sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Piirtoheitinkalvoa ja Paperikeijun DT
Olen pitkään ajatellut, että tavallisen piirtoheitinkalvon käyttö askartelussa on hyvä juttu. Yhdenlaista kierrätystä sekin! Nyt tein piirtoheitinkalvosta taulun, jonka voi myöhemmin siirtää vaikka minialbumin sivuksi. Piirtoheitinkalvo ja kalvon reunoilla käytetty vaaleanpunainen akryylimaali ovat oman askartelukaapin uumenista, mutta muuten materiaali on Paperikeijusta. Tässä on käytetty pieniä ympyränmuotoisia aakkosia sekä kolmea kuviopaperia, joita on taivuteltu ja osan takaa löytyy myös kohotarroja.
Tarvikkeet:
My Mind's Eye: Plant Life -paperi (puut ja piparireuna), October Afternoon: Collectors Item-paperi (pilvet), Glitz: Rebel Blue -paperi (vihertävät yksityiskohdat), Glitz Teeny Alpha ruskea, sama tyyli kuin näissä ja näissä
perjantai 29. lokakuuta 2010
Askartelutarvikkeiden säilytyksestä: ylimääräisestä luopuminen
Ehkä tärkein tarvikkeiden säilyttämiseen liittyvä periaatteeni on ylimääräisestä luopuminen. Siksi käyn tarvikkeita säännöllisin väliajoin läpi ja kierrätän eteenpäin sen, mille ei enää ole käyttöä. Esimerkiksi aakkostarrojen suhteen olen tehnyt vikaostoksia tai yksinkertaisesti kyllästynyt tarroihin sen jälkeen, kun olen tehnyt niillä monta otsikkoa (ja paljon koristeita).
Tähän liittyen: haluaisiko joku kuvassa näkyvien aakkostarrojen jämät? Kaikki aakkoset eivät ole enää jäljellä, mutta useita otsikoita niistä saa aikaiseksi. Setti 1) pakasterasiassa olevat ruskeat aakkoset ja pienemmät glitteraakkoset ja Setti 2) Alemman valokuvan aakkostarrat. En tarvitse mitään vaihdossa ja postikulut voin maksaa.
Jos kiinnostuneita ilmaantuu useampi, arvon aakkoset sunnuntai-iltaan mennessä ilmoittautuneiden kanssa. Jätä kommentteihin tieto, kummasta setistä olet kiinnostunut. Muoks. arvonta suoritettu: ylempi setti matkaa Outille ja alempi setti Tuttelille.
maanantai 25. lokakuuta 2010
Askartelutarvikkeiden säilytyksestä: kierrätysmateriaali
Minulla oli aikaisemmin askartelukaapissa muovirasia kierrätysmateriaalia varten. Kun näin jotain askarteluun soveltuvaa, laitoin sen sinne. Jossain vaiheessa tajusin, että rasia pysyi koko ajan kiinni. Tajusin syyn. En ajattele, että "hmm... tarvitsen kierrätysmateriaalia" vaan "hmm... tarvitsen materiaalia itse tehtyihin koristeisiin". Siksi lajittelin muovirasian sisällön muiden tarvikkeiden joukkoon käyttötarkoituksen perusteella. Kirjojen irtosivut päätyivät normaalin paperisilpun joukkoon, metallitavara metallikoristeiden luo ja koristeisiin tarkoitettu materiaali koteloon, jossa lukee Materiaalia koristeisiin. Osa kotelon materiaalista on kierrätystavaraa, osa ostettua kuten grungepaper.
Kierrätysmateriaalista on hyötyä myös säilytyksessä. Laskeskelin juuri, että säilytysratkaisuina voi käyttää:
- käytöstä poistettuja videokoteloita: niihin esim. kukkakoristeet, chipboard jne.
- käytöstä poistettuja työkalupakkeja tai ruuvikoteloita: kuten edellä
- käytöstä poistettuja cd-koteloita: niihin esim. leimasimet tai pienempiä koristeita
- käytöstä poistettuja dvd-koteloita: kuten edellä
- vanhanaikaisia, pyöreitä pyykkipoikia, samanlaisia kuin Riikan löydöt: esim. nauhojen säilytykseen
- maustepurkkeja ja maustehyllyjä tai -telineitä, esim. napeille, kimalteelle tms. kuten tässä esimerkissä
- tyhjiä vauvanruokapurkkeja, esim. napeille ja muille koristeille, idean voi lainata Lauranan keittiöstä
- koeputkia: esim. haaraniittien tai kimalteen säilytykseen
- tyhjiä kardemummaputkiloita: kuten edellä
- tyhjiä tictac-rasioita tai vanupuikkojen muovipakkauksia: haaraniiteille tms.
