sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Kolmas haaste (third challenge)


Tämänviikkoinen isnpiroidu-blogin haaste oli minulle hiukan ongelmallinen. En ollut kovinkaan kulmikkaalla tuulella. :) Päädyin siis leikkimään kulmien ja pyöreiden muotojen kanssa, tällä kertaa tehden sivun todella käytännöllisestä aiheesta.

Olen ihaillut toisten reseptiaiheisia scrapbook-sivuja ja ajattelin, että voisin täyttää hiljalleen 6*12 tuuman (eli 30,5*15,2 cm) kokoisen albumin leivonta-aiheisilla resepteillä. Tässä yksi sivu ko. albumiin.

Ainut asia, joka minulle oli selvää heti haasteen näkemisen jälkeen, oli että käytän näitä aakkosleimasimia. Nehän ovat kulmikkaita. Asiassa on myös käytännön puoli: reseptialbumiin on helpompi ja halvempaa käyttää leimasinaakkosia kuin aakkostarroja. Tällä kertaa käytin leimasimiin musteen sijasta tussia eli ”väritin” leimasimen ennen kuin painoin sen paperiin. Toimii niinkin.

Sivun valokuva on otettu tänä keväänä eli siltä osin en vastannut haasteeseen. Muuten tässä ei ole mitään sen ihmeempää kerrottavaa, paitsi että onnistuin tekemään vaaleansinisen sivun, mikä on tosi harvinaista. Resepti on Martha Stewartin tv-ohjelmasta, Suomen oloihin sovellettuna. Nam!

Tarvikkeet:

Taustapaperi Making Memories (Glitter Solid Aqua), pikkupilkullinen paperi Basic Grey (Dasher Snowfall Ice Blue), pyöreä paperi muistaakseni myös Making Memories (vai onko?). Pyöreä kukkatarra Making Memories, vaaleanpunainen valokuvakulma American crafts, sulut ja vaaleanpunainen pikkukukka American Crafts –aakkossetistä. Vaaleanpunaista akryylimaalia. Aakkosleimasimien valmistajasta minulla ei ole enää aavistustakaan, samoin kuin violetin kuultopaperin tai muiden pienten paperinpalasten. Valokuvakulmia on helppo leikata myös itse pienistä paperinpaloista kuten tuo keltainen.

7 kommenttia:

  1. Aivan ihana. Tosi kivoja värejä. Minä en ole vielä uskaltaunut tekemään omaa sivuani. Jotenkin se vain tuntuu vaikealta. iik! No, pitää yrittää saada se tehtyä kuitenkin.

    VastaaPoista
  2. Tämä on kiva. Hauskan muotonen sivu. Kivaa leikittelyä tosiaan pyöreällä ja kulmikkaalla muodolla. Paljon kivoja yksityiskohtia!

    VastaaPoista
  3. aina unohdan mitä piti sanoa kun ei näe tässä kirjoittaessa kuvaa enää mutta ainakin sitä että ihanan raikkaat värit ja kerrassaan hieno leiskaus

    VastaaPoista
  4. Kiva tuo piparireuna tuolla alhaalla :) Aivan ihanat tekstileimasimet sinulla -täytyykin kokeilla tuota tussilla "värittämistä"...

    VastaaPoista
  5. Ihanat värit ja kivat yksityiskohdat!

    VastaaPoista
  6. Kiva leiska - pitääpä itsekin tehdä reseptisivu joskus..!:-) Ja kiitti "tussi-leimasin-vinkistä"!;-)

    VastaaPoista
  7. Tämä on ihanan runsas sivu, ihania yksityiskohtia.

    VastaaPoista