torstai 14. elokuuta 2008

Samettisista papereista


Olen utelias kokeilemaan uusia juttuja, silloinkin kun epäilen että niistä ei tule suursuosikkejani. Samettiset pinnat papereissa ovat oikeastaan uusvanha juttu, niitä on epäilemättä ollut jo vuosikymmeniä. Viime vuosina scrapbooking-maailmaan on kuitenkin ilmestynyt myös tee-se-itse -tyyppistä "irtosamettia", joka kiinnittyy paperille levitettävään liimaan. En ole itse investoinut Doodlebug Designin "irtosamettiin", koska sen käyttö tuntuu niin sotkuisalta (samettia löytyisi todennäköisesti kaikkialta, ei vain paperista, johon sen pitäisi kiinnittyä). Minulla on kuitenkin pari saman valmistajan jo valmiiksi samettista paperia.

Kuvasta näkyvästä paperista leikkasin ja taittelin pikapikaa lahjarasian. Akryyliväri, jota käytin myös, näyttää kuvassa aika karsealta. Oli miten oli, vaihtelun vuoksi samettinen paperi on ihan hauskaa. Minulla on yksi tummanpunainen, yksivärinen "samettiarkki" odottamassa jouluaskartelua. Kestosuosikki? En usko, mutta jollekin toiselle voi ehkä ollakin.

1 kommentti:

  1. Minulla on tuota irtosamettia, se on samantyyppistä kuin glitterikin, eli leviää jo hengityksen mukana! :D
    Toisaalta hankin kerran sellaisia tarrapintaisi tarroja joiden kanssa tuota samettia voi käyttää ja tässä samalla kun kirjoitan tajusin, että voisihan niitä käyttää ihan tavan leimasinten kanssa. Lopputulos niiden tarrojen kanssa oli ihan kiva!

    VastaaPoista