lauantai 8. marraskuuta 2008

Vertauskuvallinen haaste


Inspiroidu-blogin tämän viikon haaste kehotti vertauskuvien käyttöön arjen haasteiden kuvaamisessa. Pyörittelin haastetta mielessäni ja päädyin aiheeseen, joka kuvaa kaamosmasennuksen ja ilon rippeiden kanssa painimista. Sivun symboliikka kuvaa toivoa valosta ja keväästä, ja inspiraation sain kukan keskellä olevasta tekstistä "Tomorrows flowers are todays seeds".

Kaamosmasennus on toki vahvasti sanottu, pikemminkin kärsin vuosittain pimeään vuodenaikaan liittyvästä alakulosta. Lempivuodenaikani on itse asiassa syksy, mutta minulle syksyn ihanuus päättyy lokakuuhun. Alkutalven pimeys vaikuttaa mielialaan ja energian määrään. Tiedän kuitenkin, että en ole masentunut, sillä pimeäänkin aikaan löydän itsestäni innostumisen hippusia. Tämän sivun on tarkoitus muistuttaa siitä: ilosta, joka pulppuaa sisältäni myös marraskuussa (vaikka ei aina siltä tunnu). Kukka on tarkoituksella noin suuri. Ilo on voimakkaampaa kuin apeus.


Teknisesti sivussa on minulle uutta Rusty Picklen mustavalkoisen paperin käyttö. Väritin paperista leikkaamani kukan tusseilla ja liituvärillä. Lisäksi sivussa on käytetty krakleerausmaalia, jonka päälle olen levittänyt vaaleanpunaista mustetta, jotta krakleeraus näkyisi paremmin. Krakleerausmaalin sävykin symboloi marraskuuta. Tykkään tosi paljon tarvikkeista, joilla saa sotkea: akryylimaaleista, liituväreistä, krakleerausmaalista.. Kaikesta sellaisesta. :)


Tarvikkeet:

Ruusuinen taustapaperi My Mind's Eye (29th Street Market, Bright "Together" United Floral). Iso kukka leikattu Rusty Picklen paperista (Pop Star, Ashley) ja väritetty Promarker-tusseilla ja liituväreillä. Pilkullinen paperi October Afternoon (Rain Boots), tekstipaperi Making Memories. Käytetty myös krakleerausmaalia (Tim Holtz Distress Crackle Paint, väri Fired Brick) sekä vaaleanpunaista ja ruskeaa mustetta. "Timantit" oman askartelukaapin uumenista.

9 kommenttia:

  1. Hieno sivu, kauniin symbolinen tärkeästä aiheesta.

    "Sotkemalla" saa aikaan hienoa jälkeä, se on totta. Mulla se asia on usein mietinnän alla, alunperin nimittäin hain skräppäyksestä vastapainoa atc-korttiharrastukselle, jossa nimenomaan väritin, suttasin, lakkasin ja läträsin - ja saavutin jonkinlaisen kyllääntymispisteen. Nyt käytän mieluiten mahdollisimman valmiita materiaaleja, joissa on tarrapinta valmiina ja reunat huoliteltu. Usein päädyn kuitenkin lisäämään pientä särmää... se on jatkuvaa tasapainoilua - eräänlainen arjen haaste sekin :)

    VastaaPoista
  2. hieno sivu! tykkaan tuosta kukasta ja tykkaan siita kuinka rohkeasti kaytat maaleja ja "sotkujuttuja", joissa itse olen vahan arka. tykkaan myos sivun symboliikasta ja kukassa olevasta tekstista!

    kylla muutkin varmasti uskaltavat osallistua, mutta tama haaste tosiaan vaatii vahan enemman pohdintaa. itsellani sivu on aloitettu jo!

    VastaaPoista
  3. Oi tuo kukka on kyllä hieno ja symbolisoi todellakin selkeästi aihettasi. Niinhän se on että vaikka marraskuussa onkin pimeää ja synkkää niin apua siihen saa kun hankkii hieman kynttilöitä ja uusia kukkasia!

    VastaaPoista
  4. Voi että Xing! Tämä on taas ihan mahtava sivu. Hieno vertauskuva, upea toteutus. itse saan aina välillä muistutella itseäni, että pidän kaikista vuoden ajoista yhtä paljon... varsinkin silloin kun tuulee vaakasuoraan ja naama meinaa jäätyä pakkasessa... =) Tulee se kevät vaan aina sieltä kuitenkin!

    VastaaPoista
  5. Todella kaunis sivu! Kukka on upea ja sivun sanoma ihanan positiivinen :)

    Minullakin pimeä vuodenaika vaikuttaa selvästi mielialaan... Onneksi olen tosi helposti innostuvaa sorttia, niin usein "masennus" jää taka-alalle kun kehittelee itselleen jotakin kivaa tekemistä :D

    VastaaPoista
  6. Mielettömän nätti sivu ja mahtava aihe! Ja kaikenlainen sotkeminen on kyllä mahtipuuhaa, ainakin skräppäilyssä ;)

    VastaaPoista
  7. Kaunis leiska ja mahtavan ihana tuo iso kukka! :)

    VastaaPoista
  8. Kaunis sivu ja tuo iso kukka tuo sivuun hienosti persoonallista ilmettä!

    VastaaPoista