sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä, jotain lainattua


Inspiroidu-blogin tuorein haaste kannusti käyttämään jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä, ja jotain lainattua. Pian haasteen nähtyäni tiesin, että haluan käyttää askartelukaappia siivotessa löytämääni paikallisliikenteen matkakorttia. Olen ilmoittanut sen kadonneeksi useita vuosia sitten, eikä korttia voi enää käyttää eli toinen vaihtoehto sille olisi ollut roskis.

Matkakortti on siis sekä vanha, sininen että scrapbooking-tarvikkeiden ulkopuolelta lainattu. Lainattua ovat myös molemmat nauhat, jotka ovat olleet alunperin jonkun lahjan ympärillä. Laitan nauhat aina talteen mahdollista askartelukäyttöä varten. :)


Uutta ovat October Afternoonin ihana taustapaperi ja K & Companyn tekstipalkit, joista toisen leikkasin alemman valokuvan kehyksiksi. Olen tyytyväinen, että käytin sivuun matkalipun. Sitä en todennäköisesti olisi tehnyt ilman tämänviikkoista haastetta! Muuten minulla on sivua kohtaan vähän ristiriitaisia tunteita. Ehkä se johtuu siitä, että jouduin sensuroimaan lähisukulaisten kasvot kuvasta. :) Oli miten oli, kiitos haasteesta. Näitä on aina kiva tehdä.

Tarvikkeet:

Taustapaperi, josta käytetty molempia puolia: October Afternoon (Walk in the Park), sisempi paperi Making Memories (Noteworthy Addie Brocade Dot). Aakkoset American Crafts. Pitsireunaiset tekstipalkit, joista toinen leikattu valokuvan kehyksiksi: K & Company (Wild Saffron). Paikallisliikenteen kuukausilippu. :) Käytetty myös punaista mustetta, vaaleansinistä akryylimaalia ja läpinäkyvää helmiäismaalia. Punainen ja läpinäkyvä nauha, punainen paperi ja vihreä, raidallinen sydän oman askartelukaapin uumenista.

8 kommenttia:

  1. Tosi hieno kokonaisuus ja tuon kortin hyödyntäminen sivussa oli kyllä mahtava idea! :)

    VastaaPoista
  2. Kivannäköinen sivu. Jälleen kerran! Kivasti sopii tuo kortti sivun aiheeseen :-)

    Itse olen suunnitellut tekeväni omasta kotikaupungista kokonaisen kansion sivuja nähtävyytksistä ja muista itselle tärkeistä paikoista, mutta vielä en ole saanut kuin kuvia otettua ja teetettyä

    VastaaPoista
  3. Kivat paperit, hienosti sommiteltu työ ja kaunis käsiala! :)

    VastaaPoista
  4. Hieno sivu.. Ihanaa tuo yläreunan paperi. Tämä haaste tuottaa mulle suunnatonta päänvaivaa, varsinkin osa jotain lainattua.. Saapa nähdä.. :)

    VastaaPoista
  5. Pirteä leiska, hieno kokonaisuus ja paljon katseltavaa! Tekee mieli tehdä oma kotikaupunki-sivu. Kiitos inspiraatiosta!/Minerva

    VastaaPoista
  6. Onpa hilpeä sivu, aivan ihana kertakaikkiaan! Tästäkin tunnistaa sinun tyylisi, vaikka on siinä jotain erilaistakin kuin useimmissa sivuissasi (mutta ethän kysy mitä, nyt ei luonnistu mikään syvällisempi analyysi...)

    VastaaPoista
  7. Tykkäsin tästä aivan valtavasti! On niin pirteä ja värikäs ja nuo kuvat oli jotenkin niin kivoja :)

    VastaaPoista
  8. Tää on kiva!! Tuo matkakortin käyttö on suorastaan nerokasta! Tässä on muutenkin ihanasti kaikkea... värejä, erilaisia reunoja, tasoja...

    VastaaPoista