sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Hybridisivu

Inspiroidu-blogin uusin haaste ei meinannut aluksi saada minua inspiroitumaan ja vakavasti harkitsin tämänviikkoisen haasteen jättämistä väliin. Sitten muistin kesäkuussa ottamani valokuvat ja sain idean sivun tekstiin. Lopulta oli ihan hauskaa.

Valokuvat ovat aamulla sängyssä otettuja, joten niissä näkyy mm. lakanoita ja Hesari sekä ennen kaikkea vaaleanpunaista pakkausmateriaalia. Kuvan aamuna postinjakaja oli tuonut tosi aikaisin scrapbook-tarvikkeita sisältäneen postipaketin merten takaa. Paketissa oli scrapbook-tarvikkeiden lisäksi tosi, tosi paljon pakkausmateriaalia. Samalla kun itse ihailin saamiani tarvikkeita, nuorempi väki järjesti pakkausmateriaalia ympäriinsä heittämällä lumisateen. Oli sotkuista ja kivaa ja aamu oli tosi mukava. Siksi halusin tehdä sivun näinkin hassusta aiheesta.

Haasteeseen on vastattu mm. kirjoittamalla teksti sanomalehden muotoon (valokuvassa näkyy sanomalehti), käyttämällä sivussa myös lakanakangasta (kuvassa näkyvät lakanat) ja valitsemalla kukkia sisältävä taustapaperi (kuvassa näkyy kukikkaiden housujen kangas).

Tämä on oikeastaan hybridi- tai sekasivu eli perinteisten scrapbook-tarvikkeiden lisäksi tämän luomiseen on käytetty myös tietokonetta. Tuo "sanomalehti" on tehty tällä ohjelmalla ja printattu sen jälkeen. En oikein saanut tekstiä kuvattua, toivottavasti tuosta saa selvää.
Tämä on muuten 12*12 -kokoinen sivu eli poikkeuksellisesti onnistuin käyttämään minulle epätyypillistä kokoa...

Tarvikkeet: Vihreät taustapaperit Pink Paislee (Spring Fling Collection), lakanakangasta, harmaa ja vaaleanpunainen paperi sekä vihertävä nauha omasta askartelukaapista. Play all day -nauha on Amerikan tuliainen. Valokuvien ja paperin reunoihin on käytetty kulmanpyöristäjää ja sinistä Versamark-mustetta.

9 kommenttia:

  1. Tämä on upea! Aivan mahtava! Tykkään kympillä :)

    VastaaPoista
  2. Tämä on kyllä mun suosikki kaikista sun tekemistä! Ihana aihe ja aivan ihana leiska!

    VastaaPoista
  3. Aihe on mahtava - hassu on aina hyvä! Sanomalehti-idea ja matskut on kaikki loistavia ja hyvin perusteltuja, ja sivu myös näyttää kauniilta - oikein hyvän mielen sivu kertakaikkiaan!

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtava!!!! Kivasti olet kerännyt kuvat tuohon keskelle.. ja tottakai pink paisleet on iiiiiiiihania!

    VastaaPoista
  5. Huippuhyvä idea ja ihanaa että käytät tommosia kuvia, jotka kertoo kunnon oikeasta arjesta!

    VastaaPoista
  6. Älyttömän hieno! Ja tilannekin oikein sellaisia äitiyden spesiaalihetkiä :-)

    VastaaPoista
  7. Tämä on uskomattoman upea, hienoja yksityiskohtia ja yhteyksiä, nerokas :)

    VastaaPoista
  8. Vau!! Upea sivu!! Kerrassaan loistavia ideoita!! Tykkään, tykkään...

    VastaaPoista
  9. Ihana sivu.. Rakastan aina vaan näitä sun kuvia ja skräppiaiheita.. :) Väritkin on aivan ihanat!!

    VastaaPoista