maanantai 14. heinäkuuta 2008

Sirkkarenkaita ilman melua

Loman kunniaksi meille kotiutui kuvan härveli eli Crop-a-dile kakkonen. Olen oikeasti ollut tilaavievien askarteluvälineiden hankinnassa maltillinen ja tämä kilpailee nyt suurimman tarvikkeen tittelistä Fiskarsin paperileikkurin kanssa. Tulitikkuaski antaa valokuvassa mittakaavaa.

Paperileikkuria käytän lähes päivittäin ja sirkkarenkaat (eyelets) ovat olleet minun juttuni koko scrapbooking-harrastuksen ajan. Niiden käyttö on kuitenkin ollut hankalaa, koska en - ymmärrettävistä syistä - voi vasaroida myöhään illalla, jolloin yleensä askartelen. Olen haaveillut meluttomasta laitteesta.

Minulla on siis tähän asti ollut perinteinen, vasaran kanssa käytettävä työkalu sirkkarenkaiden paikoilleen laittamiseen. Muutaman viikon käyttökokemuksella: Crop-a-dile kakkonen oli hyvä hankinta, vaikka aluksi meinasikin päästä itku, kun näin laitteen käyttöohjeen. Tykkään laitteista, jotka selittävät itse itsensä. Sellaisista, joista näkee ilman ohjeitakin, miten ne toimivat. Crop-a-dile ei ole sellainen.

Muutaman You Tube -videon jälkeen tajusin kuitenkin toimintaperiaatteen. Ylhäältä valitaan, mitä tehdään: haluaako laitteella tehdä pienen reiän vai hieman suuremman vai haluaako sillä kiinnittää sirkkarenkaan. Pelkkä paperin/pahvin/ohuen metallin tms. lävistäminen on helppoa, nuo valokuvan kaksi oikeanpuolista kohtaa ovat reikien tekemistä varten. Ihan oikealla on rei'ittäjä tuumakoolle 3/16, keskellä koolle 1/8. Kunhan valitsee ylhäältä, minkäkokoisen reiän haluaa ja painaa kahvaa.

Sirkkarenkaiden asettamiseen tarvitaan hiukan enemmän säätämistä, sillä sen lisäksi että ylhäältä valitsee mistä on kyse, täytyy noista kuvassa vasemmalla näkyvistä säätimistä valita sekä ylä- että alaosasta kullekin sirkkarenkaalle sopiva koko. Tuo koon vaihtaminen on se ominaisuus, jonka opetteluun minulla meni aikaa, eikä se vieläkään tunnu täysin luontevalta. Oikeita säätöjä sirkkarenkaan koolle ei mielestäni pysty päättelemään (kuten monessa muussa laitteessa), vaan ne pitää luntata ohjeista. Onneksi monet käyttämistäni sirkkarenkaista ovat samaa kokoa. :)

Parasta Crop-a-Dile kakkosessa:
- en herätä koko naapurustoa, kun askartelen: laite toimii ilman melua
- laitteen käyttäminen vaatii yllättävän vähän/ei ollenkaan voimaa: reiät ja sirkkarenkaat syntyvät tosi helposti
- tällä ylettyy vaikka 12*12 -kokoisen scrapbook-sivun keskelle eli sirkkarenkaan saa minne haluaa
- jos haluaa reiät tai sirkkarenkaat suoraan riviin, se onnistuu helposti
- tämä ihan oikeasti toimii myös paksun pahvin ym. kanssa eikä silloinkaan vaadi voimaa

Ärsyttävintä:
- vie säilytystilaa
- monimutkaiset käyttöohjeet, jotka on helppo hukata

2 kommenttia:

  1. Hmmm.. Aloin itekin miettiä uudestaan tätä vekotinta. Joku aika sitten kans vahtailin silmät tapillaan niitä youtube-videoita. Kun haluaisin kans tehdä tämän homman ilman sitä armotonta vasaran pauketta...

    VastaaPoista
  2. Minulla on jokseenkin typerä eyelet-asetin, jonka ostin kiireissäni ainoana, mikä pikkukaupungistani löytyi. Se on Fiskarsin vieterikapine, joka tekee toisella päällä reiän ja toisella pamauttaa renkaan paperiin. Taustapuoli ei koskaan jakaudu tähtimäisesti vaan repeää vain kahteen osaan, lopputulos on tylsä ja koko vekotin turhauttavan hutera. Virheostos. Mutta jos ei ole hardcore-askartelija, se riittää.
    mur

    VastaaPoista