torstai 12. kesäkuuta 2008

Tarvikkeita, jotka meinaavat jäädä käyttämättä (about word fetti :)

Olen huomannut, että minulla on tapana ihastua joihinkin tarvikkeisiin, jotka sitten meinaavat jäädä käyttämättä. Olen myös ottanut tämän huomioon eli en enää osta esim. toisiinsa sointuvia sanatarroja (word fetti) vaikka ne näyttäisivät kuinka kivoilta. Ne jäävät pyörimään askartelukaappiin pitkäksi aikaa: jouluaiheiset, vauva-aiheiset ja juhla-aiheiset sanatarrat.

No, nyt onneksi törmäsin ideaan käyttää tuollaisia tarroja johonkin erikseen leikattavaan kuvioon, esim. sydämeen tai kukkaan. Siitä sain sykäyksen tämän kortin tekemiseen.

Kortti on hääonnittelu pariskunnalle, joka on ollut yhdessä jo pitkään: siksi tuo sana family on niin keskeisellä paikalla. Sanatarrat ovat Making Memoriesin monen vuoden takaisesta mallistosta. Kortissa on käytetty myös kohokuviointia (alareunan sydämiin) ja eri värisiä liituvärejä (chalks).

Isoimman sydämen leikkasin ihan vapaalla kädellä, pienemmät sydämet kortin sisällä on leikattu Fiskarsin sydämenmuotoisella kuvioleikkurilla. Tämä kortti oli monin tavoin haasteellinen, koska kortin saajan maku poikkeaa omastani. Pyrkimyksenä oli selkeä, mutta romanttinen tyyli. :) Ja keksinpä ainakin käyttöä noille sanatarroille!

3 kommenttia:

  1. Meinasin jossain vaiheessa tilata tuollaisia saman tapaisia sanatarroja, mutta onneksi sitten löysin muuta mielenkiintoisempaa ja tarrat jäivät kauppaan. :D Hauska idea kyllä käytää niitä noin!

    En ole unohtanut puolen kuun lähetystä, en vain ole ehtinyt viimeistellä sitä, mutta lähtee postiin maanantaina eli alkuviikosta olisi postia luvassa. :)

    T. SAY

    VastaaPoista
  2. Upea kortti ja hyvät värit! Wow!

    sähköpostia on tulossa moo-vaihdon osalta...hieman hidas olen vain...

    VastaaPoista