- käytöstä poistettuja pakasterasioita: koristeiden ja paperisilpun säilyttämiseen, kannettomuus ei haittaa
- tyhjiä, pahvisia piirtoheitinkalvojen koteloita, kotelon korkeus noin 2 cm: niihin esim. siirtokuvat ym. litteä, vievät todella vähän tilaa
- puhtaita, käyttämättömiä pizzalaatikoita: niihin esim. 12*12 tuumakoon paperit
Mitä muuta listaan kannattaisi lisätä?
En ole tarkoituksella yrittänyt käyttää kierrätysmateriaaleja säilytyksessä, mutta käytännössä esimerkiksi tyhjät videokotelot ovat osoittautuneet erittäin toimivaksi ratkaisuksi, koska ne vievät niin vähän tilaa ja tykkään siitä, että ne ovat läpinäkyviä ja juuri sopivan kokoisia, että esim. chipboardin saa yhteen, napit toiseen ja niin edelleen. Kirjaston poistohylly on osoittautunut hyväksi paikaksi täydentää kotelovarastoja. Voisin kuvitella, että esimerkiksi piirtoheitinkalvojen pahvipakkauksia lojuu käyttämättönä aika monella työpaikalla ja koulussa.
lauantai 23. lokakuuta 2010
Askartelutarvikkeiden säilytyksestä: kokoon taittuvat jutut
Jos katsoo valokuvia tarkkaan, vaaleanpunainen, kokoon taittuva roskikseni näkyy monien eri askartelutapaamisten valokuvissa. Kun hankin omani, en tiennyt, että sille tulisi niin paljon käyttöä.
Roskiksia on oikeastaan kaksi, toinen on kuvassa avattuna ja toinen kokoontaitettuna, jolloin sen korkeus on vain pari senttiä. Kun aloitan askartelun, nostan nämä kaapista, jossa ne ovat kokoontaitettuna. Toiseen menevät paperiroskat ja toiseen sellaiset roskat, joita ei voi laittaa paperinkeräykseen. Tapaamisissa mukana on yleensä vain yksi, ja sitä on yleensä käyttänyt koko pöytäseurue. Roskis on kevyt ja käytännöllinen ja mukana joka kerta, kun askartelen.
Samanlainen kokoontaittumisidea on osassa Ikean säilytysratkaisuja. Esim. Kusiner-korit toimisivat hyvin myös roskiksina tai säilytystelineinä, joita tarvitsee vain välillä. Ikean lasten osaston säilytysratkaisuissa on muitakin kokoon taittuvia rasioita. Omani eivät ole Ikeasta, ne ovat merten takaa ja nimeltään Croppin Cutie Baby. Toisella valmistajalla on samantyyppinen kokoon taittuva roskis niille, jotka tykkäävät selkeämmästä tyylistä.
Aika usein olen katsellut kokoon taittuvaa Rangerin telinettä, jonka pohja on vedenkestävä. Se olisi kätevä akryylimaalin ja pensselien kanssa, kun on liikkeellä. Kätevä tekisi jotain samantyyppistä itsekin. Ei välttämättä pensseleille, vaan ylipäätään tarvikkeille. Esim. tälläisen koontaitettavan telineen tai peruskuution vaikka paperien säilyttämiseen. Ompelutaitoiset askartelijoita huhuilen.. Voisin kuvitella, että moni innostuisi hyvistä ohjeista kankaisille säilytystelineille tai mahdollisuudesta teettää teline omien toiveiden mukaisesti.
maanantai 18. lokakuuta 2010
Askartelutarvikkeiden säilytyksestä: leimasimet
Leimasimet ovat askartelutarvikkeita, joille en ole vielä keksinyt supermieleistä säilytystapaa. Omani ovat cd-koteloissa ja tykkään siitä, että niitä on helppo selailla, mutta hiukan huolestuttaa, voivatko kotelot pitkällä tähtäimellä vaikuttaa leimasinten säilyvyyteen. Lukisin mielelläni asiasta luotettavaa tietoa.
Ihaillen katsoin sängynjalkaideaa, aivan mahtava, ja kansiosäilytyskin voi olla tosi kaunis. Moni käyttää myös telineitä. Dvd-koteloihin mahtuisi enemmän kuin cd-koteloihin, mutta mistä löytäisi sopivia?
Tuntuu siltä, että leimasinten säilytystapa vaihtuu monilla tiheästi eli ehkä ideaali tapa ei ole vielä tullut vastaan? Sen tiedän, että en halua säilyttää leimasinten alkuperäisiä pakkauksia, koska ne ovat kaikki eri mallisia ja leimasimet veisivät siksi enemmän tilaa. Kyseeseen tulevan tilan takia erilliset lokerikot eivät ole mahdollisia. Dvd-koteloihin voisin taipua, jos löytäisin sopivia.
