keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Ei ollenkaan vaaleanpunaista

Inspiroidu-blogin uusin haaste pyysi keskittymään valokuviin. Sivun runsas koristelu ja vain yhden tai kahden valokuvan käyttäminen on minulle mieleistä, joten jouduin mukavuusalueeni ulkopuolelle. Siksihän haasteisiin osallistutaan...

Tämän scrapbook-sivun aihe, arki, liittyy siihen, mitä meiltä aina löytyy (riippumatta siitä, mitä on ollut ruuaksi). Arkisia asioita kannattaa kuvata, esim. maitopurkki tai teepakkaus ei pysy samannäköisenä vuosikymmeniä. Ja mangosose, jota meiltä löytyy aina, liittyy voimakkaasti tähän elämänvaiheeseen. Sitä ei parin vuoden päästä välttämättä löydy aina kaapista. :) Siksi halusin myös ikuistaa sen. Appelsiinien kuvaamista mietin aluksi: onko siinä mitään järkeä, mutta sitten muistin reilun kaupan logon ja tajusin, että kuva kannattaa ottaa. Kyseinen logo on juuri sellainen arkinen asia, joka liittyy tähän aikaan ja kertoo myös samalla jotain arkista omasta elämästäni.

Tuon appelsiinikuvan olen kehittänyt isommassa koossa kuin muut kuvat. Pienemmät kuvat ovat normaalikokoisista valokuvista rajattuja ja leikattuja. Kahden reunimmaisen kuvan yksi nurkka on pyöristetty.

Sain tähän sivuun inspiraatiota myös Pikkuhelistimen blogissa viikko sitten olleesta kirjoituksesta! Elementtien sijoittaminen osittain sivun laidan yli jäi sieltä mieleen ja kokeilin sitä nyt tässä. Kiitos inspiraatiosta.

Onnistuin muuten ujuttamaan sivuun tekstin ja otsikon lisäksi kaksi koristetta: oranssin haaraniitin ja Basic Greyn siirtokuvan, joka on alunperin tarkoitettu ihan muihin aiheisiin kuin ruokaan.

Tarvikkeet: värikäs taustapaperi K & Company (Mira Wildflower), sivun "kehysten" ja yksityiskohtien tumma paperi Cosmo Cricket (Souvenir: Life's Tapestry). Aakkoset ja oranssi haaraniitti Making Memories, siirtokuva Basic Grey. Tekstipalkki oman kaapin kätköistä.

10 kommenttia:

  1. Upea leiska.. Kuvat on kauniita, aivan kuin mainoksista ja asettelu on onnistunut loistavasti.. :)

    VastaaPoista
  2. Arjen dokumentointi on se, mitä vuosien jälkeen arvostaa kaikkein eniten! Loistosivu siis myös näin museotädin näkökulmasta ;)
    mur

    VastaaPoista
  3. hienonnäköinen ja tosi upeita kuvia taas! Minä kyllä tykkään tuosta sinun sivukoosta.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kauniista kommenteista. Sivukoko on siis minulle tyypillinen 8,5*11 tuumaa.

    Minua nauratti Baulan kommentti "aivan kuin mainoksista", sillä perheenjäsenet ihmettelivät kovasti kun otin näitä kuvia. Seuraavan kerran voin siis todeta ottavani mainoskuvia... :) :) :)

    VastaaPoista
  5. NO minusta sie voisit olla loistava mainoskuvaaja, kuvat on nimittäin ainakin minun silmään kuin ammattilaisen kuvaamia.. :D Juu mieki luin sun postin heti, mut en oo vielä jaksanu perehtyä, kun ei ota tämä tauti helpottaakseen.. Ja ei oikeen siis järki luista.. :)

    VastaaPoista
  6. Hieno, raikas sivu ja kiva idea tosiaan kuvata noita arkisia asioita.

    VastaaPoista
  7. Aina ei jaksa arkisia asioita arvostaa mutta sivullasi ne ovat päässeet oikeuksiinsa. Hieno sivu ja samalla kiva muistutus mangososeen tärkeydestä!

    VastaaPoista
  8. Hyvä aihe tuo arki. Siitä riittää tallennettavaa! Ja kaunis sivu.

    VastaaPoista
  9. Hyvä aihe tosiaan, ja kuvat sekä asettelu on selvästi taidolla tehty.

    VastaaPoista