maanantai 28. helmikuuta 2011
Työpajan tunnelmia
Hauska viikonloppu Intohimona skräppäys -tapahtumassa on takana. Tässä muutama tunnelmakuva Sakset ja paperia -työpajasta, jossa opetin paperin leikkaamista koristeiksi, kehyksiksi ja sabluunoiksi scrapbook-sivuja ja kortteja varten. Oli hauska nähdä, miten kuviopaperit muokkautuivat osallistujien käsissä. Ylimmässä valokuvassa näkee myös osallistujien luovuuden eli sen miten hienoja versioita tekniikalla syntyi, kun osallistujat rupesivat työpajan aikana myös kehittämään omia mallejaan. Yksi niistä näkyy ylimmässä valokuvassa. Olen tosi ylpeä teistä!
Alemmassa kuvassa näkee työpajan aikana yhdessä opeteltuja malleja, joita leikattiin ensin kopiopaperista, sitten kuviopapereista. Kuviopaperit olivat Jenni Bowlinin ja niitä voi halutessaan hankkia lisää Paperikeijusta.
Työpajan tulokset päätyvät varmasti lähiviikkoina ja kuukausina scrapbook-sivuihin ja kortteihin. Olisi kiva nähdä kuvia valmiista töistä, joten osallistujat: jätättehän kommentin, jos omat valmiit sivunne tai korttinne ovat jossain nähtävillä, niin muutkin työpajassa olleet pääsevät niitä katsomaan. Jos joku blogittomista osallistujista haluaa omansa esille, kuvan ja luvan julkaista kuva täällä voi lähettää minulle sähköpostitse.
Viikonlopusta jäi muitakin hyviä muistoja, muun muassa Sannikan Vuoden skräppääjä kisassa käyttämä kirjoituskone, jonka hän yllättäen nosti esiin omien tarvikkeidensa joukosta, kun puhuttiin kirjoitusvälineistä (kirjoitusvälinehän sekin on) ja skräpistettyjen kuukausipakkien yhteinen vertailu ja ihastelu isolla porukalla. Kiitos tosi mukavasta viikonlopusta.
torstai 24. helmikuuta 2011
Tajuan, en tajua, tajuan...
Välillä askartelutarvikkeiden uutuuksista löytyy jotain todella kivaa, välillä jotain ihmeellistä. Investoin joulun tienoilla Sew Easy -paperinpistelijöihin, joiden tarkoitus on helpottaa paperin ompelemista. Varsinaista ompelemista ne eivät tee. Samaan ostoskoriin tarttui myös kaksi valmiiksi ommeltua kartonkia. Jälkimmäisen toteuttaisi tosi helposti itsekin eli sellaisia ei ehkä tule uudestaan hankittua. Ilokseni kuitenkin huomasin, että kivoihin paperinpistelijöihin on tulossa keväällä lisää erilaisia vaihtoteriä. Sellaisia saattaa muutama tarttua matkaan. Nämä vievät erittäin vähän tilaa ja hintakaan ei ole kova. Olen myös innostunut ajatuksesta, että käyttäisin näitä paperin vanhentamiseen eli ihan muuhun kuin ompelemiseen.
Yhtä juttua en kuitenkaan tajua. Amerikkalaiset skräppääjät ovat todella innoissaan Smash-vihkoista, mutta miten ne eroavat muistikirjasta ja liimapuikosta. En tajua, en tajua! Tajuaako joku muu?
tiistai 22. helmikuuta 2011
Kassillinen kortteja lahjaksi
Lintsin opastuksella teimme yhdessä tapaamisessa korttikassit ja kassin sisälle seitsemän pientä korttia. Maijun blogissa näkyy millaisia niistä tuli. Ajattelin silloin, että sama idea olisi kiva toteuttaa myös toiseen tarkoitukseen. Nyt sen toteutin eli tein kiitoskortteja esikoistaan odottavalle ystävälle. Kassin edessä näkyy yksi korteista. Ne ovat kaikki samanlaisia. Lahjan saaja voi käyttää niitä vaikka omien työkavereidensa muistamiseen äitiysloman alkaessa. Tällaisia lahjoja pitäisi tehdä useammin. Kiitos Lintsi ohjeista ja inspiraatiosta!
