keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Jotain ihan muuta - ja pienempää



[for a short summary in English, see below]

Askartelutarvikkeissa on se hyvä puoli, että skräppäyksen ja paperiaskartelun lisäksi ne taipuvat myös muuhun, esim. nukkekotijuttuihin. Olen huomannut, että vedellä laimennettu gesso on loistoaine minatyyrihuonekalujen "valkopesuun", chipboard-koristeista ja kuviopapereista saa hienoja yksityiskohtia, ja mustasta kartongista voi tehdä paistinpannun, vaaleanpunaisesta paperista ja kimalteesta kirsikankukkia....


Nukkekotijutuissa minua kiehtoo myös tarvikkeiden uusiokäyttö, esimerkiksi raastinraudan tekeminen tuikkukynttilän kuoresta ja pullonkorkkien käyttäminen piirakkavuokina. Mikään ei ole liian vähäpätöistä materiaaliksi. Samaa asennetta ja oivalluskykyä olisi kiinnostava tuoda lisää myös omaan skräppäykseen.


Alullaan oleva nukkekotiharrastus ja jo pidempään harrastamani skräppäys limittyvät muun muassa sillä tavalla, että saatan saada ideoita nukkekotiharrastukseen myös skräppäyshaasteista. Esimerkiksi tämän huonekalun chipboard-koristeluun sain inspiraation Blue Fern Studiosin toukokuun haasteesta, jota ajattelin ikään kuin "pohjapiirroksena" huonekalulle. Toinen, vielä ratkaisematta oleva tapa, jolla harrastukset limittivät, on säilytys... Skräppäys- ja nukkekotimateriaalit ja kesken olevat projektit sijaitsevat samassa kaapissa. Se ei ehkä ole aivan ideaali juttu. Toivottavasti kesälomalla on aikaa löytää nukkekotimateriaaleille ihan oma hyllynsä, tai pari.

The May challenge at Blue Fern Studios got me thinking about something completely different from scrapbooking- that is, creating dollshouse scale miniatures. I've noticed that surprisingly many scrapbooking supplies are great for making miniatures as well. Gesso with water, for example, is great for "white washing" furniture, Blue Fern chipboard pieces and patterned paper (the pink tile like paper and the banner) look great as decorative elements on miniature pieces. Black paper is perfectly ok for making miniature frying pans and so on... Even the to-be-floor material is patterned paper from Blue Fern Studios. It may be surprising to find inspiration for making miniature things from a scrapbooking challenge, but, hey, sketches are like blueprints, if you see them that way, and the opportunities for using chipboard and patterned paper for dollshouses scale miniatures are endless.  

4 kommenttia:

  1. this is fabulously creative!! You've taken altered art to a new level, and thanks for showing us just how creative one can get with BFS chipboards and papers!

    VastaaPoista
  2. Beautiful piece, and great use of Blue Fern Studios products! Thanks for joining us in the May challenge at BFS!

    VastaaPoista
  3. Kaunista! <3 Mistä ne pannukakut olikaan tehty?

    VastaaPoista
  4. Thank you for the kind words - kiitos kauniista sanoista <3 Riikka: pikaruokapakkauksen lämpöpakkauksesta :)

    VastaaPoista