maanantai 19. tammikuuta 2009

Taas kotona


Ihmeellinen, ihana viikonloppu Intohimona skräppäys -tapahtumassa on takana. Paluu arkeen on vielä kesken; työnteko sujui tänään poikkeuksellisen huonosti, koska ajatuksiini pulpahti koko ajan skräppäysideoita. Tapahtuman suurin anti oli minulle ehdottomasti tähän-asti-vain-netistä-tuttujen ihmisten tapaaminen ihan oikeasti ja kaikki ne keskustelut, joita ehdimme käydä. Oli todella kiva nähdä toisten scrapbook-sivuja, tarvikkeita, tekemisen tyyliä ja ennen kaikkea jutella. Tunnelma oli tosi mukava, Lintsi kuvaa mielestäni sitä hienosti.

Hämmentävää kyllä, sain viikonlopun aikana aikaiseksi niinkin monta kuin kuusi valmista sivua (viisi minulle tutuimmassa koossa 8,5*11 tuumaa ja yhden koossa 12*12). Tuo ylläoleva on tehty Heinikan työpajan materiaaleista, joihin tosin lisäsin itse muutaman koristeen. Kasvot on taas perinteiseen tyyliin sensuroitu kuvasta. Työpajassa tarkoitus oli tehdä sivu pelkästään papereita käyttäen. Sivun oli nähtävästi tarkoitus noudattaa valmista sommitelmaa, mutta sommitelma ei ollut "minun näköiseni" enkä olisi saanut sitä noudattamalla tehtyä sivua, jollaisen halusin. Onneksi sain luvan tehdä mitä huvittaa. :) Isoimmat kukat leikkasin sormiveitsellä työpajassa jaetusta kuviopaperista. Yksi lehdistä on itse vapaalla kädellä leikkaamani ja taittelemani, kahdessa on hyödynnetty työpajassa käytössä olleita kuvioleikkureita. Oli tosi kiva tehdä sivu valitsematta itse papereita -- yllättävän virkistävää.


Oikeastaan luulin, että työpajassa olisi päässyt leikkimään Slice-nimisellä laitteella, mutta Heinikan Heini järjesti siihen onneksi myöhemmin kokeilumahdollisuuden. Muutenkin oli ihana hypistellä ja kokeilla kaikenlaista, enkä usko, että kovin helposti kyllästyisin materiaalien tai varsinkaan toisten albumien ja sivujen katselemiseen.

Toivon todella, että Intohimona skräppäys järjestetään uudestaan, esimerkiksi kerran vuodessa. Myös suunnitteilla oleva skräppäysristeily kuulostaa erittäin hienolta. Pääkaupunkiseudun ja lähikuntien väen kanssa juttelimme omasta scrapbook-tapaamisesta, jossa ei olisi mitään sen ihmeempää ohjelmaa. Kunhan kokoontuisimme skräppäämään ja juttelemaan. Toivottavasti se toteutuu pian. Lisätietoja tapaamisesta toki, kunhan paikka ja aika selviävät.

Nyt kun ensi kokemus on hankittu, osaa oikeasti ymmärtää, miksi maailmalla jatkuvasti kokoonnutaan skräppäämään yhdessä. Se on niin kivaa! Ja inspiroivaa! Kiitos jokaiselle, jonka kanssa pääsin vaihtamaan ajatuksia.

6 kommenttia:

  1. vau!!! Sinähän sait tehtyä monta sivua siellä! :) upeaa! Ja kiitos aivan IHANASTA viestistä minkä jätit blogiini. Hyvänen aika että siitä tuli kyllä suuuperhyvä mieli +iso iso iso hymy+. Oli ihana kuulla että minutkin mainittiin siellä. Ihan oikeasti tuntui siltä niinkuin olisin melkein ollut siellä mukana :). No, ajatuksilla olinkin! :)

    VastaaPoista
  2. Lyhyesti tähän kellonaikaan: en huomaa mistään sähköpostiosoitettasi, joten laittaisitko mulle s-postia kun ehdit. Olisi asiaa...

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti postaat kaikki sivut tänne, tästäkin olin nähnyt vain vilauksen! Upea kerta kaikkiaan.

    PS. Joo, muistin kyllä että se Alin kirja oli jollain muulla mutta ajattelin että sulla voisi myös olla se. En kyllä itsekään tiedä tykkäänkö Alin tyylistä niin hirveästi, mutta hyviä ideoita hänellä piisaa, kuten nyt tuo joulukuualbumi.

    VastaaPoista
  4. Minäki mielelläni näkisin niitä valmiita sivuja, mulla taisi mennä ainakin puolet ohi.. :( Oma saldohan oli kaksi valmista ja kaksi keskeneräistä plus yks keskeneräinen albumi. :)

    Täytyy alkaa käännyttämään täälläkin ihmisiä, jotta saa tapaamisia aikaseksi..

    VastaaPoista
  5. olitpas ahkera tapahtumassa! upea tuo sivu, mielelläni näen myös niitä muita :). oli kyllä ihan huippua tavata (ja huomata että melkein jo tunnettiinkin ennestään!), pistetään töpinäksi, että voitas taas pian porukalla kokoontua.

    VastaaPoista
  6. ihana sivu ja kuva vaikkei katsetta näykkään. klipsit on myös kivat pienet ja kauniit yllärit.
    vai luuli joku että olet minä. olisi tosiaan ollut kiva tavata. (on niin kiva kun aina kommentoit)
    seuraavaan skräppitapahtumaan olen innolla tulossa!

    VastaaPoista