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Talvista digiskräppäystä
Tai valokuvilla leikkimistä. Tosi kylmän helmikuisen viikonlopun kunniaksi sain loppuun sivun, jonka taisin aloittaa jo joululomalla. Digiskräppäyksessä minua kiehtovat edelleen sivut, joihin ei tule tekstiä tai otsikkoa. Voi olla, että kirjoitan tähän tekstin käsin sitten kun olen teettänyt kuvan. Tai ehkä skräppään koko sivun niin, että 8*8 kokoisesta digisivusta tulee osa 12*12 kokoista "perinteistä scrapbook-sivua", johon tulee muitakin valokuvia. En tiedä, eikä sillä oikeastaan ole väliäkään. Digiskräppäys voi olla myös hauskaa valokuvilla leikkimistä ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Voihan?
Tässä on käytetty erilaisia maskeja valokuvan muodon muokkaamiseen. Maskit ovat minusta todella kiva osa digijuttuja. Suurin osa materiaaleista on SussieM:n kitistä. Hän on lempisuunnittelijoitani digipuolella ja hänen kitteihinsä kuuluu yleensä myös maskeja. Muoks. maskit tulivatkin jonkin haasteen/tarjouksen yhteydessä pakettina kitin kanssa, eivät ne olekaan osa kittiä. Silti: hän tekee kivoja maskeja, jotka usein saa pakettina, kun hankkii sopivaan aikaan. Pahoittelut valokuvan sensuroimisesta. Edelleen hämmentää (positiivisella tavalla), miten Omulin lempitarvikkeet ja omat lempitarvikkeeni voivat olla niin erilaisia... Ehkä se on juuri digiskräppäyksessä ja skräppäyksessä kivaa. Voi tehdä niin monenlaisia juttuja.
Tarvikkeet:
SussieM North Pole Trip Ice Land (taustapaperit, oksa, suurin osa lumihiutaleista), Sussie M Winter masks (maskit), Natali Design Merry Christmas (pallokoriste, muutama lumihutale)
maanantai 14. helmikuuta 2011
Kotitekoisia kuukausipaketteja
Kuten monet muutkin skräppääjät, tykkään kuukausipaketeista. Niihin on koottu tarvikkeita: kuviopapereita, koristeita ja niin edelleen. Kovin montaa kuukausipakettia en ole kokeillut, eikä minulla ole ollut muutamaa kuukautta pitempää tilausta koskaan, mutta seuraan mielelläni kuukausipaketteja tarjoavien yritysten blogeja. Jo pelkät valokuvat näyttävät herkullisilta.
Vähän aikaa sitten törmäsin amerikkalaisten skräppääjien haasteblogiin, jonka idea on kuukausipakettien skräpistäminen. Kun skräpistetään, otetaan vaikutteita esimerkiksi scrapbook-sivun sommittelusta, mutta kun skräpistetään kuukausipaketti, otetaan avuksi valokuva jostain houkuttelevasta kuukausipakista. Mennään kuvan kanssa omien tarvikkeiden luo. Omista tarvikkeista etsitään samoja väriyhdistelmiä, samanlaisia koristeita ja niin edelleen, ja valmis, ilmainen "kuukausipakki" pakataan jättikokoiseen minigrippussiin. Vanhat tarvikkeet näyttävät paljon mukavammilta uudella tavalla yhdistettynä.
Itse skräpistin koemielessä Little Red Scrapbookin tammikuun pakin. Ylhäällä näkyy alkuperäinen paketti ja oma sen perusteella koottu versioni. Tykkäsin paketin väreistä, aitakoristeesta ja linnusta. Minulla ei ollut sopivaa muotoonleikattua taustapaperia, joten leikkasin sellaisen itse tavallisesta 12*12 kokoisesta paperista. Aitakoristeen leikkasin myös itse Priman suihkeväreille tarkoitetun sabluunan muotoa jäljitellen. Monet oman pakkini itse tehdyistä koristeista olen saanut vaihdossa toisilta askartelijoilta.