Muuten, Leimailutaivaan haasteissa on tulevaisuudessa myös skräppäystä, sillä sain kunnian osallistua DT-rinkiin. Haasteet alkavat joulukuun alussa, ja niissä (kuten ei Leimailutaivaassakaan) ole kyse pelkistä leimasimista, vaan ylipäätään askartelusta ja ihanista tarvikkeista. Leimailutaivas on tapahtuma, joka järjestetään seuraavan kerran 5. helmikuuta Kirkkonummella. Haasteisiin saa ja kannattaa osallistua, vaikka ei paikalle pääsisikään. Vaikka Itävallasta asti. ;)

lauantai 16. lokakuuta 2010
Askartelutarvikkeiden säilytyksestä: paperinpalaset
Paperisilppua ovat kuviopaperit ja kartongit, joista on käytetty osa. Paperinpalasen koko voi siis olla lähellä 12*12 tuumaa tai pikkuruinen. Kaikki viihtyvät sulassa sovussa vetolaatikossa, josta etsin materiaalia kortteihin ja scrapbook-sivuihin. Vähän aikaa sitten huomasin, että vetolaatikko alkoi olla liian täynnä, eikä minun enää tehnyt mieli avata sitä.
Siivosin ylimääräiset paperinpalaset viikko sitten olleelle kirppikselle muiden iloksi. Jäljelle jäi inspiroiva ja kiva määrä ja nyt olen tyytyväinen. Muutin samalla paperisilpun säilytyksessä paria asiaa. Tähän asti kaikki silppu on ollut sikinsokin, mutta nyt lisäsin samaan vetolaatikkoon pari pikkuruista muovikoria ja muutaman minigrippussin. Niissä ovat
- kuviopapereista itse leikatut koristeet (ylin kuva)
- kuviopaperit, joista leikkaan koristeita (keskimmäisen kuvan taaempi minigrip)
- yksittäiset kirjan sivut ym., kierrätysmateriaali (keskimmäisen kuvan alempi minigrip; näitä käytän vain kortteihin, koska ne voivat vaikuttaa haitallisesti valokuvien säilymiseen pitkällä tähtäimellä)
- kuvioleikkurilla leikatut perhoset, lehdet jne. (alin valokuva)
Sekalaiset paperinpalaset ovat koostaan riippumatta samassa vetolaatikossa yllä lueteltujen kanssa. Olen ratkaisuun tyytyväinen, ja pitää vaan muistaa siivota vetolaatikko säännöllisesti sellaisista papereista, joita en enää käytä.
Ideoita toisten ratkaisuihin voi etsiä täältä. Tuon blogin kirjoittajalla on aivan mahtava määrä paperinpalasia, mahtavassa järjestyksessä. Itse kaipaan järjestyksen joukkoon vähän epäjärjestystä eli tykkään siitä, että paperinpalaset ovat sekaisin väreistä riippumatta.

torstai 14. lokakuuta 2010
Askartelutarvikkeiden säilytyksestä: värikartat
Lainaamassani Creating Keepsakes -lehdessä oli söpö idea, jossa valkoisista kukista oli tehty kaunis värikartta suihkeväreille. Skräpistin idean ja tein saman valkoisten lehtien kanssa. Suihkevärin sävy ja valmistaja lukee lehden alapuolella ja lehtien oikealle puolelle tein värikartan kimalleliimoista.
Jos värejä on paljon, värikartan voi myös tulostaa Glimmer Mistin valmistajan sivuilta tai tehdä itse kuten tässä blogissa. Itse tehty on mielestäni luotettavampi, koska suihkevärien todellinen väri ei aina ole sama kuin valmistajan mallikuvassa.
Jos linkin takaa löytyvää blogia selaa taaksepäin, löytää värikartat myös musteille, kimalleliimoille ja niin edelleen. Olen lukenut järjestämiseen liittyviä vinkkejä nyt jo monta päivää ja aina löydän jotain uutta.
Kartan voi tehdä mille tahansa väreille, ja myös matkakokoinen versio on kätevä, jos pääsee esim. johonkin tapahtumaan hypistelemään värejä ja haluaa muistaa, mitä kotoa löytyy. Itse tein matkakokoisen version alkoholimusteista, joka näkyy tässä alla. Värjäsin musteella paperia, leikkasin kuvioleikkurilla ja sain oman näköiseni värikartan.

tiistai 12. lokakuuta 2010
Askartelutarvikkeiden säilytyksestä: kimalleliimat
Viime päivinä ja viikkoina olen miettinyt enemmän askartelutarvikkeiden säilytystä kuin varsinaista askartelua. Olen siirtämässä tarvikkeet toiseen huoneeseen täällä kotona ja huonekaluvalmistajasta johtuvan viivästyksen takia (vihaista murinaa tässä kohti) siirto on edelleen kesken. En tilanteen vuoksi pääse käsiksi kaikkiin tarvikkeisiin, joten.. no.. on ainakin aikaa ajatella. Seuraavien seitsemän postauksen teema on siis: säilyttäminen.
