perjantai 16. tammikuuta 2009

Tamperetta kohti


Pakkaan parhaillaan laukkua viikonlopun skräppäystapahtumaa varten. Pakkaustekniikkani on samanlainen kuin Omulilla eli en ole suunnitellut sivuja yhtään etukäteen. Otan mukaan papereita ja tarvikkeita, jotka syystä tai toisesta tuntuivat kivoilta. Katsotaan sitten mitä niistä syntyy.

Pakkaamista on vaikeuttanut kodissamme käynnissä oleva myllerrys, jonka takia jouduin siirtämään askartelutarvikkeeni väliaikaiseen säilytykseen alkuviikosta (yksi syy sille, miksi blogi on päivittynyt niin harvoin tällä viikolla). Etsin hetki sitten viisitoista minuuttia siirtokuvia... Yritän asennoitua positiivisesti ja ajatella, että tästäkin muutoksesta seuraa loppujen lopuksi jotain hyvää. Valitettavasti se hyvä ei kuitenkaan ole oma askarteluhuone: uusiksi laitettu tila kuitenkin, myöhemmin keväällä. Blogissani saattaa siis olla lähikuukausina paljon askartelutarvikkeiden säilyttämiseen liittyviä juttuja, varsinkin pieniin tiloihin liittyen.

Ai niin, Tampere. Minut tunnistaa ainakin laukusta. Toki paikalla saattaa olla joku toinenkin, jolla on samanlainen laukku, mutta kysymällähän se selviää. Ja skräppäystyylistä varmasti tunnistaa myös. Olen se, jolla ei ole etukäteissuunnitelmaa, mutta paljon kuviopaperia. :)

9 kommenttia:

  1. Ihanan herkullinen kaakaosivu sulla tuolla! Toivottavasti nähdään huomenna, vaikka tulen vain päiväksi.

    VastaaPoista
  2. Ajattelin vain tulla sanomaan moi, ja että oli tosi kiva tavata eilen! Ja niin ymmärrän tuon sekasorron askartelutavaroiden kanssa, odottelen kovasti jo että joskus saisin tuon oman pikkuisen soppeni valmiiksi ja pääsisin evakkoon täältä keittiön pöydältä... *huoh*.

    VastaaPoista
  3. yhdyn ninarskun kommenttiin tuosta eilisestä tapaamisesta! ja kun mä saan mun oman huoneeni järjesteltyä, niin sä voit odottaa jotain pientä postia. :) mä jään odottelemaan kuvia mitä sait aikaan kaikilla kuviopapereilla!

    VastaaPoista
  4. Kylläpä siellä olikin mukavaa :) Kiitos hyvästä seurasta!

    VastaaPoista
  5. Kiitos, oli tosi kiva tavata kaikki teidät!

    VastaaPoista
  6. Tosi hyvä että esittelit laukkusi, muuten en olisi osannut tulla juttelemaan! Kiva kun tavattiin, toivottavasti toistekin ja pidemmän kaavan mukaan!

    VastaaPoista
  7. Kiitos xing sullekkin, oli ihana tavata ja jakaa kokemuksia hengen heimolaisten kanssa.. :) Ja varmasti otan yhteyttä ja yritän saada jotain tapaamista aikaseksi kun tuun sinne päin seuraavan kerran..

    VastaaPoista
  8. Oli tosi mukava tavata, jutustella ja ihailla värikylläisiä kuviopapereita, glitteriä, nauhoja ja pitsiä. Toivottavasti nähdään pian uudestaan, niin saat muhunkin tartutettua uusia juttuja :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos ihanasta viikonlopusta! Sä olet mun skräppäysidolini :)

    VastaaPoista