosiaan tulee ittellekkin semmonen ole että hitto soikoon kylläpäs olenkin hyvä:)
ATC-harrastuksesta mieheni kyseli, mitä *hyötyä* niistä on. Kai se on sellaista hyväntahtoista vinoilua, johon vastaan itsekin hyväntahtoisesti vinoillen ;-) Skräppäyksessä hän näkee jotain hyötyäkin, joten se on enemmän ok. Tosin täytyy sanoa, että en ole raportoinut miehelleni, paljonko tarvikkeisiin menee rahaa, koska niihin menee omasta mielestäni aika paljon. Mutta voisihan raha mennä johonkin pöljempäänkin.
VastaaPoistaKavereille ja sukulaisille kerron harrastuksestani sen mukaan, kenen tiedän itsekin olevan kiinnostunut kädentaidoista, joten saan mukavaa palautetta. Ja lapsethan ovat tietysti aivan ekstaasissa aina, koska työni ovat niin hienoja ;-) Ja tänään juuri lapset kyselivät, voivatko tehdä kirjoihinsa lisää sivuja, eli askartelukavereiden kasvattaminen on hyvässä vauhdissa!
(Mainoskatko: blogissani arvonta.)
oon saanu muutaman kamelin tartutettua ja se on kivaa! varsinkin kun molemmat on tosi taitavia.
VastaaPoistaosa ystävistä ja tutuista on ollu vaikuttuneita ja osa taas, että mitä ihmettä varten sä teet tota. mun mielestä kuvia on vaan kivempi kattoo ku ne on laitettu nätisti. ja välillä kuvien tunnelmaa voi korostaa lisäämällä kaikkee kivaa siihen ympärille.
avomies on ilonen, ku mulla on joku luova harrastus ja kannustaa mua. välillä olis tietysti kiva kuulla muitakin kommentteja kun "no, sehän on hyvä". :)
joskus on vaan sellanen olo, et tekis mieli esitellä tutuille omaa skräppialbumia, mut tuntuu ettei kehtaa kun ei ne ymmärrä. mut onneks on teidät kaikki blogittajat, joille voi esitellä uusimpia tuotoksiaan. ja saa vielä palautetta! :)
täytyy sanoa, että sulla on kyllä todella kivoja leiskoja! :)
Milenkiintoista lukea muiden kokemuksista. Mä olen harrastanut skräppäystä jo vuodesta 2002 ja ainakin aluksi mulla oli sama (huono?) tapa olla mainitsematta skräppäyksestä tutuille. Yritin parhaille kavereille ja sukulaisille asiaa esitellä, mutta suhtautuminen oli melko nihkeää. Nyt yli kuusi vuotta myöhemmin mulla on äiti ja isosisko aivan hurahtaneita skräppäykseen. Kavereita olen myös saanut vähitellen innostumaan ja moni skräppääkin jo itse. Eilen oli ihanaa selailla ystäväni lapselleen tekemää vauvakirjaa, joka oli skräpätty tosi hienosti! Nykyisin myös muutama opiskelukaverikin skräppää.
VastaaPoistaEn siis todellakaan ole yksin harrastukseni kanssa. Mies on aina suhtautunut harrastukseen tosi ymmärtäväisesti ja hän onkin taatusti mun sivujen suurin fani.
Loppupäätelmänä siis ainakin mun kohdalla väsytystaktiikka toimi. Nihkeästä alusta huolimatta kutsuin kavereita meille askartelemaan, skräppäsin lahjaksi ja lainasin lehtiä ja kirjoja. Tuloksena on paljon innokkaita skräppääjiä!
Ha haa, just tietämättä tästä kirjoituksesta kirjoittelin omaan blogiini, kuinka innostunut olen, kun olen tartuttanut töissäni skräppikuumetta.
VastaaPoistaKoko harrastukseni ajan (v 2003->) olen esitellut skräppäilyjäni ja antanut niitä lahjaksi. Vaikka niitä monet ovat ihastelleet ja tykänneet, niin kovinkaan moni kaveri ja kukaan lähiomainen ei ole alkanut skräppään.
Mies kyllä tykkää niistä, vaikka ei tajuakaan kuulemma niiden merkitystä (murr...) ja lapset tykkää ja ovat jotain kanssani itsekin skräpänneet, mutta nyt sain tartutettua töissäni skräppikuumeen. Jo kaksi on tehnyt sivuja ja kolmas on hankkinut jokusen oikeanlaisen paperin aloittaakseen harrastuksen. :-)
Ne, joille olen puhunut scräppäyksestä, ovat kyllä ihastelleet sivuja mutta samalla ihmetelleet, onko tosiaan pakko olla miljoonaa erilaista kuviopaperia ja koristetta, että voi harrastaa. Sehän on toki makuasia: itse olen aivan rakastunut runsaisiin kuoseihin ja tekstuureihin ja joudun jatkuvasti pidättäytymään lisätarvikkeiden hankinnasta, kun edellisiäkään ei vielä ole korkattu! Mutta pikku hiljaa tämä tuntuu tarttuvan ystäviini: ainakin kaksi on skräpännyt matkakuviaan kauniiseen albumiin minun innostamanani. Perheeni on tottunut siihen että puuhaan jotain, ja lapseni rakastaa hänestä tekemiäni sivuja.
