perjantai 7. marraskuuta 2008

Hyvä kiertämään


Bongasin Sannikan blogista hyvä kiertämään -haasteen ja lupasin osallistua. Idea on, että Sannika lähettää minulle jotain itsetehtyä ensi vuoden aikana (jännityksellä odotan :) ja laitan itse vastaavasti hyvän kiertämään. Lupaan siis lähettää kolmelle ensimmäiseksi ilmoittautuneelle jotain itse tehtyä ensi vuoden aikana. Heidän täytyy jatkaa haastetta omassa blogissaan, samoin säännöin.


Minun itse tekemäni saattaa olla esimerkiksi muistikirja tai valmiiksi koristelemani minialbumi, johon saaja saa itse lisätä valokuvat. Tai esimerkiksi setti tekemiäni kirjanmerkkejä.

Itse ajattelin laittaa hyvän kiertämään heti vuoden aluksi eli tammikuussa. Löytyykö rohkeita? Toiveita saa myös esittää eli mitä itse tehtyä erityisesti toivoisit tammikuun piristykseksi?

2 kommenttia:

  1. taidan rohjeta ensimmäisenä :-)

    VastaaPoista
  2. Koska tunnemme oikeastikin, en ensin kehdannut ilmoittautua, mutta koska muut ovat ujoja, niin olkoon! Eli mukana ollaan kieli pitkällä :P

    Erityisiä toiveita ei ole, kaikki kiinnostaa.

    VastaaPoista