Kimalleliima- eli Sticklespakkaukset olen itse sijoittanut vaaleanpunaiseen työkalupakkiin, koska haluan, että ne saa helposti esiin, mutta ovat silti poissa silmistä. Harkitsen kuitenkin, että kävisin hankkimassa kaksipuolista tarranauhaa, koska törmäsin loistavaan ideaan käyttää tarranauhaa kimalleliimojen säilyttämiseen. Kimalleliimapakkaukset ovat niin kevyitä, että idea voisi oikeasti toimia. Jos tarranauhaa ei halua kiinnittää seinään, sitä voi käyttää myös erillisen telineen kanssa.
Toinen hieno idea on magneetin käyttäminen. Jos linkin takaa löytyvää blogitekstia selaa alemmas, näkee kimalleliimat alaspäin riippumassa askartelukaapin hyllyn pohjaan magneetilla kiinnitettynä! Usein erikoisimmat ideat ovat niistä kaikkein parhaita. Arkisempi ratkaisu on tehdä tukirakenteet muovirasian sisälle, jotta kimalleliimat saa sinne alaspäin. Jos ei halua itse rakentaa tukirakennetta, vastaavan voi myös ostaa muovisena.
Veikkaan, että maustehyllyosastolta voisi löytyä myös jotain sopivaa. Ja tarvittaessa voi aina itse tyhjentää suklaarasian kimalleliimoja varten.

lauantai 9. lokakuuta 2010
Hiukan kirppistä täälläkin
Perinteinen askartelukirppis oli jälleen menestys ja oma pöydänpuolikas tyhjentyi tasaisesti. Laskeskelin, että noin 90 prosenttia myynnissä olleesta löysi uuden kodin. Jotain jouduin toki tuomaan takaisinkin ja siihen liittyen.. nyt hiukan kirppistä myös täällä blogissa leimasinten muodossa!
Muoks. blogin ja netin askartelukirppiksen kautta myydyt leimasimet on postitettu.
Muoks. blogin ja netin askartelukirppiksen kautta myydyt leimasimet on postitettu.
keskiviikko 6. lokakuuta 2010
Askartelukirppis lauantaina Vantaalla
Kalleimmat myyntiin tulevat jutut eli Marthan leikkurit näkyvät tässä valokuvassa. Kuvioleikkureita on muutama muukin. Kirppikselle pakkaan myös Marthan ympyräleikkurin, runsaasti leimasimia ja kaksi esimerkiksi Glimmer Mist -suihkeväreille sopivan kokoista pientä valkoista metallihyllyä, jotka ovat aiemmin olleet askartelukaapissani.
Myytävää löytyi oman askartelukaapin uumenista niin paljon, että kaikki ei mahdu pöydänpuolikkaalle kerralla. Lisään päivän mittaan myytäväksi mm. koristeita, papereita ja muita ihanuuksia eli paikalle kannattaa tulla, vaikka ihan heti ovien auetessa ei pääsisikään paikalle. Leikkurit ja kaikki isompi myytävä on paikalla heti, kun kirppis aukeaa. Tervetuloa!
maanantai 4. lokakuuta 2010
Samat materiaalit -haaste
Skräppäysristeilyllä teimme pienellä porukalla Samat materiaalit -sivun, ja tässä on omani. Yksivärinen taustakartonki ei kuulu sivuun eli tämä on ihan oikeasti mökin muotoinen sivu. Olen ajatellut alkaa tehdä enemmän muotoonleikattuja sivuja leikkaamalla itse paperit. Perinteisten tuumakokojen ei tarvitse välttämättä määrittää scrapbook-sivun kokoa.
Sivun aihe näkyy otsikossa ja kuvissa, joista on perinteiseen tyyliin sensuroitu kasvot ja vähän ikkunasta näkyvää maisemaakin. Sivua tai kuvien ottamista en ota niin vakavasti; juuri nyt minulla ei ole aikaa tai mahdollisuutta investoida parempaan kameraan tai sen käytön opetteluun, ja hyvä niin. Skräpätä voi myös ei-niin-täydellisiä kuvia.
Linkit toisten osallistujien sivuihin ja tiedot materiaaleista löytää täältä. Oma lempimateriaalini oli yllättäen teippitaustainen kangasnauha. Sitä on leikattu ja rypytetty koristeisiin tuomaan kolmiulotteisuutta sekä käytetty boordina ja reunuksena vähän siellä täällä sivussa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)