VastaaPoistaIhan samalla linjalla täällä. Eli kukaan ei sukulaisista ja ystävistä oikein tiedä mitä on skräppäys, enkä sitä ole aiemmin jaksanut kamalasti edes sen takia mainostaa. Nyt kun on tuo kauppa, niin kyllähän ne sukulaisetkin haluaa tietää mitä ihmettä siellä myydään... Mies kyllä ymmärtää askartelut kun itsekin kaikelaista näpräilee, mutta kavereita en kyllä ole vielä skräppäykestä saanut innostumaan - vaikka tarjoaisin tarvikkeet :D
VastaaPoistaaika samanlaisia kokemuksia minulla. jotenkin tuntuu, etta mielellani pidan matalahkoa profiilia harrastuksestani, kun valilla tuntuu, etta suhtautuminen skrappaykseen on vahan hassua (se on joku jenkkijuttu / muotia juuri nyt / turhaa puuhastelua tms). joskus tuntuu, etta minun tarvitsee selitella myos itselleni, miksi skrappailen: mita hyotya skrappaamisesta on? asiaa mielessa pyoriteltyani olen tullut siihen tulokseen, etta ei kaiken tarvitsekaan olla "hyodyllista", tama on joka tapauksessa minulle sopiva tapa (josta suunnattomasti nautin!) purkaa jonkunmoista sisaista luovuutta ja luomisen tarvetta. sita paitsi kylla skrappaaminen on myos hyodyllista - sehan on paivakirjan ja/tai perhehistorian pitoa parhaimmillaan! luultavasti valmiiden sivujen arvon ymmartaa vasta vuosien paasta - ehka ei edes itse vaan jalkipolvet!
VastaaPoistakivaa etta tasta aiheesta on keskustelua. itse usein sita mietin ja on hyva kirjoittaa ajatuksia ylos vaikka nain kommenttien muodossa!
Oi mikä postaus ja tosi kiva oli lukea muiden kokemuksia aiheesta. Mulla lähimmät kans tukee täysillä ja selailee innoissaan albumeita ja kyselevät uusien sivujen perään mutta eivät itse harrasta. Muille saakin sitten aina olla selittämässä juurta jaksaen mitä koko harrastus oikeastaan edes on.
VastaaPoistaUseimmiten tulee selitettyä skräppäys valokuva-albumien askarteluksi/koristeluksi, sekun tuntuu olevan helpoin tapa selittää sellaiselle, joka ei ole ennen skräppäyksestä kuullutkaan. Monesti kuitenkin tuntuu, että pelkkä kertominen ei riitä vaan täytyisi näyttää albumia, että juttu menisi kunnolla jakeluun. Välillä harmittaa, että askartelu-sanalla tuntuu olevan hieman negatiivinen kaiku ja monet mieltävät sen (turhaksi) muksujen puuhasteluksi. Olen monesti törmännyt myös siihen, että sivuja kyllä ihastellaan mutta todetaan samaan hengenvetoon "kuinka sä oikein jaksat?"! Tuntuu aika jännältä kommentilta, kun kyse on kuitenkin toiselle rakkaasta harrastuksesta..
Blogimaailma on mulle kyllä todella tärkeä "tukiverkko" kokemusten ja ideoiden jakamisen kannalta mutta olisi niin kivaa kun olisi joku skräppäykseen hurahtanut lähipiirissäkin :)
Voi mikä kiintoisa keskustelu, mun täytyy palata tänne joskus myöhemmin kun nyt en edes ehdi lukea kaikkia kommentteja läpi, ja itsellä ois toki paljonkin sanottavaa aiheesta, mutta ajan kanssa!
VastaaPoistaKiinnostavia tekstejä!
VastaaPoistaItse olen miettinyt minkä ikäisenä mielestänne voi skräpätä,sillä itse aloitin jo nuorena ja silloin tuntui, että kaikki muut skräppääjät esim. näissä blogeissa olivat aikuisija. Tuntui tyhmältä ja yksinäiseltä kuvitellessani olevani ainut nuori ja kokematon skräppääjä, jonka takia pidin harrastuksestani matalaa profiilia, nykyään esittelen töitä mielelläni ystävilleni ja perheellenija he kaikki ovat erittäin kiinnostuneita sivuistani :). Joskus kyllä ärsyttää kun kuulee kommentteja "miten jaksat tehdä tälläistä" "mitä varten teet tätä?"
"mikä tämän jutun idea oikeen on?", Muttan useimmiten ihmiset ainakin YRITTÄVÄT ymmärtää,että tämä on harrastus siinä missä muutkin ja jos se tuottaa tekijälle iloa ja mukavia muistoja siinä ON järkeä:).
Kiitos taas kerran Xing hyvästä aiheesta! :)
VastaaPoistaItse hieman harkiten kerron harrastuksestani, mutta yleensä jos asiasta kerron niin ensimmäiset kommentit ovat tätä luokkaa: "Ai siis häh?" "Nii mikä räppäys se oli?" Jos kerron harrastavani askartelua, se kyllä menee perille, mutta askartelu on niin laajan alueen kattava termi, joten sittä syntyy helposti "hieman" erilaisia mielikuvia.
Kavereilleni kerran innostuneena kerroin kuinka nyt on tulossa kivaa postia lähipäivinä ja kerroin mitä kaikkea pitäisi tulla, niin sitten toinen kavereistani tuumasi: "Sori mut meitä ei oikein kiinnosta, puhutaa jostai muusta." :D Monet kyllä ihmettelevät sitä, miten minä jaksan näpertää joittenkin valokuvien kanssa.
Vaikka todellisuudessa tämä harrastushan on paljon muuta mitä valokuvien kanssa näpertelyä..! Tähän jää koukkuun. Totaalisesti. :)