lauantai 4. lokakuuta 2008

Skräppäystä pelkän otsikon kanssa


Inspiroidu-blogin tämänviikkoinen haaste osoittautui minulle aika hankalaksi. Teksti on minulle tosi keskeinen osa skräppäystä, enkä oikeastaan koskaan harrasta sivuja, joissa olisi pelkkä otsikko. Tähänkin saatan (jälkikäteen) lisätä sivun taakse päivämäärän ja tarinan siitä, mitä kuvassa on: kotimme sadunlukunurkkaus, jonne saa tehdä majan tai muuten vaan rauhoittua lukemaan satua.

Tyyliltään sivu edustaa jos-tykkäät-yksinkertaisista-skräppisivuista-sulje-silmäsi-heti -osastoa eli halusin tehdä runsaamman, hiukan sadunomaisen sivun. Valokuvan päällä ei ole ruusukoristetta, vaan valokuvassa näkyvä ruusu on kiinni verhossa.

Teksti on oikeastaan tarkoitettu minulle itselleni ja yhtä hyvin siinä voisi lukea "koskaan ei saa olla niin kiire, että ei ehdi lukea yhtä satua", mutta "koskaan ei ole niin kiire, että ei ehdi lukea yhtä satua" kuulostaa kivemmalta. :) Vaikka skräppään lähinnä kotiin ja arkeen liittyvistä asioista, käyn kokopäivätöissä ja suoritan töihini liittyviä lisäopintoja iltaisin. Joskus on siis hyvä muistuttaa itseään siitä, mikä oikeasti on oleellista.


Sivussa ei ole teknisesti mitään ihmeellistä. Halusin kokeilla Pikkuhelistin-tyyppistä nauhaa ja lisäksi ripottelin kukkien terälehtiä sivun alaosaan. Tälläkin tavalla voi kukkia siis käyttää..




Tarvikkeet:

Punainen taustapaperi My Mind's Eye (29th Street Market), ruskea taustapaperi Bo Bunny Press (Chocolate Dot), valokuvan ympärillä oleva paperi Doodlebug (Velvet Coated Cardstock), vaaleanpunainen kuviopaperi Bo Bunny Press (Felicity). Ruutupaperi Fancy Pants (Holly Jolly), pallokuvioinen paperi October Afternoon (Rain Boots). Ruskeat ja vaaleanpunaiset kukat oman askartelukaapin uumenista samoin kuin keltainen nauha ja vihreä niitit.

10 kommenttia:

  1. Onpa suloinen sivu. Ei kai teillä vaan asu ketään prinsessaa? :-)

    VastaaPoista
  2. Ensimmäisenä minullekkin tuli mieleen, että voi miten prinsessamainen.. Ihana!!

    VastaaPoista
  3. oi!
    melkein tekee nyt mieli tulla teille lukemaan satuja!

    VastaaPoista
  4. Sannika: mistä ihmeestä niin päättelit? ;) Onneksi välillä myös lohikäärme ja Peppi pitkätossu.

    Päivi: tervetuloa! :)

    VastaaPoista
  5. Kauniin sivun olet tehnyt! Ihana satujen lukunurkkaus =)

    VastaaPoista
  6. Kiehtova sivu, kaunis kukkareunus ja sadunomaisuus on aistittavissa. :)

    VastaaPoista
  7. Ihanan hempeä leiska. :)

    VastaaPoista
  8. Ihana leiska! Jostain syystä nämä värit vetos muhun aikalailla :) Ja hei tuo nauha näyttää upealta! Nuo vähän läpikuultavat nauhat on makeita kun nuo kaikki taitokset ja väännökset jää näkyviin.

    VastaaPoista
  9. Tosi kaunis! Kiva tuo kukkarivi:)

    VastaaPoista
  10. Kaunis. Kunpa meilläkin olisi ollut tämän kaltainen satunurkka. Kaunis

    VastaaPoista