Tämä oli ensimmäinen kokeiluni, mutta voin kertoa, että kuukausipakkien skräpistäminen toimii! Haasteblogin kautta löytää ohjeita skräpistettyjen pakkien kokoamiseen ja koristeiden itse tekemiseen sekä kattavan listan "kuukausipakkeja" tarjoavista amerikkalaisista yrityksistä, mutta varoituksen sana.. Jos joku paketti näyttää tosi kivalta ja tekee mieli tilata, kannattaa kokeilla ensin vastaavan kokoamista omista tarvikkeista.
Tekeekö kenenkään mieli kokeilla? Olisi kiva nähdä lisää esimerkkejä skräpistetyistä kuukausipaketeista.
Muoks. Pia K:n toiveesta Inspiksen keskustelupalstalla kolme esimerkkiä skräpistettävistä kuukausipakeista ja keskustelua niihin liittyen.
Tässä Taru76:n esimerkki skräpistetystä pakista.
Tässä Marien esimerkki skräpistetystä pakista.
Tässä PiaK:n esimerkki skräpistetystä pakista.
Tässä Maikon esimerkki skräpistetystä pakista.
perjantai 11. helmikuuta 2011
Askartelutarvikkeiden säilytysideablogi aukeaa 14.2.2011
Nyt tämän voi jo paljastaa... Tässä yhteinen mainos:
Kolme säilytysideoista kiinnostunutta bloggaajaa eli Maiju, Xing ja Carola ovat päättäneet perustaa uuden blogin. Blogista tulee löytymään askartelutarvikkeiden säilytysideoita helposti ja kaikki samasta paikasta
Blogi aukeaa maanantaina 14.2. kello 14.00 alkaen osoitteesta askartelutila.blogspot.com. Tule mukaan lukijaksi. Avajaisten kunniaksi tiedossa myös arvontaa. T. Maiju, Xing ja Carola
Kolme säilytysideoista kiinnostunutta bloggaajaa eli Maiju, Xing ja Carola ovat päättäneet perustaa uuden blogin. Blogista tulee löytymään askartelutarvikkeiden säilytysideoita helposti ja kaikki samasta paikasta
Blogi aukeaa maanantaina 14.2. kello 14.00 alkaen osoitteesta askartelutila.blogspot.com. Tule mukaan lukijaksi. Avajaisten kunniaksi tiedossa myös arvontaa. T. Maiju, Xing ja Carola
tiistai 8. helmikuuta 2011
Lisää piirtoheitinkalvoa... ja haaste
Olen tehnyt helmikokeiluita piirtoheitinkalvon kanssa. Kalvon alle esim. paperille leimattu kiehkura tai Priman helmikoristeesta jäänyt muovi malliksi, piirtoheitinkalvoon helmiä esim. Pearl Maker -kynällä, annetaan kuivua ja sitten leikataan varovasti kalvosta niin, että jäljellä on pelkkä helmikoriste. Ihan kivan näköistä, vaikka tekniikka ei olekaan vielä täysin hallussa eli yksittäiset "helmet" saattavat tulla liian lähelle toisiaan kuten kuvasta huomaa. Valmiissa työssähän niiden päälle voi laittaa jonkun muun koristeen, niin kukaan ei huomaa.
Helmikoristeen voi toki tehdä myös suoraan scrapbook-sivuun tai korttiin, mutta silloin mallin käyttäminen ei ole yhtä helppoa ja kuivumista joutuu odottelemaan eri tavalla. Kalvolle koristeita voi tehdä valmiiksi odottamaan ja ottaa niitä käyttöön tarpeen mukaan. Huomasin Pearl Maker -kynästä, että suoraan kankaalle tehtynä helmet kestävät 40 asteen pesua. Siinä on yksi idea helmikuun viimeisen viikonlopun Intohimona skräppäys -tapahtuman essuhaastetta varten. Kopioin haasteen tekstin tähän:
"Amerikkalaisissa askartelukaupoissa myydään nykyisin essuja skräppääjille ja keskustelu skräppäysvaatteista käy kuumana. Osallistu uuden muodin tuomiseen Suomeen ja toteuta askarteluun soveltuva essu. Voit ommella essusi kokonaan itse, tuunata vanhan tai ostetun essun vai keksitkö jotain muuta? Ota essusi mukaan Intohimona Skräppäys -tapahtumaan ja tuo se yhteystiedoillasi varustettuna Askartelu Amalian -pisteeseen lauantaina klo 12 mennessä. Essut ovat esillä tapahtuman ajan. Parasta essua saa äänestää sunnuntaihin klo 15 asti. Voittajaessu valitaan yleisön äänten perusteella."
