tiistai 2. syyskuuta 2008

Ihan toisenlainen laukku


Kiva, että muutkin miettivät jo Tampereen scrapbooking-tapahtumaa. Huomaa kyllä, että tämäntyyppisille kokoontumisille on Suomessa jo tarvetta - nyt on kuitenkin vasta syyskuun alku ja pakkaamme jo laukkuja! Itse muuten kommentoin aikaisemmin scrapbooking-tarvikkeille tarkoitettuja laukkuja yleisellä tasolla, en raaski itse vielä hankkia sellaista. Ainakin Omuli ja Pikkuhelistin ovat jo löytäneet laukun.

Järkevin (ja rumin) keksimäni tapa kuljettaa askartelutarvikkeita on kannettavalle tietokoneelle tarkoitetussa laukussa. Kokeilin juuri ja sain laukkuun mahtumaan myös 12*12 tuumakoon papereita. Kannettavan laukkuhan on jo valmiiksi aika tukeva ja siinä on eri osioita akulle ym. tarvikkeille (eli tässä tapauksessa saksille, teipille ja niin edelleen).

Kauniimpi vaihtoehto on, että ompelen jostain hamstraamastani kankaasta suuren laukun. Aikaa on... Kaksi vastahamstrattua suosikkikangasta kuvassa vasemmalla. Ja jos tulee kovin kiire, unohdan hienot suunnitelmat ja vain heitän tarvikkeita arkikäytössä olevaan laukkuuni, joka myös näkyy kuvassa.

Olen myös toiveikas, että tapahtumassa olisi joitain perustarvikkeita kaikkien yhteisesti käytettävissä, jollain sivupöydällä. Sponsorithan saavat samalla mainosta tuotteilleen, jos kaikki toteavat ne loistaviksi. Toivon myös kovasti, että tapahtumassa olisi työpajoja/demoja jostain tietystä tekniikasta - ja ehkä sitä kautta myös lista, mitä tarvikkeita kyseiseen työpajaan tarvitsee mukaan. Esim. akryylialbumit voisi olla aihe, jonka työpajaan osallistuisin mielelläni. Tai nauhojen käyttö. Tai vaikka mikä.

Rahanmenosta puheenollen: jos hankkisin erikseen scrapbooking-tarvikkeille tarkoitetun laukun, se olisi todennäköisesti tällainen. :)

1 kommentti:

  1. Naulan kantaan! Mua ihan nauratti tuo huomio laukkujen pakkaamisesta :D

    Tuo linkin laukku oli kyllä tosi nätti :)

    VastaaPoista