Essuhaasteen taustalta löytyy aikaisempi keskustelu samasta aiheesta. Keskustelun kommenteista löytyy myös linkkejä amerikkalaisiin essuihin. Jäävään itseni tästä haasteesta, mutta jään mielenkiinnolla odottelemaan, millaisia essuja Intohimona skräppäykseen ilmestyy!
perjantai 4. helmikuuta 2011
Kenkäaskartelua
Viime kesänä moni korttiaskartelija teki kenkiä StampARTicissa olleiden ohjeiden perusteella. Minulta jäi silloin kokeilematta, mutta ihailin kenkiä kovasti. Vähän aikaa sitten huomasin, että myös arvostamallani skräppääjällä Stacy Cohenilla on ohjeet kenkien tekemiseen. Niitä myös kokeilin: tässä on ensiyritelmä. Kuten kuvista huomaa, yksityiskohdissa on vielä hiomista varsinkin liitoskohdissa, mutta kenkiä teen varmasti tulevaisuudessakin. Vähän polttelee ajatus noiden ohjeiden yhdistämisestä eli Stacyn kengästä esimerkiksi erilaisen kannan kanssa tai remmikenkänä... Pitää kehitellä.
Kengistä ajattelen jonkinlaista kortin ja lahjan välimuotoa. Tähän olisi kiva sujauttaa esimerkiksi Omar-karkkeja vähän samaan tyyliin kuin Maijun tässä kengässä. Kenkään käyttämäni scrapbook-paperi on muuten tuntunut todella hankalalta skräpätä. Olen huomannut, että samaa pientä kuviota tiheästi toistavat paperit ovat minulle vaikeita. Kenkään kuitenkin paperi sopii hyvin, joten nyt on tälläkin oma tarkoituksensa
Muistakaa huominen Leimailutaivas!
tiistai 1. helmikuuta 2011
Paperikeijun DT: paperin leikkelyä
Minun on tehnyt pitkän aikaa mieli koota paperinpalasista riikinkukkokoriste. Tässä sellainen nyt on: paperia, musta tussi, kohotarroja ja mustia siirtokuvia... Riikinkukon värimaailmasta ja Sassafrasin uutuuspapereista tulee minulle jostain syystä oma lapsuus mieleen. En tiedä miksi, ehkä se johtuu tummansinisistä kukista. Tuleeko kenellekään samanlaista assosiaatiota?
Sassafras Lassin uudet paperit ovat kerroksellisia ilman, että niissä on kerroksia. Ne siis näyttävät siltä kuin itse olisi roiskinut maalin kanssa, silpunnut kangasta ja paperia ja niin edelleen. Mietin kovasti, miten ne on tehty ja siksi oli kiinnostavaa katsoa Mix and Mend -sarjan suunnittelijan oma kuvaus paperien suunnitteluprosessista. Suosittelen näitä papereita varsinkin jos maalin roiskiminen ja kerrosten kokoaminen epäilyttää, vaikka jälki miellyttääkin! Näissä on kerroksellisuutta jo valmiiksi. Itse tykkään edelleen rypistellä ja silputa myös itse. Taustaperiin olen tarkoituksella taittanut pilven muotoisen pullistuman (kyllä, halusin sellaisen siihen..). Lisäsin myös valmiiden, paperissa jo valmiiksi olevien "kerrosten" väliin pari ihan oikeaa kerrosta. Ja riikinkukon siirtokuvat olen ensin kiinnittänyt kuviopaperiin ja sitten leikannut irti, jotta saa vielä enemmän kerroksellisuutta.
Tarvikkeet Paperikeijusta:
Sassafras Lassin paperit Indie Girl Mellow (sivun kehykset), Mix and Mend free composition (taustapaperi, jossa valkoinen yläosa ja alhaalla "kerroksia"), Mix and Mend handmade hobnob (mm. "pitsikoristeet"), Indie Girl eclectic elegance (riikinkukkoon käytetyt paperit). Aakkostarrat Glitz, riikinkukon siirtokuvat: Glitzin mustat siirtokuvakiehkurat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

